Ranskassa kampanjoidaan: Barack Obamasta seuraava presidentti!

Pariisin kaduille on ilmestynyt julisteita, joissa kehotetaan allekirjoittamaan lupaus äänestää Obamaa keväällä järjestettävissä presidentinvaaleissa.

28.2.2017 20:32

Ranskassa kampanjoidaan sen puolesta, että Yhdysvaltain entinen presidentti Barack Obama valittaisiin tänä keväänä käytävissä vaaleissa Ranskan seuraavaksi presidentiksi.

Muun muassa The Guardian kertoo, kuinka Obama-julisteita on ilmestynyt ympäri Pariisia. Julisteissa lukee Oui on peut, mikä on ranskalainen käännös Obaman vaalikampanjan Yes we can -iskulauseesta (suom. Kyllä me voimme).

Idea sai brittilehden mukaan alkunsa neljän kaveruksen vitsistä. Julisteiden lisäksi perustettiin verkkosivu, jossa yli 40 000 ihmistä on luvannut antaa äänensä Obamalle. Toisaalta erityistä tunnistautumista ei sivuilla vaadita, joten sama henkilö on voinut allekirjoittaa lupauksen useaan kertaan. Lisäksi myös ulkomaalaisten on mahdollista allekirjoittaa äänestyslupaus.

  • Yllä olevalla videolla nimettömänä pysyttelevä kaveriporukka kertoo, kuinka alunperin vitsistä alkunsa saaneesta ideasta tuli massiivinen ”vaalikampanja”. Video on englanninkielinen.

Ce matin dans Paris. #obama #obama17 #ouionpeut #ouionveut ! pic.twitter.com/J1ot8dBG4R— notb3n (@notb3n) 22. helmikuuta 2017

Jos twiitti ei näy oikein, voit katsoa sen täältä.

Obama17-verkkosivuilla myös perustellaan, minkä takia juuri Barack Obamaa tulisi äänestää seuraavissa vaaleissa.

– Barack Obamalla on työhön nähden paras ansioluettelo. Koska on yhä mahdollista äänestää presidentin puolesta eikä ehdokasta vastaan. Koska aikana, jolloin Ranska on antamassa valtavan äänimäärän äärioikeistoille, voimme vielä antaa planeetalle opetuksen demokratiasta valitsemalla Ranskan presidentiksi ulkomaalaisen, sivuilla kerrotaan.

Tarkoituksena on kerätä miljoona äänilupausta toukokuun puoliväliin, jotta Barack Obama vakuutettaisiin asettumaan ehdolle.

Käytännössä kampanjan tavoite ei ole kovin realistinen, sillä Ranskan lakien mukaan ulkomaalaista ei voida valita presidentiksi. Kampanja on kuitenkin noussut uutisotsikoihin paitsi Ranskassa, myös ulkomailla.

Oui on peut ... (?) #obama2017 #streetsofparis pic.twitter.com/v6ptl9DSJB— Romuald COUSTRE (@rcoustre) 21. helmikuuta 2017

Jos twiitti ei näy oikein, voit katsoa sen täältä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?