Liisa, Elisa

Ulkomaat

Valko-Venäjä pidätti satoja mielenosoittajia

Julkaistu: , Päivitetty:

VALKO-VENÄJÄ
Valko-Venäjällä lauantaiksi suunnitellut mielenosoitukset muuttuivat massapidätyksiksi, kun maan johto ei sallinut niiden järjestämistä.
Poliisi otti kiinni satoja ihmisiä opposition mielenosoituksessa ja ennen sitä. Mielenosoituksia tarkkailevan Viasna-kansalaisjärjestön johtajan mukaan pidätettyjä oli jopa tuhat.

Kiinni otettujen joukossa oli johtava oppositiopoliitikko Uladzimir Njakljajeu, joka otettiin kiinni jo maan rajalla, kun hän oli palaamassa Puolasta.

Njakljajeun Helsingissä asuva tytär Eva Nekljajeva kertoi lauantai-iltana iltapäivällä Facebook-kirjoituksessaan, että hänen isänsä oli toimitettu sairaalaan. Aiemmin Nekljajeva oli päivittänyt, ettei isän olinpaikasta ollut tietoa.

Opposition vapauden päivän mielenosoituksen oli tarkoitus alkaa kahdelta iltapäivällä. Mellakkapoliisi kuitenkin otti kiinni käytännössä kaikki paikalle saapuneet. Osa pidätetyistä oli toimittajia. Uutistoimisto AFP:n paikalla olleen kirjeenvaihtajan mukaan osaa pidätetyistä pahoinpideltiin.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin mukaan ihmisiä otettiin kiinni sattumavaraisesti. Youtube-videopalveluun ladatuissa videoissa poliisi retuutti pidätysautoihinsa paikalle sattuneita eläkeläismummoista lähtien.

Mellakkapoliisin lisäksi Minskin kaduilla partioi ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin konetuliasein varustautuneita poliiseja.

Joukkopidätyksistä ja metroasemien sulkemisesta huolimatta muutaman sadan ihmisen joukko onnistui pääsemään mielenosoituspaikalle. He ehtivät marssia hetken opposition symboleina toimivia Valko-Venäjän entisiä punavalkoisia lippuja heilutellen, ennen kuin mellakkapoliisi hajotti mielenosoituksen.

Ratsia kansalaisjärjestön toimistolle

Jo mielenosoitusta edeltävinä päivinä Valko-Venäjän poliisi pidätti kymmeniä ihmisiä. Valtiollinen tv-asema kertoi poliisin löytäneen heiltä asekätköjä. Valtiollinen media ei sen sijaan maininnut sanallakaan mielenosoitusten kovakätisestä kukistamisesta.

Mieltä osoittamaan oli tulossa väkeä myös Minskin ulkopuolelta, mutta valtiollinen rautatieyhtiö sulki lippujen verkkokaupan useiden tuntien ajaksi vedoten teknisiin ongelmiin.

Poikkeuksellisesti pienempiä mielenosoituksia järjestettiin myös muissa Valko-Venäjän kaupungeissa.

Mielenosoitusten estämisen lisäksi Valko-Venäjän poliisi teki lauantaina ratsian Viasna-järjestön toimistolle ja pidätti sielläkin kymmeniä ihmisiä. Viasnan lakimiehen mukaan pidätettyjä syytetään "banditismista". Valtaosa heistä vapautettiin myöhemmin lauantaina.

Tuhannet ihmiset ovat osoittaneet viime viikkoina mieltään niin sanottua siipeilijäveroa vastaan. Uusi vero kohdistuisi niihin, jotka tekevät töitä vähemmän kuin kuusi kuukautta vuodessa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    3. 3

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    4. 4

      Tulipallotyöryhmä laski Inarin meteoriitin arvioidun putoamispaikan – etsinnät käyntiin alkuviikolla

    5. 5

      Juuso-Petterin etsinnät jatkuvat Turussa – läheinen tunnisti joessa kelluneen kengän

    6. 6

      Kiekkovalmentaja Vasili Tihonovin traaginen kuolema pysäytti Suomessakin – tyttärellä on unelma, jota harva uskaltaisi sanoa ääneen

    7. 7

      Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

    8. 8

      Eläinlääkärin kuvailema ”tosimiesten käden­lämmitin” huvittaa somessa – ”Kun on riittävän kylmä, sitä pitää etujalkaansa mielellään vaikka hepan pepussa”

    9. 9

      Pate Mustajärveltä todellinen yllätys – ryhtyi vihdoin yrittäjäksi: ”Enhän mä siitä oikeasti mitään ymmärrä”

    10. 10

      Rita Ora teki tylyn jekun Saksan Voice-valmentajille – kukaan ei tunnistanut omaa biisiään esittävää tähteä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    3. 3

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    4. 4

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    5. 5

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    6. 6

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    7. 7

      Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

    8. 8

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    9. 9

      Mikaelin, 24, miljonäärivisa katkesi kuin seinään – poistui studiosta tyhjin käsin: olisitko tiennyt vastauksen 1000 euron kysymykseen?

    10. 10

      Jenni Ahola erosi ja heittäytyi häkellyttävään hankkeeseen – rakennutti yksin unelmiensa talon: ”Onhan niitä epätoivon hetkiä ollut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    7. 7

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    8. 8

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    3. 3

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    4. 4

      Tulipallotyöryhmä laski Inarin meteoriitin arvioidun putoamispaikan – etsinnät käyntiin alkuviikolla

    5. 5

      Juuso-Petterin etsinnät jatkuvat Turussa – läheinen tunnisti joessa kelluneen kengän

    6. Näytä lisää