Romaniassa jättimäisiä mielenosoituksia – Bukarestin kaduilla jopa 300 000 ihmistä - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Romaniassa jättimäisiä mielenosoituksia – Bukarestin kaduilla jopa 300 000 ihmistä

Mielenosoittajat kokoontuivat Victoriein aukiolle Romanian pääkaupungissa Bukarestissa.

Mielenosoittajat kokoontuivat Victoriein aukiolle Romanian pääkaupungissa Bukarestissa.

Julkaistu: 5.2.2017 22:50

Romaniassa hallitusta vastustavat mielenosoitukset ovat jatkuneet. Maan television mukaan niihin on ottanut sunnuntaina koko maassa osaa jopa puoli miljoonaa ihmistä.

Mielenosoituksilla vastustettiin alun perin hallituksen suunnittelemaa korruptiolakia, joka peruttiin virallisesti sunnuntaina. Mielenilmaukset ympäri Romaniaa eivät kuitenkaan hellittäneet.

Pääkaupunki Bukarestissa väkeä oli kaduilla jopa 300 000.

Korruptiolaki olisi lyhentänyt tuomioita vallan väärinkäytöstä, ja jatkossa niistä olisi ollut luvassa vankeusrangaistus vain, jos kyse olisi ollut yli 44 000 euron summista. Lain oli määrä tulla voimaan viikon kuluttua. Parlamenttiin ensi viikolla menossa oleva erillinen lakiesitys puolestaan vapauttaisi vankiloista noin 2 500 vankia.

Uusi korruptiolaki lyhentäisi tuomioita vallan väärinkäytöstä.

Uusi korruptiolaki lyhentäisi tuomioita vallan väärinkäytöstä.

Mielenosoitukset ovat olleet suurimpia Romaniassa vuoden 1989 jälkeen.

Mielenosoitukset ovat olleet suurimpia Romaniassa vuoden 1989 jälkeen.

Sadattuhannet romanialaiset ovat kuluneella viikolla osoittaneet mieltään lakia vastaan. Mielenosoitukset ovat olleet suurimpia Romaniassa sitten vuoden 1989, jolloin kansa syöksi vallasta diktaattori Nicolae Ceausescun. Lakia oli vastustanut myös presidentti Klaus Iohannis.

Pääministeri Sorin Grindeanu ilmoitti lain perumisesta lauantaina. Juhlat Bukarestissa ja muualla Romaniassa jatkuivat myöhään yöhön ilmoituksen jälkeen.

Takaportti auki

Ilmoituksesta huolimatta tuhannet romanialaiset kokoontuivat sunnuntainakin osoittamaan mieltään lakia vastaan, sillä he eivät luottaneet pääministerin sanaan.

– Ihmiset pysyvät hyvin valppaina tämän hallituksen suhteen, kertoi kolmekymppinen mielenosoittaja Raduca.

Pääministeri Sorin Grindeanu ilmoitti uuden korruptiolain perumisesta lauantaina.

Pääministeri Sorin Grindeanu ilmoitti uuden korruptiolain perumisesta lauantaina.

Grindeanu oli jättänyt takaportin auki uuden korruptiolain säätämiseksi myöhemmin sanomalla, että korruptiolait pitää yhä päivittää vastaamaan perustuslakia. Hän vetosi myös tarpeeseen helpottaa pahasti ruuhkautuneiden vankiloiden oloja.

Grindeanu kutsui perumaansa lakia väärin ymmärretyksi. Kriitikoiden mukaan se kuitenkin on kehnosti peitelty yritys päästää pälkähästä parin viime vuoden aikana korruptiosta tuomitut Grindeanun puoluetoverit.

Romanian korruption vastainen virasto on viime vuosina puuttunut kovalla kädellä väärinkäytöksiin ja lahjontaan maan korkeinta johtoa myöten.

Grindeanun puoluetoveri Victor Ponta joutui luopumaan vallasta toissa vuoden lopulla, kun kymmeniä ihmisiä kuoli bukarestilaisen yökerhon palossa. Yökerho ei olisi saanut lupaa olla auki ilman lahjontaa

Tuoreimmat osastosta