Yhdysvaltojen holokaustimuseon tulisi muistaa Suomen ponnisteluja pelastaa juutalaiset kansalaiset natsien vainolta, yhdysvaltalainen tutkija ja senaattori Joe Bidenin neuvonantajana toiminut Michael Haltzel kirjoittaa The Huffington Postissa.
– Kuinka outoa ja valitettavaa on holokaustimuseon kieltäytyminen muistelemasta positiivista toimintaa, joka on vertaansa vailla, toisen maailmansodan aikana: Suomi pelasti 100 prosenttia juutalaisväestöstään huolimatta tuhansien saksalaisjoukkojen ja Gestapon läsnäolosta ja natsien vaatimuksista karkottaa Suomen juutalaiset, Haltzel kirjoittaa.
Tutkija kertaa varsin ylevästi muotoillussa mielipidekirjoituksessaan Suomen sotahistoriaa.
Hän muistuttaa muun muassa, ettei Suomi ollut virallisesti Saksan liittolainen, vaikka maat tekivätkin yhteistyötä. Haltzel kirjoittaa myös silloisen pääministerin Jukka Rangellin kuuluisasta vastauksesta SS-johtaja Heinrich Himmlerille, joka oli tullut hakemaan Suomesta juutalaisia luovutettavaksi natsien tuhoamisleireille. Rangellin on kerrottu sanoneen Himmlerille, että ”meillä ei ole juutalaiskysymystä”.
Kuva Auschwitz-Birkenaun keskitysleiristä Washingtonin holokaustimuseossa.
Suomi luovutti Saksaan lähes 3 000 vankia
Tutkija Haltzel muistuttaa, että myös Suomi joutui tekemään vaikeita päätöksiä sodan aikana. Hän kertoo Suomen Saksaan luovuttamista juutalaispakolaisista ja neuvostoliittolaisista sotavangeista. Haltzelin mukaan kahdeksan juutalaispakolaista luovutettiin Saksaan, myöhemmin vielä neljä juutalaista karkotettiin. Lisäksi reilut 2 500 neuvostoliittolaista vankia luovutettiin Saksaan vankienvaihdossa.
Toimittaja ja tietokirjailija Elina Sana on selvittänyt Luovutetut-kirjassaan, että Suomi luovutti natsi-Saksaan lähes 3 000 ihmistä.
Vuonna 2016 historioitsija Ida Suolahti puolestaan kirjoitti väitöstutkimuksessaan, että Suomi luovutti ”520 poliittisesti epäluotettavaa sotavankia vastineetta”. Vangit ilmeisesti ammuttiin.
Suomen entinen pääministeri Paavo Lipponen sanoi vuonna 2000 Helsingin Sanomien mukaan juutalaisten luovutusten olleen ”häpeällinen hetki” maamme historiassa. Hän pyysi tuolloin luovutuksia anteeksi Suomen ja suomalaisten puolesta.
”Moraaliset kysymykset ovat usein vaikeita”
– Keskeinen asia on, että pelastaakseen kaikki juutalaiset kansalaisensa, Suomi oli valmis kärsimään saman kohtalon kuin sen naapurit Baltiassa, jotka kahta vuotta aiemmin olivat menettäneet itsenäisyytensä Neuvostoliiton liitettyä ne pakolla itseensä, Haltzel kirjoittaa.
Yhdysvaltalaistutkija väittää Suomen olleen ainoa, joka onnistui pelastamaan kaikki maassa olleet kansalaisensa vainolta.
– Ottaen huomioon, kuinka valtavat panokset maalla oli pelissä, Suomen käyttäytyminen nousee esille vertaansa vailla olevana periaatteen toimintana. Yhdysvaltojen holokaustimuseon kannattaisi muistella Suomen tarinaa paitsi esimerkkinä siitä, kuinka todellisessa maailmassa moraaliset kysymykset ovat usein vaikeita, myös tarjotakseen yleisölle inspiroivan esimerkin rohkeudesta kansallisella tasolla.