Isdalenin naisen mysteerikuolema: jätti jälkeensä salakirjoitusta ja valeasuja – ruumis löytyi palaneena

Julkaistu:

MYSTEERI
Vuonna 1970 kuolleen naisen mysteeri on yhä selvittämättä.
Eräänä sunnuntaipäivänä norjalaismies oli kävelyllä Ulriken-vuoren pohjoisjuurella, Isdalenin laaksossa kahden tyttärensä kanssa. Oli 29. marraskuuta vuonna 1970.

Täysin tavallisena alkanut päivä sai järkyttävän käänteen seurueen löydettyä kivikosta jotain, mitä 12-vuotiaiden lasten ei tulisi nähdä.

Kivikossa makasi selällään osittain palanut, alastoman naisen ruumis.

Ruumiin ympärillä oli lukuisia pinkkejä unilääkepillereitä, pakattu lounasrasia, tyhjä pullo paikallista St. Hallvard -likööriä ja hopealusikka, josta omistajan nimikirjaimet oli raaputettu pois. Lisäksi paikalla oli kaksi tyhjää muovipulloa, jotka haisivat bensiinille.

Norjan poliisi käynnisti välittömästi täyden tutkinnan. Kivikkoinen rinne täyttyi konstaapeleista, metallinpaljastimista, koirista ja rikostutkijoista.

Tutkinnan edetessä mysteeri vain syveni, sillä poliisi löysi lisää toinen toistaan oudompia yksityiskohtia.


Noin 30–40-vuotiaan ja hyväkuntoisen naisen vaatteiden merkit oli revitty irti, jonka lisäksi hänen sormenjälkensä oli hiottu pois.

Kuolemansyyntutkinta osoitti, että naisen veressä oli jälkiä viidestäkymmenestä unilääkepilleristä ja häkämyrkytyksestä. Hampaista paljastui, että niitä oli todennäköisesti paikattu Latinalaisessa Amerikassa.

Suurin kysymys oli selvittämättä: kuka nainen oli ja mitä hän teki Norjassa, saati sitten kivikkoisella vuorenrinteellä?

Kolme päivää naisen löytymisen jälkeen poliisi teki läpimurron.

Kaksi Bergenin rautatieasemalta löydettyä matkalaukkua pystyttiin yhdistämään naiseen laukussa olleiden aurinkolasien sangassa olleen sormenjäljen perusteella. Aurinkolasien lisäksi laukuissa oli peruukkeja, silmälasit ilman voimakkuuksia ja vaatteita, joiden kaikki tuotemerkit oli revitty irti. Naamioitumiseen sopivia välineitä siis.

Toisessa laukussa oli 500 Saksan markkaa ja jälleen uusi, naisen jäljille johdattava vihje: muovipussi ja muistikirja, johon nainen oli raapustanut salakirjoitusta.

Toisin kuin muissa naisen tavaroissa, muovipussissa oli tieto sen alkuperästä: Oscar Rørtvedtin kenkäkauppa Norjan neljänneksi suurimmassa kaupungissa Stavangerissa.

Kaupungissa poliisi kuulusteli kauppiaan 22-vuotiasta poikaa, Rolf Rørtvedtia. Poika muisti hyvin keskipitkän ja tummatukkaisen naisen, joka oli tuoksunut voimakkaasti valkosipulilta. Se ei ollut tavallista 1970-luvun Norjassa.

Kolme viikkoa aikaisemmin nainen nainen oli vieraillut liikkeessä ja osti pitkän harkinnan jälkeen parin sinisiä, Askim Gummivarefabrikin valmistamia ja norjalaisnaisten suosimia kumikenkiä.

Kuinka sattuikaan, juuri tällaisten kenkien jäänteet poliisi löysi Isdalenin naisen ruumiin vierestä. Nyt poliisi tiesi, että Isdalenin nainen oli ollut Stavangerissa.


Seuraavaksi poliisin täytyi löytää hotelli, jossa hän oli asunut. Se hotelli oli St.Vithun, jonka siivooja muisti nähneensä kumikenkäisen, tumman ja huonoa englantia puhuneen naisen.

Nainen oli kirjautunut hotelliin muutamaksi päiväksi nimellä Finella Lorck ja kertoi olevansa belgialainen.

Nyt poliisi alkoi etsiä Bergenistä hotellia, jossa oli yöpynyt belgialainen Finella. Tällä kertaa oikeaa hotellia ei löytynyt.

Poliisi turvautui saamiinsa dokumentteihin: sillä oli hallussaan sekä Stavangerin hotellin kirjautumisilmoitus että naisen matkatavaroista löytyneet muistiinpanot, joten se kykeni tutkimaan naisen käsialaa. Poliisi pyysi hotelleja eri puolilta maata lähettämään kirjautumisilmoituksia, jotka oli täyttänyt ulkomaalainen. Sitten se vertaili käsialoja.

