Täällä Manchesterin isku tapahtui – katso kuva alueesta - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Täällä Manchesterin isku tapahtui – katso kuva alueesta

Tämä räjähdyspaikasta tiedetään.

23.5.2017 10:50 | Päivitetty 23.5.2017 11:59

Tuhoisa itsemurhapommi räjäytettiin alustavien tietojen mukaan konserttipaikkana toimineen Manchester Arenan yhdellä sisäänkäynnillä tai aulatilassa. Tarkka räjähdyspaikka on toistaiseksi epäselvä.

Kyseessä on kuitenkin sisätila, jolloin pommi tuhovoima ei ole päässyt purkautumaan osittain taivaalle, ja toisaalta ihmiset ovat räjähdyshetkellä olleet todennäköisesti tiiviinä ryhmänä. Silminnäkijäkertomusten mukaan pommissa oli käytetty räjähteen lisäksi nauloja, muttereita ja pultteja.

Eri tietojen mukaan räjähdys tapahtui Arenan kulmalla, joka on Manchesterin päärautatieaseman eli Victoria Stationin puolella. Kyseessä on rakennuskompleksi, jossa Manchester Arena, Victoria Station ja iso, monikerroksinen parkkitalo on yhdistetty toisiinsa.

Räjähdyspaikka on brittilehtien julkaisemien Arenan pohjapiirrosten mukaan ollut esiintymislavasta katsottuna oikealla salin takaosassa. Räjähdys tapahtui juuri, kun amerikkalaislaulaja Ariana Grande oli lopettelemassa esiintymistään. Epäselvää on, oliko yleisö jo ollut purkautumassa pois pääsalista räjähdyshetkellä.

The Premier Inn ja Holiday Inn ovat ottaneet vastaan äkillisesti yösijaa tarvinneita konserttikävijöitä. Poliisi suoritti hallitun räjäytyksen Cathedral Gardensissa, mutta epäilyttävä esine paljastui hylätyksi vaatekasaksi.­

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?