Yhdysvaltain presidentin työhuoneessa Valkoisessa talossa on palattu kultaverhojen aikaan. Presidentti Donald Trump hävitti Barack Obaman hengen ripeästi työhuoneestaan virkaanastumisensa jälkeen perjantaina.
Obaman Yhdysvaltain presidentin työhuoneeseen remontin yhteydessä vaihtamat punertavat verhot saivat väistyä muhkeiden kultaisten verhojen tieltä. Kultaverhot on tosin nähty huoneessa aiemmin ainakin hetkellisesti myös Obaman kaudella.
Obaman verhot olivat yleensä punaiset.
Obaman pyöreän maton tilalle etsittiin George W. Bushin aikainen kullankeltainen matto. Sen suunnittelija on Bushin vaimo Laura. Bush on sanonut maton kuvanneen hänen optimistista luonnettaan, kertoo televisioyhtiö ABC.
Obaman maton erikoisuus oli siihen painetut sitaatit ihmisoikeusaktivisti Martin Luther King jr:ltä ja neljältä presidentiltä.
Trumpin tyyli tulee esille myös työhuoneen sohvissa. Uutiskanava CNN:n mukaan Trump on vaihtanut Obaman harmaat mokkasohvat koristeellisella brokadikankaalla verhoiltuihin sohviin.
Donald Trumpin mieltymys kullankimalteiseen ja prameaan sisustukseen on hyvin tiedossa. Kulta ja koristeelliset ornamentit ovat mieleenpainuvimpia elementtejä hänen Manhattanilla Trump Towerissa sijaitsevassa yksityisasunnossaan.
Trumpin ja Obaman erilaisuus tulee esiin myös Britannian ex-pääministerin Winston Churchillin paluussa työhuoneeseen. Obama hätkähdytti brittejä vaihtamalla Churchillin rintakuvan Martin Luther King jr:n rintakuvan.
Trump lupasi ennen virkaanastujaisia palauttaa Churchillin vanhalle paikalleen. Presidentin työhuoneessa on jo nähty Churchillin rintakuva, mutta se ei ole vielä sama, jota Trumpin vallanvaihtotiimi pyysi briteiltä lainaan ulkoministeri Boris Johnsonin vieraillessa Trump Towerissa.
Alunperin rintakuvan pyysi lainaan presidentti Bush vuonna 2001, mutta se palautettiin briteille Obaman kauden alkaessa.
Britannian pääministeri Theresa May on siunannut rintakuvan lainan. Daily Mail -lehden mukaan rintakuva odottaa siirtoa yhä Britannian Yhdysvaltain-suurlähettilään residenssissä Washingtonissa.
Winston Churchillin rintakuva näkyy sivupöydällä Trumpin työpöydän läheisyydessä.
Valkoisen talon tiedottajan Sean Spicerin tviitin perusteella myös Martin Luther King jr:n rintakuva on saanut jäädä huoneeseen. Spicer tviittasi perjantaina kansliapäällikkö Reince Priebusin ottaman kuvan, jossa Kingin rintakuva on muuten tyhjällä sivupöydällä. Jos alla oleva twiitti Kingin rintakuvasta ei näy, voit katsoa sen tästä.
”Thanks to White House Chief of Staff for this wonderful picture of the MLK bust in the oval pic.twitter.com/Lzgj6RljvI— Sean Spicer (@PressSec) January 21, 2017
Uusi hallinto siirsi Kingin ilmeisesti toiselle sivupöydälle Churchillin tieltä. Churchill näkyy kuvissa sijaitsevan lähellä presidentin työpöytää.
Trumpin elettä pidetään Britanniassa merkkinä siitä, että hän haluaa painottaa Yhdysvaltojen ja saarivaltion erityissuhteen merkitystä.
May tapaa perjantaina Trumpin Valkoisessa talossa ensimmäisenä valtiojohtajana Trumpin virkaanastumisen jälkeen. May sanoi viikonloppuna, ettei hän ”pelkää” kyseenalaistaa niitä Trumpin näkemyksiä, joita hänen on ”mahdotonta hyväksyä”. Keskustelujen pääpaino on Mayn mukaan silti kauppasuhteissa, Natossa ja Syyrian tilanteessa.
Yhdysvaltain presidenteillä on aiemminkin ollut tapana muuttaa työhuoneensa sisustusta omaan makuunsa sopivaksi. Jokainen presidenttiperhe sisustaa uusiksi myös omat asuintilansa Valkoisessa talossa.
Yleensä sisustusvastuu on langennut ensimmäiselle naiselle. Melania Trumpia tehtävässä auttavat perinteiden mukaisesti erikseen nimetty sisustussuunnittelija ja Valkoisen talon kuraattori. Rouva Trumpin on kerrottu tavanneen kuraattorin tammikuun alussa.
Kongressi myöntää presidentille 100 000 dollaria virkakaudessa muutosten toteuttamiseen. Rahaa ei ole pakko käyttää. Esimerkiksi Obamat luopuivat rahasummasta ja maksoivat asuintilojensa sisustukseen tekemänsä muutokset itse.
Trump kertoi vuonna 2015 People-lehdelle, ettei hän haluaisi muuttaa Valkoisen talon sisustusta merkittävästi.
– Jos tulen valituksi, tekisin pieniä muutoksia, mutta Valkoinen talo on erityinen paikka. Sitä ei halua muuttaa liiaksi, Trump sanoi.

