Pohjois-Korean huhutaan olevan Kim Jong-unin velipuolen kuoleman takana – myös näistä teoista maata on syytetty

Pohjois-Korean uskotaan tapattaneen loikkareita ja poliitikkoja. Maan agenttien uskotaan olleen myös tuhoisan pommi-iskun takana. Iskussa kuoli 115 ihmistä.

16.2.2017 5:56

Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin velipuolen Kim Jong-namin epäillään joutuneen maanantaina salamurhaajien kohteeksi. Muun muassa nimettömät eteläkorealaiset tiedustelulähteet ja yhdysvaltalaiset hallintolähteet ovat kertoneet Reutersille, että Malesiassa kuolleen Kim Jong-namin salamurhaajien epäillään olevan Pohjois-Korean palkkaamia.

Malesian poliisi tiedotti keskiviikkona pidättäneensä naisen epäiltynä yhteydestä Kim Jong-namin kuolemaan. Nainen tunnistettiin poliisin mukaan valvontakameranauhalta. Naisella oli vietnamilainen matkustusasiakirja. Poliisi kertoi epäilevänsä myös muutamia muita ulkomaalaisia yhteydestä Kim Jong-namin kuolemaan.

Kim Jong-nam on julkisuudessa arvostellut velipuolensa hallintoa. Eteläkorealaisten lähteiden mukaan hän asui Macaossa, Kiinassa, mutta tietoa ei ole varmistettu. CNN:n mukaan miehen oli ollut määrä nousta Macaoon matkalla olleeseen koneeseen vierailemaan perheensä luona.

Alla olevalla videolla kerrotaan englanniksi lisää Kimin kuolemasta ja tämän suhteesta Pohjois-Korean nykyiseen johtajaan.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun Pohjois-Korean epäillään olleen ulkomailla tapahtuneen murhan tai murhan yrityksen takana. Uutistoimistot ovat listanneet ainakin seitsemän tapausta, joissa Pohjois-Korean uskotaan olleen taustalla.

Seitsemän salamurhaa ja salamurhan yritystä

2011: Pohjoiskorealainen agentti vangittiin Etelä-Koreasta salamurhasta epäiltynä. Agentin suunnitelmana uskottiin olevan Pohjois-Koreasta loikanneen Park Sang-hakin surmaaminen myrkkyneulalla.

Pohjois-Koreasta loikannut Park Sang-hak (keskellä) oli vuonna 2012 mukana mielenosoituksessa, joka vastusti Kiinan käytäntöä palauttaa kiinnisaamansa loikkarit Pohjois-Koreaan. Parkilla oli mukanaan turvamiehet, sillä hänen salamurhaamistaan oli valmisteltu vuonna 2011..

2010: Etelä-Korean viranomaiset kertoivat pidättäneensä kaksi Pohjois-Korealle työskennellyttä, joiden tehtävänä oli salamurhata Pohjois-Koreasta loikannut Hwang Jang-yop.

Hwang Jong-yopin on kerrottu olleen mukana luomassa Pohjois-Korean omavaraisuutta korostavaa ideologiaa. Hän kuoli 87-vuotiaana vuonna 2010.

1997: Pohjois-Koreasta loikannut Lee Han-young ammuttiin kuoliaaksi Etelä-Koreassa. Ampujia ei koskaan tavoitettu, mutta heidän on epäilty olleen Pohjois-Korean agentteja. Lee oli Malesiassa maanantaina kuolleen Kim Jong-namin serkku.

Kim Jong-eun laskee kukkia miehensä Lee Han-youngin kuvan eteen tämän kuoleman 10-vuotispäivänä vuonna 2007. Lee, jonka oikea nimi oli Lee Il-nam, loikkasi Etelä-Koreaan vuonna 1982. Hän myös kirjoitti kirjan Pohjois-Korean silloisesta johtajasta Kim Jong-ilistä.

1987: Kaksi Pohjois-Korean agentiksi epäiltyä piilotti pommin eteläkorealaiseen matkustajakoneeseen. Kone oli matkalla Baghdadista Souliin. Kaikki koneessa olleet 115 ihmistä kuolivat. Pommi-iskun tekijät olivat poistuneet koneesta Abu Dhabiin tehdyn välilaskun aikana. Heidät saatiin kuitenkin myöhemmin kiinni. Tekijöistä toinen tappoi itsensä syanidilla, mutta Kim Hyun-hui epäonnistui itsemurhayrityksessään. Hän kertoi vuonna 2013 BBC:lle saaneensa käskyn pommi-iskuun esimieheltä.

– Hän sanoi, että se aiheuttaisi kaaosta ja sekaannusta Etelä-Koreassa, Kim muisteli.

Pohjois-Korean entinen agentti Kim Hyun-hui puhuu lehdistötilaisuudessa Etelä-Koreassa vuonna 2009. Kim on tunnustanut olleensa osallisena Korea Airin matkustajakoneeseen kohdistetussa pommi-iskussa.

1983: Pohjois-Korean agentit tappoivat 21 ihmistä, mukaan lukien neljä eteläkorealaista ministeriä pommi-iskussa Yangonissa. Marttyyrien mausoleumiin asetetun ajastetun pommin oli tarkoitus tappaa Etelä-Korean silloinen presidentti Chun Doo-Hwan. Pommi kuitenkin räjähti ennen kuin presidentti oli saapunut paikalle. Yksi pommi-iskun tekijöistä myönsi työskentelevänsä Pohjois-Korean leivissä.

1974: Pohjois-Korean agentiksi epäilty mies ampui Etelä-Korean silloista presidenttiä Park Chung-heeta, joka piti puhetta maansa itsenäisyyspäivän seremoniassa. Presidentin sijaan luoti tappoi tämän vaimon. Ampuja teloitettiin myöhemmin samana vuonna.

1968: Pohjoiskorealaisten iskujoukon epäillään yrittäneen salamurhata Etelä-Korean silloinen presidentti Park Chung-hee. Poliisi kuitenkin pysäytti sotilasasuihin pukeutuneet epäillyt lähellä presidentin asuntoa. Pysäytystä seuranneessa tulitaistelussa kuoli yli 90 eteläkorealaista. 31 kommandosta vain kaksi selvisi. Heidän kohtalonsa on epäselvä. AFP:n mukaan toinen selvinneistä pakeni, ja toinen otettiin kiinni. Reutersin mukaan molempien onnistui paeta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?