Yhdysvallat onnistui merkittävässä ohjuspuolustustestissä – ”Uskomaton saavutus”

rac

Julkaistu:

Yhdysvallat
Järjestelmää kuvataan elintärkeäksi maan puolustamisen kannalta.
Yhdysvaltain armeija ilmoitti tiistaina onnistuneensa merkittävässä ohjuspuolustustestissä, kertoo uutistoimisto Reuters.

Simuloidussa hyökkäyksessä mannertenvälinen ballistinen harjoitusohjus torjuttiin Kalifornian osavaltion yllä. Ohjus laukaistiin Marshallinsaarilta ja sen pysäyttänyt torjuntaohjus Vandenbergin lentotukikohdasta.

Ohjelman tarkoituksena on toimia puolustuksena maailman sulkeutuneimman valtion Pohjois-Korean kasvavaa uhkaa vastaan.

– Tämä järjestelmä on elintärkeä kotimaamme puolustamisen kannalta, ja tämä testi osoittaa, että meillä on pystyvä, uskottava pidäke hyvin todellista uhkaa vastaan, vara-amiraali Jim Syring totesi.


Testin onnistuminen ei ollut etukäteen itsestään selvää. Viranomaiset hehkuttavatkin sitä ”uskomattomaksi saavutukseksi”.

Pohjois-Korea on tehnyt lukuisia ohjuskokeita viimeksi kuluneen vuoden aikana. Maan tavoitteena on kehittää ohjus, jolla voidaan iskeä Yhdysvaltain mantereelle.

Manner-Yhdysvallat sijaitsee noin 9 000 kilometrin päässä Pohjois-Koreasta. ICBM-ohjusten lyhin kantomatka on noin 5 500 kilometriä, mutta osa niistä on suunniteltu lentämään yli 10 000 kilometrin päähän.