Jopa republikaanit tyrmistelevät FBI:n Comeyn potkuja – pääjohtaja luuli irtisanomistaan pilaksi - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Jopa republikaanit tyrmistelevät FBI:n Comeyn potkuja – pääjohtaja luuli irtisanomistaan pilaksi

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin päätös erottaa FBI:n pääjohtaja James Comey herättää voimakkaita tunteita jopa presidentin omassa puolueessa.

10.5.2017 18:53

FBI-johtaja James Comey oli pitämässä tiedotustilaisuutta Yhdysvaltain liittovaltion poliisin FBI:n työntekijöille Kalifornian Los Angelesissa, kun televisioruutu hänen takanaan ilmoitti, että mies on saanut potkut.

Muun muassa The New York Times kertoo Comeyn naurahtaneen ja kuvitelleen, että kyseessä on karu käytännön pila.

Ei ollut. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump oli todella erottanut hänet. Comey poistettiin virastaan välittömästi. Trump lähetti pääjohtajalle kirjeen, jossa perusteli asiaa sillä, että oikeusministeriö oli kehottanut erottamaan hänet.

– Arvostan suuresti sitä, että kerroit minulle kolme erillistä kertaa, etten ole tutkinnan alaisena. Olen kuitenkin yhtä mieltä oikeusministerin kanssa siitä, että sinä et kykene tehokkaasti johtamaan virastoa, Trump toteaa kirjeessä.

Comey johti tutkintaa, jossa selvitettiin Trumpin kampanjan yhteyksiä Venäjään. FBI:n mukaan Venäjän presidentti Vladimir Putin hyväksyi laajan kampanjan, jolla pyrittiin auttamaan Trump vaalivoittoon presidenttikisassa. Venäjän hakkereiden epäillään murtautuneen demokraattien Hillary Clintonin sähköpostipalvelimille ja vuotaneen sisällön WikiLeaks-sivustolle.

Pian erottamisilmoituksen jälkeen tuli toinen yllättävä uutinen. Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov tapaa keskiviikkona Washingtonissa Yhdysvaltain ulkoministerin Rex Tillersonin lisäksi itse Trumpin.

Sanders: ”Mitä hallinto salailee?”

Päätös ja varsinkin sen ajankohta olivat niin yllättäviä, että moni amerikkalaispoliitikko on ilmaissut vastustuksensa. Erityisesti demokraatit hämmästelevät, miten Trump voi erottaa Comeyn, kun presidentin Venäjä-yhteyksien tutkinta on kesken.

Senaattori Bernie Sanders esittää kysymyksen, mitä presidentti Donald Trumpin hallinto haluaa salata erottamalla FBI:n johtajan James Comeyn.­

Muun muassa demokraattien presidenttiehdokkuutta tavoitellut senaattori Bernie Sanders sanoo, että tapaus herättää kysymyksen, mitä Trumpin hallinto yrittää salailla.

– Miksi presidentti Trump erotti henkilön, joka johtaa tutkintaa, joka liittyy hänen kampanjansa mahdollisiin yhteyksiin Venäjän hallintoon, Sanders ihmettelee lausunnossaan Independentin mukaan.

Yhdysvaltain entinen oikeusministeri Sally Yates todisti maanantaina senaatin tiedustelukomitean edessä turvallisuusneuvonantaja Michael Flynnin yhteyksistä Venäjään. Comeyn piti todistaa muutaman päivän päästä.

– On selvää, että kenet tahansa presidentti Trump henkilökohtaisesti valitseekaan johtamaan FBI:tä, hän ei pysty toteuttamaan tutkintaa objektiivisesti. Me tarvitsemme itsenäisen tutkinnan Trumpin kampanjan yhteyksistä Venäjään, Sanders toteaa myös Twitterissä.

It is clear that whomever President Trump handpicks to lead the FBI will not be able to objectively carry out the Russia investigation.— Bernie Sanders (@SenSanders) May 9, 2017

Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen tästä linkistä.

Tiedustelukomitean johtaja huolissaan

Myös osa republikaaneista hämmästelee Trumpin ratkaisua. Esimerkiksi tiedustelukomitean johtaja republikaanisenaattori Richard Burr on ilmaissut huolensa potkujen ajankohdasta ja syistä.

– Hänen lähtönsä on uskoakseni menetys virastolle ja kansalle, hän sanoo lausunnossaan.