Kävi ilmi, että Isdalenin nainen oli matkustellut viime viikkoina kaupungista kaupunkiin. Samaa kertoivat myös naisen koodikielestä käännetyt muistiinpanot.

Poliisille paljastui, että nainen käytti jokaisessa hotellissa eri nimeä, jonka lisäksi hänellä oli ainakin seitsemän eri passia.

Finella Lorckin lisäksi nainen oli käyttänyt ainakin nimiä Claudia Tielt, Vera Jarle, Alexia Zarna-Merchez, Claudia Nielsen, Genevieve Lancier ja Elisabeth Leenhouwfr.


Lisäksi poliisin kansainvälisestä yhteistyöstä selvisi, että Pariisissa Isdalenin nainen oli yöpynyt hotelleissa nimellä Vera Schlosseneck. Lähes kaikissa tapauksissa nainen väitti olevansa belgialainen, mutta Belgian poliisi vahvisti kaikki nimet keksityiksi. Myöskään naisen käyttämien passien numerot eivät täsmänneet, eikä ketään tuntomerkkeihin sopivaa ollut ilmoitettu kadonneeksi.

Keksityn identiteetin puolesta puhui myös Claudia Tiltin nimellä täytetty kirjautumisilmoitus. Nainen täytti ilmoituksen saksaksi, mutta oli kirjoittanut kansallisuutensa väärin: saksaksi belgialainen on ”Belgisch”, ei ”belgish”.

Norjan poliisi kuulusteli hotellien työntekijöitä. Yksi heistä, 21-vuotias Alvhild Rangnes. Hän työskenteli Neptun-hotellin ravintolassa ja tummatukkainen ulkomaalainen teki häneen vaikutuksen.


– Siihen aikaan yksinäinen nainen ravintolassa ei ollut mikään tavallinen näky. Tämä nainen astui ylpeästi sisään, löysi pöytään ja istui mukavasti alas. Hän oli selvästi yksin matkustamaan tottunut nainen. Muistan kuiskanneeni kollegalle, että haluan olla aikuisena kuin se nainen, Rangnes kertoi norjalaislehti NRK:lle.

– Nainen teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Hän vaikutti niin itsevarmalta, mutta ei ollut todellakaan sitä tyyppiä, joka vetäisi verkkarit jalkaan ja patikoisi Isdalenin laaksossa.

Jo alusta asti useat erikoiset yksityiskohdat saivat lehdistön ja Norjan tiedustelupalvelu NIS:n kiinnostumaan tapauksesta. Oliko nainen vieraan vallan, kenties Itä-Saksan agentti?

Kylmän sodan aikaan sellainen ei olisi ollut mitenkään tavatonta, varsinkin kun tämä matkusti peitenimien turvin. Tuohon aikaa Norjassa testattiin Yhdysvaltain armeijan suunnittelemia, nimeä Pingviini kantavia meritorjuntaohjuksia.

Joutuiko hän omien vai vihollisten uhriksi? Vai oliko nainen sittenkin osa kansainvälistä, järjestäytynyttä rikollisuutta?

Lopulta viranomaiset tulivat siihen tulokseen, että Isdalenin nainen teki itsemurhan. Bergenin poliisipäällikkö Asbjørn Bryhn oli vakaasti tällä kannalla. Hänen mielestään nainen kärsi selvästi jonkinlaisesta mielenterveyden häiriöstä, mahdollisesti paranoiasta.


Osa poliiseista ei koskaan hyväksynyt itsemurhaa selitykseksi.

– Henkilökohtaisesti olen vakuuttunut, että kyse oli murhasta. Hän käytti lukuisia henkilöllisyyksiä, koodikieltä, matkusti kaupungista toiseen ja vaihtoi hotelleja parin päivän välein. Tätä poliisi kutsuu epäilyttäväksi käyttäytymiseksi, tutkintaan osallistunut Knut Haavik sanoi NRK:lle.

Niinikään NRK:lle haastattelun antanut ja Isdalenin naista tutkinut oikeuslääkäri Tormod Bønes puolestaan totesi, että tapauksessa murhan ja itsemurhan välillä on mahdotonta tehdä eroa.

Isdalenin nainen haudattiin viimein helmikuun viidentenä päivänä vuonna 1971. Hautakiveä ei ole, sillä kukaan ei tiedä, mitä siinä tulisi lukea. Møllendalin hautausmaan multaan laskettiin sinkkiarkku, jotta nainen voitaisiin joskus tulevaisuudessa palauttaa oikeaan kotimaahansa.

46 vuotta on kulunut, mutta kukaan ei ole tunnistanut Isdalenin mysteerivainajaa. Ei, vaikka vuonna 2016 naisen hampaista otettiin dna-näytteitä. Tapaus on yhtä mysteeri, kuin se oli vuosina 1970 ja 1971.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt