Yhdysvaltain 45. presidentin Donald Trumpin virkaanastujaisiin Washingtonin Capitolin ympäristöön ja National Mall -puistoon arvioitiin etukäteen saapuvan noin 700 000–900 000 ihmistä.
Tarkkaa arviota paikalle lopulta saapuneista joudutaan odottamaan vielä mahdollisesti viikkoja, mutta vertailut kahdeksan vuoden takaisiin Barack Obaman virkaanastujaisiin ovat jo käynnistyneet tilaisuuksissa otettujen kuvien perusteella. Tuolloin Capitolille ja National Mall -puistoon kokoontui 1,8 miljoonaa ihmistä.
IS keräsi kansainvälisten uutistoimistojen kuvista pareja Trumpin virkaanastujaisista sekä Obaman kahdeksan vuoden takaisten virkaanastujaisista. Kuvapareista ensimmäiset ovat vuodelta 2009 ja jälkimmäiset perjantailta.
Väkimäärien vertailu kuvien perusteella on haastavaa, sillä myös kuvakulmilla on merkitystä. Joka tapauksessa paikalla oli perjantaina huomattavasti vähemmän väkeä kuin Obaman ensimmäisissä virkaanastujaisissa vuonna 2009.
Tosin Obaman kummatkin virkaanastujaiset ovat keränneet poikkeuksellisen määrän väkeä. Toisissakin virkaanastujaisissa vuonna 2013 oli noin miljoona ihmistä.
Obamaa edeltäneiden presidenttien tilaisuuksien väkimäärät ovat vaihdelleet muutamista kymmenistä tuhansista muutamiin hieman alle puoleen miljoonaan.
Osaltaan tulijoiden määrään saattoi vaikuttaa Washingtonin sateinen sää, joka on saattanut aiheuttaa monelle ison kynnyksen lähteä seuraamaan kolme tuntia kestävää ulkoilmatapahtumaa.
Kuvien perusteella suurin ero väkimäärässä näyttäisi olevan niillä National Mallin alueilla, joille ei tarvittu pääsylippua ja joilla virkaanastujaisista näytettiin kuvaa valkokankailta.
Lähemmäs virkaanastujaisten näyttämönä ollutta Capitolia pääsivät ne, joilla oli hallussaan ilmaisliput. Niitä jaettiin kaikkiaan 250 000 kappaletta.
Paikallisen WTOP-kanavan mukaan vähäisemmästä väkimäärästä huolimatta alueen turvaporteille syntyi paikoitellen tungosta ja jonoja. Paikalla olleiden mukaan jonotus venyi pahimmillaan yli tuntiin.
Washingtonin paikallisliikenteestä vastaavien viranomaisten mukaan kaupungissa oli ennen kello 11 aamupäivällä tehty 193 000 joukkoliikenteen matkaa, kun vuonna 2009 samassa ajassa tehtiin 513 000 matkaa.