Nyt puhuvat kannattajat: 6 amerikkalaista kertoo, miksi Trump on hyvä presidentti - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Nyt puhuvat kannattajat: 6 amerikkalaista kertoo, miksi Trump on hyvä presidentti

Yhdysvalloissa riutuvien teollisuusosavaltioiden ”ruostevyöhykkeen” äänestäjät ratkaisivat Donald Trumpin historiallisen nousun presidentiksi. IS tapasi Pennsylvanian osavaltion äänestäjiä, jotka ovat tyytyväisiä presidenttinsä ensimmäisiin viikkoihin.


21.2.2017 18:55 | Päivitetty 22.2.2017 10:39

– Taloudellisen antautumisen aika on ohi. Te, Pennsylvanian asukkaat, tulette vihdoin saamaan puolustajan joka taistelee puolestanne Valkoisessa talossa. Sillä tästä lähtien Yhdysvallat tullaan laittamaan etusijalle. Muistakaa se!

Joulukuun 15. päivä 2016, viisi viikkoa Yhdysvaltain presidentinvaalien jälkeen, presidentti Donald Trump on saapunut kiitoskierroksellaan Pennsylvaniaan – perinteisesti demokraatteja äänestäneeseen osavaltioon, jonka voittaminen oli ratkaiseva osa Trumpin historiallista voittoa. Hersheyn kaupungin Giant Centerissä 10 000 ihmistä hurraa edelleen haltioituneina tapahtuneesta.

Kaksi kuukautta myöhemmin hallinnon keskeisiä virkoja on edelleen täyttämättä, oikeus on hyllyttänyt presidentin määräämän maahantulokiellon ja tärkeä turvallisuusneuvonantaja on joutunut eroamaan valehdeltuaan varapresidentille. Ulkopuolisen silmin Trumpin hallinto näyttää olevan kriisissä ja kaaoksen tilassa.

Tyhjät teollisuusrakennukset muistuttavat kadonneista työpaikoista.­

Pennsylvaniassa asia nähdään toisin. Trump käänsi osavaltion ensimmäistä kertaa republikaaneille sitten vuoden 1988 ja varmisti siellä voittonsa. Täällä Berksin piirikunnassa Trump voitti Hillary Clintonin yli 10 prosenttiyksikön erolla. Vielä vuonna 2008 Barack Obama voitti alueen 9 prosenttiyksikön turvin.

5 000 asukkaan Kutztownissa vuodesta 1869 eri nimillä toimineen McConway & Torley -yhtiön sulatot kylmenivät vuonna 2013. Tehtaan 130 hyväpalkkaista työntekijää jäi tyhjän päälle samalla, kun omistajan huhuttiin suunnittelevan junanvaunujen ja koneiden metalliosien tuotannon jatkamista Meksikossa.

Nyt ollaan Yhdysvaltain perinteistä teollisuutta menettävän ”ruostevyöhykkeen” ytimessä, vaikka Kutztownin äänet menivätkin Clintonille kaupungin yliopiston liberaalien opiskelijoiden avustuksella. Ympäröivillä seuduilla jopa yli 80 prosenttia asukkaista tuki Trumpia. Ilta-Sanomat matkusti kysymään näiltä asukkailta, luottavatko he presidentti Trumpin lupauksiin vielä ensimmäisten viikkojen jälkeen.

Leon Smith, 68:

Työskentelin kuorma-auton kuljettajana heinäkuuhun 2010 saakka, p**ka talous pakotti minut jäämään eläkkeelle. Sen jälkeen ajoin vielä koulubussia seuraavaan jouluun saakka. Olen veteraani, ja tämänaamuisen tapaamisen jälkeen saatan alkaa saada siitä täyttä hyvitystä. Sen jälkeen minulla ja vaimollani ei enää ole taloudellisia ongelmia.

Vaaleissa valitsin Donald Trumpin ja Ted Cruzin väliltä. Cruz olisi ollut hyvä, mutta Trump oli suorapuheinen mies, ei mikään p**kaa puhuva lakimies. Täällä todella monet, jotka eivät ole aiemmin äänestäneet, äänestivät Trumpia. Viimeisen kahdeksan vuoden jälkeen meidän piti saada muutos aikaan.

Leon Smithin mielestä Trumpin ensimmäiset viikot ovat olleet fantastisia.­

Trumpin ensimmäiset viikot ovat olleet fantastisia, hän tekee juuri sitä mitä hän lupasi. Maahan päästetään kaikenlaisia ihmisiä, kuulin että muutama kuukausi sitten kolme poikaa käytännössä raiskasi vammaisen tytön Montanassa. Ilmeisesti Obama painosti osavaltion oikeusministeriä olemaan tekemättä asialle mitään.

