Lempi

Ulkomaat

Some sai nuoret osoittamaan mieltään Venäjällä – Asiantuntija: Medvedev Putinia ”helpompi” kohde

Julkaistu:

Asiantuntijan mukaan Venäjällä sunnuntaina järjestetyt mielenosoitukset saivat vauhtia sosiaalisesta mediasta, johon nuorempi polvi luottaa enemmän kuin television tietoihin.
Venäjällä sunnuntaina järjestettyihin mielenosoituksiin osallistui kaiken ikäisiä ihmisiä, mutta erityisesti nuorempien sukupolvien on kerrottu lähteneen kaduille. Ulkopoliittisen instituutin tutkijan Veera Laineen mukaan nuorison aktivoitumista selittää erityisesti yksi tekijä.

– Tämänkertaiset mielenosoitukset lähtivät selvästi suurilta osin liikkeelle Aleksei Navalnyin blogissa, Twitterissä ja muussa internetissä sekä sosiaalisessa mediassa tapahtuvasta viestinnästä, Laine kertoo.

Laineen mukaan mediatutkimuksessa on aiemmin selkeästi osoitettu, että venäläiset saavat tietonsa pitkälti television kautta. Nuoremmat seuraavat kuitenkin enemmän nettikanavia ja toisaalta myös luottavat vähemmän tv:n viestintään, mikä näkyi nyt mielenosoituksissa.

– Tietyllä tavalla on kuitenkin kiinnostavaa, että johtohahmona ollut Navalnyi ei enää itse ole kovinkaan nuori, mutta hän silti onnistui puhuttelemaan nuorempia ikäluokkia.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

”Putinia voi olla hankalampaa suoraan kritisoida”

Mielenosoitusten tarkoituksena oli vaatia pääministeri Dmitri Medvedeviltä vastauksia väitteisiin, joita esitettiin oppositiopoliitikko Navalnyin, 40, maaliskuun alussa julkaisemassa, korruptiota käsittelevässä raportissa.

Raportin mukaan Medvedev on haalinut haltuunsa kartanoita, luksusjahteja ja jopa italialaisen viinitilan kyseenalaisin keinoin. Viranomaistietoihin pohjautuvassa raportissa kerrottiin myös, että Medvedev omistaa kiinteistöjä ympäri Venäjää ”nukkehyväntekeväisyysjärjestöjen” kautta.

Laineen mukaan mielenosoittajilla oli kuitenkin monenlaisia syitä lähteä protestoimaan. Uutiskuvissa on näkynyt myös presidentti Vladimir Putinia vastustavia kylttejä, ja mielenosoittajien on kerrottu huutaneen Putinin vastaisia iskulauseita.

Kansainvälisessä mediassa on esitetty arvioita, että Medvedev nousi protestien pääkohteeksi muun muassa sen vuoksi, että häntä pidetään ”pehmeänä” ja Putinia turvallisempana kohteena.

– Tavallaan kyse on siitä, että Putinia voi olla hankalampaa suoraan kritisoida. Medvedev on jo valmiiksi vähemmän suosittu ja siksi vähemmän merkityksellinen. Vaikka tietysti pääministerinä hänkin on merkityksellinen, Laine toteaa.

Hänen mukaansa yleisenä trendinä politiikassa voidaan nähdä, että Putinin koetaan ehkä olevan ”tällaisten kuvioiden” yläpuolella. Hänellä on erilainen asema kuin keskitason poliitikoilla, mutta mitä ilmeisemmin myös erilainen asema kuin Medvedevillä.

Medvedevin ankat ja tennarit symboleina

Navalnyin raportin paljastuksista ehti kulua useampi viikko, ennen kuin tyytymättömyys leimahti. Tosin Laineen mukaan Pietarissa nähtiin pienempiä protesteja jo esimerkiksi naistenpäivänä 8. maaliskuuta.

Jo tuolloin mielenosoituksiin liittyi nettimeemejä, joissa esiintyi muun muassa protestien symboliksi nousseita kumiankkoja. Sunnuntaina kaduille jalkautuneista osalla oli mukanaan kumiankkoja ja myös tennareita.

Ankkojen taustalla on raportissa ollut paljastus Medvedevin kiinteistön alueelle tehdystä ankkalammesta, jonka keskelle on rakennettu ankkoja varten oma talo. Tennarit puolestaan liittyvät Medvedevin väitettyyn nettiostosharrastukseen, jonka myötä hänen kerrottiin ostelleen kymmeniä pareja merkkitennareita.

Laineen mukaan tämänkaltainen pröystäily on selkeämpi ja konkreettisempi asia tartuttavaksi ja kritisoitavaksi kuin esimerkiksi mutkikkaammat yrityskaupat tai muut korruption ilmentymät.

– Aika paljon esiintyy kritiikkiä siitä, että miksi rahoja ei käytetä johonkin, mihin niitä oikeasti tarvittaisiin. Mielenosoituksissa näkyi plakaatteja, joissa vaadittiin rakentamaan teitä eikä ankkalampia. Eli totta kai tällainen on aika ymmärrettävä ja tunnepohjainenkin reaktio.

