Britannian pääministeri May moittii Trumpin maahantulokieltoa - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Britannian pääministeri May moittii Trumpin maahantulokieltoa

Trumpin asettama kielto on saanut osakseen paljon kritiikkiä.

Britannian pääministeri Theresa May ja Yhdysvaltain presidentti Donald Trump lehdistötilaisuudessa Valkoisessa talossa 27.1.2017.

1.2.2017 17:26

Britannian pääministeri Theresa May moittii Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin asettamaa väliaikaista maahantulokieltoa. May sanoi Britannian parlamentille puhuessaan, että Trumpin menettelytapa on väärä ja aiheuttaa erimielisyyksiä.

May myös painotti, ettei tiennyt Trumpin suunnitelmista etukäteen. Hän kuitenkin huomautti, että Trump kertoi jo vaalikampanjansa aikana, että Yhdysvaltoihin matkustamista rajoitettaisiin jollain tavalla.

Yhdistyneet kansakunnat on niin ikään moittinut maahantulokieltoa.

YK:n alaisen kansainvälisen matkailujärjestön UNWTOn mukaan kiellolla on vaikutuksia myös Yhdysvaltojen turismiin. Sen mukaan matkustuskielto ei paranna Yhdysvaltojen turvallisuustilannetta, vaan lisää jännitteitä ja uhkia.

UNWTO:n johtajan mukaan kielto luo Yhdysvalloista vihamielisen kuvan ja voi vaikuttaa ihmisten halukkuuteen matkustaa Yhdysvaltoihin. Turistien kato taas vaikuttaisi maan talouteen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?