Clinton syytti FBI:tä ja Venäjää vaalitappiostaan, Trump vastasi Twitterissä: ”Ehkä Trumpilla oli vain upea kampanja?”

Julkaistu:

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump reagoi Clintonin kommentteihin Twitterissä.
Yhdysvaltain presidentinvaalit syksyllä hävinnyt Hillary Clinton antoi tiistaina palaa tappionsa syistä. Naisten tapahtuman yhteydessä New Yorkissa tiistaina esiintynyt Clinton sanoi ottavansa henkilökohtaisen vastuun kampanjansa epäonnistumisesta, mutta löysi myös ulkopuolisia syitä.

Hän sanoi olleensa matkalla vaalivoittoon, kunnes ”(FBI:n johtaja) James Comeyn kirje 28. lokakuuta yhdessä Venäjän WikiLeaksin kanssa herättivät epäilyksiä minun äänestämistä harkinneissa ja pelottivat heidät pois”, Clinton totesi.

Comey ilmoitti kirjeessään aikovansa aloittaa uudestaan tutkimukset Clinton sähköpostin käytöstä tämän ulkoministeriaikana. Vaalit järjestettiin 8. marraskuuta.

Hillary Clinton huomautti, ettei Venäjän presidentti Vladimir Putin ”kuulu faniklubiini”.

– Hän todellakin sekaantui vaaleihimme ja oli selvää, että hän vahingoitti minua ja auttoi kilpailijaani, Clinton sanoi.

Presidentti Donald Trump vastasi Clintonille Twitterissä.

Presidentti muun muassa kirjoitti, että valheellinen väite hänen ja Venäjän yhteyksistä on tekosyy, jolla demokraatit yrittävät selitellä vaalitappiota.

– Ehkä Trumpilla oli vain upea kampanja? presidentti kirjoitti.

Kytköksiä tutkitaan

Yhdysvallat uskoo Venäjän sekaantuneen viime vuoden vaaleihin. Tammikuussa Yhdysvaltain tiedusteluviranomaiset raportoivat Venäjän sekaantuneen Yhdysvaltain vaaliprosessiin. Raportin mukaan syynä oli ainakin osittain Venäjän halu avittaa Trump voittamaan vaalit.

Asiasta on meneillään useita tutkintoja, joissa tarkastellaan myös Trumpin kampanjaväen Venäjä-kytköksiä.