Lehti: Suomessa asunut mies kuoli taistellessaan Isisin riveissä Irakissa

Ruotsalais-bangladeshilaisen toimittajan mukaan mies toimi aktiivisesti suomalaisissa jihadistipiireissä joitakin vuosia sitten.

Suomessa asuneen taistelijan kuolemasta tiedotti Isis oman viestintäkanavansa kautta. Kuva Isisin propagandavideolta.

Terroristijärjestö Isis on julkaissut viestintäkanavallaan kuvan bangladeshilaisesta nuoresta miehestä, joka sai surmansa taistellessaan Isisin riveissä Irakissa. Asiasta kertovan Dhaka Tribune -lehden mukaan miehellä on yhteyksiä Suomeen.

Lehdelle puhuneen ruotsalais-bangladeshilaisen toimittajan mukaan mies toimi vuosina 2013–2014 aktiivisesti suomalaisissa jihadistipiireissä, minkä jälkeen hän matkusti Syyriaan. Toimittajan mukaan mies on nähty Suomessa viimeksi tammikuussa 2015.

Toinen bangladeshilainen Isis-taistelija on kertonut kohdanneen miehen Syyrian Raqqassa vielä saman vuoden keväällä. Taistelija jäi itse viranomaisten haaviin palatessaan Bangladeshiin.

Hän kertoi kuulustelijoille, että Suomessa vaikuttanut mies oli työskennellyt fysioterapeuttina Raqqassa sijaitsevassa sairaalassa. Perheystävä on vahvistanut Irakissa tapahtuneen kuolemantapauksen Dhaka Tribunelle.

Lehden lähteiden mukaan mies oli oleskellut vuosituhannen alussa Kyproksella, josta hän oli muuttanut vuonna 2011 Suomeen latvialaisen vaimonsa kanssa. Pari erosi hieman myöhemmin, ja mies meni uusiin naimisiin Suomessa asuvan, bangladeshilaislähtöisen perheen tyttären kanssa.

Lehdelle puhuneen ystävän mukaan vaimo matkusti miehen mukana mahdollisesti Syyriaan vuonna 2015. Hänen mukaansa parilla on pieni lapsi. Dhaka Tribune ei ole kyennyt vahvistamaan tietoa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?