Montako terrori-iskua täällä on ollut, kuten Bostonin maratonilla, San Bernardinossa, Floridassa… Niitä on joka paikassa. Maassa on kolmisenkymmentä muslimien asuinaluetta. Vietnamissa kanssani ollut kaverini pääsi sellaiseen sisälle ja sanoi heillä olevan siellä vaikka mitä. Opettavat naisia käyttämään aseita ja pommeja. Sinne ei ole turvallista mennä, jos on valkoinen.

Trump on heittänyt pihalle säädöksen, joka estää veteraaneja kantamasta aseita. Maataan palvellut veteraani saattaa istua pyörätuolissa, mutta hän pystyy silti aina puolustamaan perhettään vetämällä pistoolin esille.”

Kean MacLelland, 20:

Opiskelen valtio-oppia Kutztownin yliopistossa. Toimin myös yliopiston republikaanien puheenjohtajana. Valmistuttuani haluaisin työskennellä asianajajana ja olla mukana politiikassa.

Ennen vaaleja olin mukana Marco Rubion kampanjassa. Floridan esivaalin jälkeen ryhdyin tukemaan puolueemme ehdokasta, mutta en siksi että olisin suuresti tukenut hänen politiikkaansa. Mutta oli tärkeää seisoa puolueen ehdokkaan takana, varsinkin näin repivässä vaalissa, joka todella jakoi maan.

Kutztownin yliopiston republikaaniopiskelijota johtava Kean MacLennand kertoo pitäneensä tärkeänä seisoa puolueen ehdokkaan takana.­

Trump on nyt ottanut niitä askelia, joita kuka tahansa republikaani olisi presidentiksi päästessään ottanut. Maahantulokielto on vaikea kysymys, ja määräys näyttää olevan suunniteltu kiireessä. Useimmat viime vuosien terrori-iskut ovat olleet radikalisoituneiden muslimien tekemiä. Tämän toteaminen ei tarkoita, että vähäteltäisiin kristinuskon nimissä tehtyjä kauheuksia. Kohteena ei saa olla uskonto, vaan radikaali ideologia. Määräyksen heikko kohta on, ettei se koske Saudi-Arabiaa, josta suurin osa syyskuun 11. päivän iskun tekijöistä oli kotoisin.

 Ensimmäisten viikkojen aikana hän on minusta tehnyt erittäin hyvää työtä, pidän hänen tekemiään siirtoja lupaavina. Uskon hänen pitävän sen, mitä ennen vaaleja lupasi.”

Viime vuosina Yhdysvaltojen bruttokansantuote on kasvanut vain 1,9 prosenttia. Trump ja hänen neuvonantajansa tulevat suurista yhtiöistä, jotka ovat neuvotelleet isoja sopimuksia. Ulkoministeri Rex Tillersonilla on mahtava kokemus muissa maissa toimimisesta. He tietävät, kuinka kauppaneuvotteluja käydään.

Osakekurssit ovat jo nyt nousseet, taloudessa on tapahtumassa jotain.”

Christian Leinbach, 57:

Berksin piirikunnan valtuutettuna olen mukana esimerkiksi vaalien järjestämisessä. Uskon että Trumpin puheissa vääristä äänestäjistä on jonkin verran perää, koska ei ole olemassa kansallista äänestäjärekisteriä ja usealla paikkakunnalla äänestäminen voi olla mahdollista. Mutta meillä on tiedossa laittomia äänestäjiä viimeisen kymmenen vuoden aikana vain yhdeksän kappaletta.

Tässä oli enemmän kyse Hillary Clintonin tappiosta kuin Donald Trumpin voitosta, sanoo Berksin piirikunnan valtuutettu Christian Leinbach.­

En innostunut aluksi Trumpista, kannatin esivaalien alussa Carly Fiorinaa, mutta hän putosi. Tuin Trumpia vasta, kun hän oli varmistanut voiton esivaalissa. Vastustin niitä republikaaneja, jotka halusivat tuoda Trumpin tilalle vaihtoehtoisen ehdokkaan, se olisi tuhonnut järjestelmän johon luotan.

En usko kaikkeen mitä Trump tekee. Mutta vaaleissa oli kyse siitä, haluamme neljä vuotta samaa kuin viimeiset kahdeksan vuotta ovat olleet. Hillary Clintonin häviö oli yllätys minullekin, varsinkin täällä Pennsylvaniassa. Tässä oli enemmän kyse Clintonin häviöstä kuin Trumpin voitosta.

