Hillary Clintonilta ensimmäinen poliittisesti latautunut puhe vaalien jälkeen – piikitteli Trumpia ja räväytti nahkatakilla - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Hillary Clintonilta ensimmäinen poliittisesti latautunut puhe vaalien jälkeen – piikitteli Trumpia ja räväytti nahkatakilla

Julkaistu: 29.3.2017 22:48

Marraskuisen vaalitappion jälkeen Clintonia on nähty julkisuudessa hyvin vähän. Tiistaina pitämässään puheessa hän teki pitkästä aikaa poliittisia huomioita, joissa kritisoitiin voimakkaasti Trumpin hallintoa.

Presidentinvaaleissa karvaan tappion Donald Trumpille marraskuussa kärsinyt Hillary Clinton on palannut politiikan pariin, uutisoi esimerkiksi CNN. Clinton esiintyi tiistaina San Franciscossa Professional BusinessWomen of California -konferenssissa.

– En olisi missään muualla mieluummin kuin täällä teidän kanssanne, Clinton sanoi, kunnes lisäsi lopulta:

– Paitsi Valkoisessa talossa.

Clintonin puhe käsitteli ensisijaisesti tasa-arvoa ja naisten oikeuksia. Joukkoon mahtui kuitenkin pitkästä aikaa myös teräviä piikkejä Trumpin republikaanihallintoa kohtaan, mikä toi puheeseen selvästi enemmän poliittista latausta muihin vaalien jälkeisiin julkisiin esiintymisiin verrattuna.

NBC Newsin mukaan Clinton esimerkiksi kutsui republikaanien terveydenhuoltouudistusta katastrofaaliseksi ja sanoi lisäksi, että uudistuksen epäonnistuminen oli voitto kaikille amerikkalaisille.

– Tämä on huonoa politiikkaa, mikä vahingoittaa kansaamme ja vie maatamme väärään suuntaan, hän sanoi viitaten uudistuksen herättämään voimakkaaseen vastustukseen.

  • Yllä olevalla videolla Clinton puhuu republikaanien terveydenhuoltouudistuksen vaikutuksista amerikkalaisille.

Missä naiset?

Tasa-arvoon liittyen Clinton moitti Trumpin hallintoa siitä, että naisia koskevia päätöksiä tehdään miesten kesken. CNN:n mukaan Clinton totesi, että naisia on Washingtonissa hallinnon ytimessä nyt vähemmän kuin vuosikymmeniin.

– Viime aikoina sosiaalisessa mediassa on levinnyt kuvia, joissa näkyy, kuinka miehet Washingtonissa tekevät naisten terveyteen liittyviä päätöksiä, Clinton totesi.

Huffington Post kiinnitti huomiota Clintonin uuteen, rohkeaan tyyliin. Värikkäät jakkupuvut olivat vaihtuneet nahkatakkiin ja kukalliseen puseroon.

Huffington Post kiinnitti huomiota Clintonin uuteen, rohkeaan tyyliin. Värikkäät jakkupuvut olivat vaihtuneet nahkatakkiin ja kukalliseen puseroon.

Kohua aiheutti talvella esimerkiksi kuva, jossa Trump allekirjoitti asetuksen, jonka nojalla Yhdysvallat rajoittaa kehitysmaissa toimivien, aborteista tiedottavien kansainvälisten järjestöjen rahoitusta – ympärillään ainoastaan joukko miehiä. Tuoreemmassa kuvassa varapresidentti Mike Pence kokousti terveydenhuoltouudistuksen kustannuksiin liittyen, eikä kuvissa näkynyt taaskaan yhtäkään naista.

– Me pudistamme päätämme ja pohdimme, miten on mahdollista, ettei pöydän ääreen ole kutsuttu yhtäkään naista, Clinton jyrähti.

Business Insider huomauttaa, että Clinton onnistui piikittelemään Trumpia mainitsematta kuitenkaan tämän nimeä kertaakaan puheensa aikana.

Uusi, räväkämpi tyyli

Ennen tiistaista puhettaan Clinton bongattiin pian vaalien jälkeen metsälenkiltä läheltä New Yorkin kotiaan. Reilu viikko vaalien jälkeen huomio kiinnittyi kitkerän vaalitappion mukanaan tuomaan väsymykseen, joka näkyi Clintonin olemuksesta, kun tämä palasi kannattajiensa eteen.

Tammikuussa Clinton edusti Trumpin virkaanastujaisissa miehensä Bill Clintonin kanssa, mutta poliittisia kannanottoja häneltä ei juurikaan ole vaalien jälkeen kuultu ennen tätä.

Huffington Postissa kiinnitettiin huomiota myös Clintonin uudistuneeseen tyyliin. Vaalikampanjan ja ulkoministerikauden aikana Clintonin yllä nähdyt värikkäät jakkupuvut olivat nimittäin vaihtuneet räväkkään, mustaan nahkatakkiin, kukkakuosiseen puseroon sekä mustiin housuihin.

Lehden mukaan uusi tyyli viestii siitä, että Clinton on aiempaa luovempi, minkä lisäksi vaatetuksen katsotaan myös viestivän asenteesta sekä siitä, että hänellä on hauskaa.

Tuoreimmat osastosta