Republikaanisenaattori ja puolueen entinen presidenttiehdokas John McCain puolustaa Comeyta. McCain kuvailee lausunnossaan häntä kunnialliseksi ja suoraselkäiseksi mieheksi

Republikaanisenaattori John McCainin mukaan päätös erottaa FBI:n johtaja vain alleviivaa, kuinka kiireellinen tarve on perustaa kongressin komitea, joka tutkii, puuttuiko Venäjä Yhdysvaltain vaaleihin vuonna 2016.­

– Olen pitkään vaatinut erityistä kongressin komiteaa tutkimaan Venäjän puuttumista vuoden 2016 vaaleihin. Presidentin päätös erottaa FBI:n johtaja vain alleviivaa sellaisen komitean tarvetta ja kiireellisyyttä, McCain sanoo lausunnossaan.

Jopa tietovuotaja Edward Snowden vastustaa Comeyn potkuja. Hän kirjoittaa Twitterissä, että Comey on yrittänyt jo vuosia saada hänet vankilaan ”poliittisten toimiensa” vuoksi.

– Jos minä voin vastustaa hänen potkujaan, niin voit sinäkin, Snowden twiittaa.

Trump syyttää kaksinaismoralismista

Kaikki eivät kuitenkaan vastusta. Trumpin päätös saa erityisesti republikaanileiristä tukea.

– Ottaen huomioon johtajaa ympäröivät ristiriitaisuudet, uskon, että uusi alku palvelee FBI:tä ja kansaa hyvin, republikaanisenaattori Lindsey Graham kirjoittaa Twitterissä.

Given the recent controversies surrounding the Director, I believe a fresh start will serve the FBI and the nation well.— Lindsey Graham (@LindseyGrahamSC) May 9, 2017

Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen tästä linkistä.

Trump soitti päätöksestään senaatin demokraattijohtajalle Chuck Schumerille. Schumer kertoo The New York Timesin mukaan vastanneensa, että Trump tekee erittäin ison virheen.

– Tämä tutkinta täytyy toteuttaa niin kaukana Valkoisesta talosta kuin mahdollista ja niin kaukana kuin mahdollista kaikista, jotka presidentti Trump on nimittänyt, Schumer tivaa selitystä, miksi potkut annettiin juuri nyt.

Yhdysvaltain senaatin demokraattijohtaja Chuck Schumer kertoo sanoneensa presidentti Donald Trumpille, että James Comeyn erottaminen on iso virhe.­

Demokraatit ovat aiemmin toistuvasti ilmaisseet epäluottamuksensa Comeyn toimia kohtaan. Comey avasi Hillary Clintonin sähköpostikohuun liittyvän tutkinnan vaalien alla ja monet katsoivat sen vaikuttaneen vaalitulokseen.

Demokraattien vanha nurina onkin ollut Trumpin hallinnolle helppo paikka iskeä ja syyttää heitä kaksinaismoralismista.

– Ruikuttava Chuck Schumer lausui hiljattain: ”Minulla ei ole luottoa häneen (James Comey) enää”. Sitten hän käyttäytyy noin närkästyneesti, Trump twiittaa.

Cryin' Chuck Schumer stated recently, "I do not have confidence in him (James Comey) any longer." Then acts so indignant. #draintheswamp— Donald J. Trump (@realDonaldTrump) May 10, 2017

Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen tästä linkistä.

Conwaykin palasi julkisuuteen

Trumpin hallinto kaivoi myös neuvonantaja Kellyanne Conwayn selittelemään CNN:n haastattelussa, että Comeyn potkut eivät liity mitenkään Venäjä-tutkintaan.

– Jonkun täytyy saada 50 dollaria joka kerta, kun Venäjä sanotaan televisiossa. Tämä liittyy pelkästään siihen, onko FBI:n nykyisellä johtajalla presidentin luottamus ja pystyykö hän uskollisesti noudattamaan velvollisuuksiaan, Conway sanoo haastattelun lopulla.

Conway kiistää haastattelussa voimakkaasti, että kyseessä olisi peittely-yritys Venäjä-tutkinnan suhteen. Kun CNN:n toimittaja Anderson Cooper kysyy tutkinnasta, Conway toistelee, että presidentti ei ole tutkinnan kohteena. Hän kiertää Cooperin jatkokysymykset tutkinnasta väittämällä, että hän ei tiedä, keitä käynnissä oleva tutkinta oikeastaan koskee korostaen ettei ainakaan presidenttiä.

Conway on esiintynyt viimeisen parin kuukauden aikana suhteellisen vähän julkisuudessa. Suorastaan niin vähän, että Saturday Night Live teki Conwayn katoamisesta pilaa ohjelmassaan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?