Ympäristöministeriö: Trumpin ilmastokanta selviää toukokuun loppuun mennessä  –  neuvonantajat erimielisiä

Julkaistu:

Ympäristöministeriön ilmastoasioiden pääneuvottelija Outi Honkatukia arvioi, että Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoo lopullisen linjauksensa Pariisin ilmastosopimukseen toukokuun loppuun mennessä.
Tämä tapahtuisi ennen Italian järjestämää johtavien teollisuusmaiden G7-ryhmän kokousta.

– Trumpin neuvonantajat ovat keskustelleet asiasta. Tulkintani on, että viisi on sopimuksen puolesta ja kaksi vastaan, Honkatukia sanoo.

Hän arvelee, ettei Washingtonissa olla vielä täysin kartalla mitä Pariisin ilmastosopimus tarkoittaa.

– Ilmastoneuvotteluissa Yhdysvaltain johtoasema on joka tapauksessa menetetty, Honkatukia toteaa.

Kiina on hänen mukaansa vahvistanut asemaan ilmastopolitiikan johtajana. Hän kysyy, onko EU:sta vastinpariksi Kiinalle.

Ilmastopaneelin puheenjohtaja, professori Markku Ollikainen kiinnittää huomiota siihen, että Trumpin hallinto on myöntänyt runsaasti uusia lupia öljyn- ja kaasuntuotantoon.

– Yhdysvaltain päästöt jäävät korkeammalle tasolle kuin jos (Hillary) Clinton olisi presidentti, Ollikainen arvioi.

Edistyksellisiä osavaltioita

Trump arvosteli voimakkaasti Pariisin sopimusta vaalikampanjansa aikana. Maailmalla pelätään, että Yhdysvallat vetäytyy kokonaan ilmastosopimuksesta.

– Valopilkku on, että iso joukko osavaltioita jatkaa edistyksellisellä linjalla, Honkatukia huomauttaa.

Erityisesti Yhdysvaltain asukasluvultaan suurin osavaltio Kalifornia on kunnostautunut tiukoilla ympäristönormeillaan.

– Energiavallankumous etenee Yhdysvalloissa Trumpista huolimatta, vakuuttaa Suomen luonnonsuojeluliiton asiantuntija Otto Bruun.