Osanottajamäärät maltillisia

Navalnyin tukijoiden mukaan mielenosoituksia olisi järjestetty jopa 99 paikkakunnalla ympäri maata. Tätä väitettä on vaikea todentaa, mutta tiedossa on, että protestit olivat levittäytyneet laajalle. Niitä nähtiin Venäjän itäreunalla sijaitsevasta Vladivostokista maan läntisimpään kolkkaan Kaliningradiin saakka.

Laineen mukaan myös maantieteellisen leviämisen laajuus voi olla sosiaalisen median vaikutuksen ansiota.

– Samaan aikaan täytyy muistaa, että osanottajamäärät olivat silti aika maltillisia. Pitää olla vielä varovainen, että ei lähde tekemään mitään johtopäätöksiä, että siellä olisi meneillään nyt jokin uusi aika tai uusi aalto. Tästä ei voi vielä tehdä sellaisia päätelmiä, Laine muistuttaa.

Navalnyi sai maanantaina oikeudessa 15 vuorokauden vankeustuomion poliisin vastustamisesta Moskovan mielenosoituksen yhteydessä. Lisäksi hänelle määrättiin 20 000 ruplan (noin 320 euron) sakot osuudestaan viranomaisten laittomaksi katsomien mielenosoitusten järjestämisessä.

Laine ei halua lähteä arvioimaan Navalnyin tulevaisuutta, mutta hän pitää epätodennäköisenä sitä, että tämä selviäisi tapahtuneesta seurauksitta.

– Tulee vähän sellainen vaikutelma, että häntä pidetään vähän aikaa kiinni ja mietitään, mitä tehdään.

Vallanpitäjien reaktiota odotetaan vielä

Navalnyi on Laineen mukaan Venäjän valtionhallintoa haastavista hahmoista parhaiten tunnettu, ja tätä tukee myös Venäjän luotettavimpana tutkimuskeskuksena pidetyn Levadan viime viikolla julkaisema kyselytutkimus.

Tutkimuksen mukaan 47 prosenttia kyselyyn vastanneista venäläisistä tiesi helmikuussa, kuka Navalnyi on. Vielä viisi vuotta sitten lukema oli 25 prosenttia, vaikka tuolloin Navalnyi oli jo esiintynyt näkyvästi Putinin valtaan paluuta vastustaneissa mielenosoituksissa.

Levadan tuoreen kyselyn mukaan isoin osuus vastaajista, 35 prosenttia, suhtautui Navalnyihin neutraalisti. 16 prosentin suhtautuminen oli myönteistä ja 43 kielteistä.

Laineen mukaan jatkossa ei kannata pelkästään seurata sitä, mitä Navalnyille itselleen tapahtuu, vaikka sekin toki on tärkeää, koska hän pyrkii ehdokkaaksi presidentinvaaleihin.

– Ennemmin arvioisin, että on tärkeää seurata sitä, miten tämä nyt leimahtanut tyytymättömyys kehittyy, koska tällaista ei ole hetkeen ollut. Jos protesteille tulee jatkoa, kiinnostavaa on se, miten mielenosoittajat organisoituvat. Toisaalta vallanpitäjien reaktio ei ole vielä näkyvissä.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

  2. 2

    Vladimir Putinin viesti Venäjän aseteollisuudelle: Valmistautukaa sotaan

  3. 3

    Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

  4. 4

    Sotilas loikkasi ja on nyt huomion keskipiste – Pohjois-Korea näyttää tehneen oman johtopäätöksensä rajavartijoistaan

  5. 5

    Fanit surevat tangoprinssi Dimitri Sjöbergin varhaista poismenoa – ”Ääni oli sulaa kultaa”

  6. 6

    Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

  7. 7

    Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

  8. 8

    Japanin rannikolta löytyi kahdeksan pohjoiskorealaista – uskotaan olevan merihätään joutuneita kalastajia

  9. 9

    Tallinnan Vanhassakaupungissa seisoo kaunis talo, jolla on painajaismainen historia – KGB kidutti 15-vuotiasta tyttöä kolme kuukautta

  10. 10

    Black Friday villitsi hamstraajat Tampereella – kodinkonemyymälän ulkopuolelle kerääntyi aamun hämärissä metrien jono

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  2. 2

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  3. 3

    Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

  4. 4

    Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

  5. 5

    Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

  6. 6

    Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

  7. 7

    Ruotsalaiselta yleisurheilun Euroopan mestarilta pysäyttävä väite: joukkuetoveri raiskasi Helsingin yössä

  8. 8

    Suomen Huutokauppakeisari uudistuu – mukana kolme uutta hahmoa

  9. 9

    Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

  10. 10

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  4. 4

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  5. 5

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  6. 6

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  9. 9

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  10. 10

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

  2. 2

    Vladimir Putinin viesti Venäjän aseteollisuudelle: Valmistautukaa sotaan

  3. 3

    Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

  4. 4

    Sotilas loikkasi ja on nyt huomion keskipiste – Pohjois-Korea näyttää tehneen oman johtopäätöksensä rajavartijoistaan

  5. 5

    Fanit surevat tangoprinssi Dimitri Sjöbergin varhaista poismenoa – ”Ääni oli sulaa kultaa”

  6. Näytä lisää