Trumpin tekemät henkilönimitykset ovat olleet erittäin hyviä. Abraham Lincoln otti aikoinaan monet vaaleissa häntä vastaan kilpailleet mukaan hallintoonsa, koska halusi nimittää henkilöt, jotka tekevät työnsä parhaiten. Myös Trump on nimittänyt vastustajiaan.

Kansalliseen turvallisuuteen keskittyminen on Trumpilta oikein. Molemmat poikani ovat armeijassa. Minusta Yhdysvaltojen ei pidä rakentaa valtioita, mutta sen pitää olla niin vahva, ettei kukaan koskaan haasta meitä käyttämään sitä voimaa.

Jacob Chamilothoris, 72:

Olen kotoisin Ateenasta, saavuin tänne yli 40 vuotta sitten auttamaan sairasta siskoani. Yhdysvalloissa voi menestyä, jos pysyy terveenä ja pysyy erossa rikollisuudesta niin, että ihmiset voivat luottaa sinuun. Kreikkalaisena olen tukenut koko elämäni ajan demokraatteja, mutta nyt iso osa kreikkalaisyhteisöstä äänesti Trumpia.

Jacob Chamilothorisin mielestä Trump on hyvin terävä ihminen ja valmiiksi rikas, joten hän ei tee työtään rahan vuoksi.­

Hän on hyvin terävä ihminen ja valmiiksi rikas, joten hän ei tee tätä rahan vuoksi. Trump haluaa jäädä historiaan parhaana presidenttinä. Hän on sanonut, että mikä tahansa aiempi sopimus pitää tehdä uudestaan, jos se ei ole hyvä Yhdysvalloille. Tästä syystä ihmiset äänestivät häntä.

Trump on tuonut mukanaan kokeneita ja menestyneitä ihmisiä, jotka tietävät mitä tekevät. Minusta meidän pitää antaa hänelle neljä vuotta aikaa näyttää, mihin hän pystyy.”

Olivia Devisser, 20:

Tuin Donald Trumpia alusta saakka. Olen kasvanut republikaaniperheessä, isäni on puutarhayrittäjä, ja Trump tukee yrittäjiä. En tiennyt hänestä paljoakaan, mutta ajattelin että seuraan perhettäni.

Trump on menestynyt liikemies, ja luotan siihen mitä hän aikoo tehdä. Yhdysvalloilla on valtavasti velkaa Kiinalle, ja uskon Trumpin pystyvän suhteillaan voivan ratkoa näitä ongelmia.

Yrittäjäperheessä kasvanut Olivia Devisser, 20, sanoo tukeneensa Trumpia, koska uskoo tämän ajavan yrittäjien asiaa.­

Ensimmäisten viikkojen aikana hän on minusta tehnyt erittäin hyvää työtä, pidän hänen tekemiään siirtoja lupaavina. Uskon hänen pitävän sen, mitä ennen vaaleja lupasi.

Muurista minulla on ristiriitaisia ajatuksia. Mielestäni meksikolaisten ei tulisi saada tulla tänne vapaasti, mutta pidän muuria silti tarpeettomana. Mutta jos hän haluaa sellaisen rakentaa, sen hän myös tekee. Maahantulokiellosta ajattelen samoin. Mutta monet niistä maista tänne tulevat ovat hulluja ja tekevät sellaisia asioita kuin syyskuun 11. päivän hyökkäys.”

Jeff Wuchtir, 57:

Jo ensimmäinen tv-väittely sai minut Trumpin taakse. Hän oli ainoa heistä, joka ei ollut poliitikko. Jos minulta kysytään, heistä kaikista voisi hankkiutua eroon ja valita tilalle tavallisia työtätekeviä ihmisiä. Poliitikkojen säätämät lait eivät päde heihin itseensä.

Vakuutusyhtiötä veljensä kanssa Kutztowninssa pyörittävä Jeff Wuchtir voisi hankkiutua eroon kaikista poliitikoista.­

Kahdeksan vuotta sitten ja neljä vuotta sitten oma ehdokkaani ei voittanut. En silti lähtenyt ulos protestoimaan ja rikkomaan ikkunoita. Minusta nyt nähty on demokraateilta surkeaa, he ruokkivat tätä yhdessä valtamedian kanssa, koska eivät haluaisi Trumpin olevan presidentti. Hän on nyt presidentti, lopettakaa valitus ja hyväksykää asia!

Trump on tehnyt hyvää työtä vaalilupaustensa pitämisessä. Omana elinaikanani ei ole tainnut aiemmin olla presidenttiä, joka olisi toiminut niin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?