Trump puolustaa FBI-pomon potkuja: ”He vielä kiittävät minua” - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Trump puolustaa FBI-pomon potkuja: ”He vielä kiittävät minua”

FBI:n johtajan James Comeyn erottaminen on herättänyt kysymyksiä Yhdysvalloissa.

10.5.2017 16:00

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump aiheutti eilen kohun antamalla potkut liittovaltion poliisin FBI:n johtajalle James Comeylle. FBI:lla on käynnissä tutkinta Trumpin kampanjaväen kytköksistä Venäjään.

Trump on puolustanut Twitterissä kiisteltyä päätöstään usealla twiitillä.

– James Comeyn korvaa joku, joka tekee paljon paremman työn, palauttaen FBI:n hengen ja arvovallan, Trump muun muassa twiittasi.

– Comey menetti lähes Washingtonissa lähes kaikkien, sekä republikaanien että demokraattien, luottamuksen. Kun asiat rauhoittuvat, he vielä kiittävät minua, Trump sanoi toisessa twiitissä.

Comeyn erottamista on perusteltu sillä, että Trump päätti noudattaa oikeusministeri Jeff Sessionsin ja varaoikeusministeri Rod Rosensteinin suosituksia irtisanoa FBI-johtaja. Trump selitti kirjeessään Comeylle, ettei tämä ollut enää kykenevä johtamaan FBI:ta kunnolla.

Clinton sähköpostijupakka perusteluna

CNN:n mukaan Trump oli pohtinut Comeyn irtisanomista jo ainakin viikon ajan. Asiasta ei kerrottu kuitenkaan muille kuin Rosensteinille ja Sessionsille. Amerikkalaiskanavan lähteiden mukaan miehien tehtäväksi jäi löytää perustelut potkuille. Rosenstein ja Sessions päätyivät suosittelemaan Comeyn erottamista demokraattien presidenttiehdokkaan Hillary Clintonin sähköpostijupakan takia.

Comey suositteli viime kesänä, ettei Clintonia haastettaisi oikeuteen yksityisen sähköpostipalvelimen käytöstä tämän ulkoministerikauden aikana. FBI:n mukaan Clinton syyllistyi huolimattomuuteen, muttei rikokseen. Viime lokakuussa, vajaa pari viikkoa ennen kuin Yhdysvalloissa valittiin presidentti, Comey ilmoitti Clintonin sähköpostien olevan jälleen tutkittavana. Kaksi päivää ennen vaaleja Clinton sai puhtaat paperit, mutta monen mukaan Comeyn toiminta vaikutti Clintonin vaalitappioon.

Trump on kritisoinut sitä, ettei Clinton saanut asiasta syytteitä.

– FBI:n johtaja Comey oli parasta, mitä Hillary Clintonille on ikinä tapahtunut, sillä hän katsoi sormien läpi hänen monia pahoja tekoja, Trump twiittasi 2.5.

Comey nimitettiin FBI:n johtajaksi vuonna 2013. Hänen virkakautensa olisi jatkunut vuoteen 2023 asti.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?