Expressen: Tästäkö Trumpin Ruotsin-viittauksessa oli kyse? - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Expressen: Tästäkö Trumpin Ruotsin-viittauksessa oli kyse?

Expressen pohtii, onko Fox News -kanavalla esitetty tv-persoonan haastattelu Donald Trumpin Ruotsin maahanmuuttopolitiikan arvostelun taustalla.

19.2.2017 10:36

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump mainitsi Ruotsin lauantaina Floridassa pitämässään puheessa, mutta on epäselvää, mihin Ruotsin tapahtumaan presidentti oikeastaan viittasi.

– Meidän täytyy pitää maamme turvallisena. Katsokaa, mitä on tapahtunut Saksassa. Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa. Ruotsissa, kuka olisi uskonut? He ovat ottaneet sisään paljon ihmisiä. Heillä on ongelmia, joita he eivät koskaan uskoneet mahdollisiksi, Trump totesi.

– Katsokaa, mitä tapahtuu Brysselissä. Katsokaa, mitä tapahtuu koko maailmassa. Katsokaa, mitä tapahtui Nizzassa. Katsokaa, mitä tapahtui Pariisissa, hän jatkoi.

Maan mediassa kerrotaan, että Ruotsin poliisin tiedustelu- ja turvallisuuspalvelu Säpo tai Yhdysvaltain-suurlähetystö eivät osanneet antaa selitystä lausunnolle. Näin kertoo Aftonbladet.

Expressen puolestaan arvioi, että Trump on nostanut Ruotsin pelottavaksi esimerkiksi. Puheessaan Trump arvosteli Ruotsin maahanmuuttopolitiikkaa.

– He ovat ottaneet sisään paljon ihmisiä. Heillä on ongelmia, joita he eivät koskaan uskoneet mahdollisiksi, Trump sanoi puheessaan.

Voisiko kyse olla tästä haastattelusta?

Expressenin mukaan Ruotsi-lausuntoon on voinut vaikuttaa oikeistolaisella Fox Newsillä perjantaina lähetetty ohjelma. Trump piti puheensa lauantaina.

Kyseisessä ohjelmassa kuuluisa tv-toimittaja Tucker Carson haastatteli amerikkalaista dokumenttielokuvaohjaaja Ami Horowitzia, joka on viettänyt aikaa myös Ruotsissa tutkiessaan Euroopan pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden tilannetta. Tuolloin Horowitz kertoi tulleensa jengiläisten pahoinpitelemäksi lähiössä, jossa asui lähinnä maahanmuuttajia.

Perjantaina esitetyssä haastattelussa räväkkänä tv-persoonana tunnettu Ami Horowitz kertoo, että sen jälkeen, kun Ruotsi siirtyi ”avointen ovien politiikkaan” turvapaikanhakijoiden vastaanottamisessa, seksuaalirikosten ja aserikosten määrä on lisääntynyt. Horowitz kertoo omana arvionaan, että Ruotsiin olisi tullut vuonna 2015 yhteensä 162 000 turvapaikanhakijaa, mutta vain 500 heistä olisi Horowitzin mukaan saanut töitä.

Expressen kertoo, että samoja lukuja käytettiin SVT:n eli Ruotsin yleisradioyhtiön jutussa viime vuoden toukokuussa.

– Horowitz unohtaa mainita sen, että työluvan voi saada Ruotsissa vain erikoistapauksissa ennen oleskeluluvan saamista, Expressen korostaa.

Ruotsin maahanmuuttovirasto eli Migrationsverket oli juuri tuohon aikaan lehden mukaan kovissa paineissa. Samaan aikaan maahanmuuttovirastossa oli lehden mukaan vaikeuksia ehtiä arvioida juuri työluvan saantiin vaadittavia asioita.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?