Trump ”hurjasteli” rekan ohjaksissa kuin pikkupoika – sosiaalinen media repesi riemusta - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Trump ”hurjasteli” rekan ohjaksissa kuin pikkupoika – sosiaalinen media repesi riemusta

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump tapasi torstaina amerikkalaisia kuljetusalan yrityspomoja sekä rekkakuskeja.

25.3.2017 9:32

Matti Eskon klassikkorallatus ”tuhansia töitä, valvottuja öitä” pätee rekkamiehen hommien lisäksi varmaankin Yhdysvaltain presidentin toimenkuvaan. Joskus nekin työt voivat tosin käydä yksiin.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump tapasi torstaina amerikkalaisten isojen kuljetusfirmojen johtajia sekä rekkakuskeja.

– Kukaan ei tunne Amerikkaa niin kuin rekkakuskit, Trump totesi kiittäen, että rekkakuskit tuovat ruuan kauppojen hyllyille, bensan autoihin ja teräksen kaupunkien rakennusaineeksi.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump innostui ”hurjastelemaan” Valkoisen talon edustalle tuodun rekan ohjaksissa.­

Tapahtumaan oli tuotu mahtipontinen hieno rekka, mistä Trump riemastui niin paljon, että hyppäsi valtavan ajoneuvon puikkoihin. Ilmeikäs presidentti istui rekan ohjaksissa voimakkaasti elehtien. Trump myös ilahdutti yleisöä tööttäilemällä. Trump latasi tapahtumasta videon Twitteriin.

It was an honor to welcome so many truckers and trucking industry leaders to the @WhiteHouse today! pic.twitter.com/M1veooVBNE— Donald J. Trump (@realDonaldTrump) March 23, 2017

Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen tästä linkistä.

Sosiaalinen media riemastui

Ajallemme tyypillisesti Donald Trumpin ilmehtiminen rekan puikoissa sai riemun repeämään sosiaalisessa mediassa.

Osa on twiitannut Trumpin ajelukuvan omalla kuvatekstillä. Teksteihin on kirjoitettu muun muassa ”se tunne kun ajaa vahingossa hampurilaisravintolan ohi” tai ”se tunne, kun luulit, että sinulle riittää pysähdys vasta seuraavalla levähdysalueella”.

Toiset taas ovat napanneet kuvan, missä Trump tuulettaa ilmeikkäästi äänekkään tööttäilynsä jälkeen. Sosiaalisessa mediassa on kommentoitu ja arveltu, että kuva näyttää enemmän siltä, että Trump olisi päästellyt itse hieman toisenlaisia ääniä.

Donald Trump tuuletti iloisesti päästettyään komean äänen rekan töötistä. Sosiaalisessa mediassa on irvailtu, että Trump olisi päästellyt toisenlaisia kovia ääniä.­

Osa internetin irvileuoista taas on nähnyt enemmän vaivaa. Joko hurjasteleva Trump on irrotettu ajamaan esimerkiksi leikkiautoa tai kuvaan on liitetty lisäkuvia esimerkiksi elokuvista.

Today @realDonaldTrump gets to drive like a big boy. #DonaldTrump #Truck #MAGA pic.twitter.com/rzgNiNoXwp— Benjamin Eagles (@BigBenEagles) March 23, 2017

Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen tästä linkistä.

Yhdessä twiitissä esimerkiksi nokitellaan Trumpin ja Arnold Schwarzeneggerin riidasta. Twiitissä todetaan, että riitapukarien rähinä on mennyt liian pitkälle. Rekka-Trumpin kuvaan on lisätty kuvasarja, mikä luo ”tarinan”, missä Trump yrittää ajaa moottoripyörällä pakenevan Schwarzeneggerin päälle. Kuva on napattu elokuvasta Terminator 2 – Tuomion päivä.

Seriously, though, this feud between Trump and Arnold has gone too far now. pic.twitter.com/fs4BkVMhGL— Rob Wesley (@eastwes) March 23, 2017

Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen tästä linkistä.

Iso Arska on arvostellut kärkkäästi Trumpin toimia presidenttinä ja ilmoittanut, ettei enää lähtisi isännöimään Trumpin Diili-ohjelmaa vaikka pyydettäisi. Trump taas on haukkunut Schwarzeneggerin alhaisia katsojalukuja ja sanonut, että Schwarzenegger ei suinkaan jättänyt ohjelmaa, vaan hän sai potkut.

pic.twitter.com/kTpZhAWnMb— Patrick Monahan (@pattymo) March 23, 2017

Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen tästä linkistä.

Kiusallinen ajankohta

Trumpoin rekkakuvat levisivät poliittisesti erityisen kiusalliseen aikaan Trumpin kannalta. Samoihin aikoihin, kun Trump poseerasi rekassa, hänen suunnitelmaansa ”Obamacaren” uudistamiseksi jouduttiin vetämään takaisin.

Trumpin edeltäjän Barack Obaman läpiajaman terveydenhuoltouudistuksen kumoaminen ja korvaaminen on ollut yksi Trumpin tärkeimmistä poliittisista teemoista ja vaalilupauksista.

Donald Trump tööttäsi kahteen kertaan. Hän latasi rekkaseikkailustaan videon Twitteriin.­

Trumpin hallinnon esitys ei olisi saanut kongressin edustajainhuoneessa yhdenkään demokraattiedustajan ääntä ja jopa osa republikaaneista olisi äänestänyt Trumpin esitystä vastaan. Siksi Trump pyysi puhemies Paul Ryania perumaan äänestyksen. Edustajainhuoneen piti äänestää esityksestä perjantaina.

Kansainvälinen media on noteerannut esityksen kaatumisen rekkakuvauutistensa yhteydessä. Myös sosiaalisen median kirjoittelijat ovat vitsailleet sen kustannuksella.

”Ai tuhositte terveydenhuoltouudistussuunnitelmani? Minä tuhoan teidät”, yksi kirjoittelija sanaili kuvatekstiksi Trumpin rekkakuvaan.Lähteet: CNN, Independent, The Huffington Post

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?