Trump toivoi paraatiin tankkeja ja tykistöä – haaveet hyllytettiin: ”Muistutti Venäjää ja Pohjois-Koreaa” - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Trump toivoi paraatiin tankkeja ja tykistöä – haaveet hyllytettiin: ”Muistutti Venäjää ja Pohjois-Koreaa”

Panssarivaunuja ja raketinheittimiä ei Donald Trumpin siirtymähallinnon toiveista huolimatta nähdä perjantaina virkaanastujaisparaatissa, kertoo Huffington Post.

20.1.2017 13:39

Tänään virkavalansa vannova Donald Trump toivoi Washington Postin keskiviikkona julkaistussa haastattelussa, että armeijan kalusto olisi näyttävässä roolissa hänen virkaanastujaisparaatissaan.

Myös Huffington Postin mukaan Trump on pyrkinyt varmistamaan, että hänen ensimmäisenä päivänään puolustusvoimien ylipäällikkönä aiotaan esitellä poikkeuksellisen paljon Yhdysvaltain sotakalustoa.

Trumpin siirtymäajan tiimiin kuuluva henkilö heitti suunnitteluvaiheessa ilmoille toiveen siitä, että perjantai-iltana Suomen aikaan järjestettävässä virkaanastujaisparaatissa nähtäisiin panssarivaunuja ja raketinheittimiä, paljasti virkaanastujaisten suunnitteluun osallistunut lähde Huffington Postille.

  • Yllä olevalla videolla Trump puhuu Make America Great Again -konsertissa

– He toivoivat Punaisen torin ja Pohjois-Korean tyylisistä paraatia, lähde sanoi viitaten Venäjän ja Pohjois-Korean armeijoiden massiivisiin sotilasparaateihin.

Moskovassa ja Pohjois-Korean pääkaupungissa Pjongjangissa järjestetyt paraatit on maailmalla nähty aggressiivisena sotakalustolla pullisteluna.

Huffington Postin lähteen mukaan keskeisessä roolissa perinteisesti virkaanastujaisparaatissa ollut armeija kuitenkin hyllytti Trumpin toiveet. Syitä oli kaksi. Huolissaan oltiin siitä, miltä panssarivaunujen ja raketinheitinten vyöryminen Pennsylvania Avenueta pitkin näyttäisi, mutta myöskin siitä, että jättimäiset ja painavat tankit turmelisivat kadut.

Kaikkia toiveita Pentagon ei kuitenkaan hyllyttänyt. Pentagonin tiedottaja vahvistaa Huffington Postille, että paraatin yhteydessä nähdään nimittäin presidentin toiveesta viisi ilmavoimien suorittamaa ylilentoa.

Ylilennotkaan eivät kuulu automaattisesti virkaanastujaisten ohjelmaan. Barack Obaman virkaanastujaisissa sotilaskoneita ei nähty laisinkaan, eikä lentonäytöksiä ollut myöskään George W. Bushin virkaanastujaisissa vuonna 2005.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?