Järjetön näky odotti englantilaisella pellolla – yli 1000 hylättyä tipua käpertyi yhteen ja muodosti keltaisen meren - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Järjetön näky odotti englantilaisella pellolla – yli 1000 hylättyä tipua käpertyi yhteen ja muodosti keltaisen meren

Paikalliset asukkaat auttoivat keräämään linnut laatikoihin, minkä jälkeen ne vietiin turvaan.

Paikalliset asukkaat auttoivat keräämään linnut laatikoihin, minkä jälkeen ne vietiin turvaan.

Julkaistu: 19.2.2017 6:04

BBC:n mukaan iso joukko yhden päivän ikäisiä kananpoikia hylättiin tällä viikolla Britanniassa.

Toistatuhatta yhden päivän ikäistä tipua hylättiin tällä viikolla pellolle Britanniassa, uutisoi BBC verkkosivuillaan.

Eläintensuojeluviranomaiset kutsuttiin perjantaina Lincolnshireen selvittämään tapausta.

– En ole koskaan nähnyt mitään sellaista, se oli vain keltainen meri. Ja meteli oli uskomaton, RSPCA:n tarkastaja Justin Stubbs kertoo.

Hänen mukaansa jotkut linnut olivat ehtineet kuolla, mutta suurin osa niistä ”ei vaikuttanut kärsivän”.

– Se, että joku hylkäsi nämä haavoittuvat tiput, on uskomatonta, tarkastaja ihmettelee.

Paikalta löydettiin 1 500–1 800 tipua, joista noin 30 oli kuollut tai kuolemassa. Jotkut niistä jouduttiin lopettamaan.

– Nämä tiput olivat vain käpertyneet yhteen, yhdeksi massaksi, keltaisten karvapallojen kiemurtelevaksi massaksi paikassa, jossa niiden ei olisi pitänyt olla. Ulkona olosuhteissa, joissa niiden ei olisi pitänyt olla, Stubbs toteaa.

– Sairaat jouduttiin ikävä kyllä lopettamaan. Ne olivat kirjaimellisesti kuolemassa heitteillejätettyinä. En ole koskaan kuullut mistään niin järjettömästä. Meillä on paljon tapauksia useista hylätyistä eläimistä – 80 täällä, 100 siellä – hiiriä, marsuja, kaneja, hän jatkaa.

– Mutta 1 800 tipua. En tule koskaan toipumaan näiden eläinten lukumäärästä ja suojattomuudesta.

Vielä ei tiedetä, kuka linnut oli paikalle jättänyt. Paikalliset ihmiset auttoivat keräämään ne laatikoihin, minkä jälkeen ne vietiin turvaan.

About 1,000 day-old 'vulnerable' chicks dumped in field https://t.co/aoEWUpiQ5Q— BBC News (UK) (@BBCNews) February 18, 2017

Jos yllä oleva twiitti ei näy, voit käydä katsomassa sen täältä.

Tuoreimmat osastosta