Ulkomaat

Ruotsi varautui Neuvostoliiton hyökkäykseen kehittämällä kummallisen S-tankin

Julkaistu:

Ruotsi onnistui pysyttelemään sivussa kylmän sodan kuumemmista mielipiteidenvaihdosta, mutta länsinaapurimme puolustusteollisuus oli silti hyvin varautunut pahemman varalta. Ruotsissa valmistettiin maailman parhaimpiin lukeutuvia panssarivaunuja.
Ruotsalainen panssarivaunuteollisuus käynnistyi toden teolla toisen maailmansodan alla, kun maan puolustusvalmiuden havaittiin olevan järkyttävän kehno. Niin ilmavoimien kuin panssarijoukkojen kalusto oli vanhentunutta ja vähäistä. Jälkimmäiseen haettiin ratkaisuja sekä aloittamalla tšekkoslovakialaisten vaunujen lisenssivalmistus että kehittämällä nopeaan tahtiin useita omia kevyitä ja keskiraskaita panssareita.

Tulokset olivat hyviä ja verrattain kilpailukykyisiä, ja parhaimpia ruotsalaisvaunuja rakennettiin sodan mittaan satoja kappaleita. Muutamia päätyi Suomeenkin, sillä Panssaridivisioonan ilmatorjuntaan ostettiin kuusi kappaletta ruotsalaisia Landsverk Anti II -ilmatorjuntavaunua. Nämä taistelivat menestyksellisesti jatkosodan torjuntataisteluissa.

Katso alla olevalta videolta esittely Panssaridivisioonaan kuuluneesta tehokkaasta Sturmi-rynnäkkötykistä.


Sodan jälkeen ruotsalainen panssariteollisuus otti hengähdystauon, ja varustautui sekä kotikutoisilla että ulkomaisilla panssareilla ja panssarintorjuntavaunuilla. Brittiläisestä Centurionista leivottiin Stridsvagn 104, ja sen rinnalle luotiin kotimainen Stridsvagn 103. Kaksikko vastasi Ruotsin panssarivoimien ykköskalustosta koko kylmän sodan yli.
Boforsin suunnittelema Stridsvagn 103, S-Tank tai Alterantiv S (Vaihtoehto Ruotsi), jäi historiaan yhtenä kylmän sodan aikakauden omaperäisimmistä taistelupanssareista. Se oli teknisesti erittäin kehittynyt ja monimutkainen sotakone, jonka taistelutaktiikka oli jotain aivan muuta kuin muilla panssareilla.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Päältäpäin katseltuna vaunu on erittäin matala ja virtaviivainen. Siinä ei ole lainkaan tornia, minkä myötä se sulautuu ja naamioituu helposti maastoon. Vaunun kaasuhydraulinen jousitus mahdollistaa myös vaunun korkeuden säätämisen - vaunu voi kirjaimellisesti painautua maata vasten, jolloin se on entistä vaikeammin havaittavissa.

Piiloutumista avittaa myös vaunun keulaan asennettu lapio, jonka avulla panssari voi kaivaa oman tuliasemansa - ja sen jälkeen painautua sinne piiloon väijymään lähestyviä neuvostopanssareita.

Tulenavauksen jälkeen vaunu hurautti vauhdikkaasti seuraavaan tuliasemaan, sillä vaunu liikkui taaksepäin yhtä ketterästi kuin eteenkin. Kaikilla kolmella miehistön jäsenellä oli täydelliset ohjauslaitteet, mutta yksi miehistöstä olikin naama taaksepäin, eli hän pystyi peruuttamaan vaunun nopeasti pois asemasta ja ajamaan nopeasti pois. Tavanomaista ketterämmän liikkuvuuden lisäksi vaunun ei näin tarvinnut perääntyessään altistaa heikommin panssaroitua peräänsä vihollistulelle.


Vaunun taistelukestävyyttä parannettiin myös sillä, että ampujan lisäksi myös komentajalla oli täydellinen asejärjestelmä. Toisin sanoen, kolmihenkisestä miehistöstä kaksi oli ampujia ja kaikki kolme ajajia. Tämä oli mahdollista ainutlaatuisen asejärjestelmän ansiosta. Torniahan vaunussa ei ollut, mutta eipä sen puoleen myöskään rynnäkkötykkimäisesti rajoitetulla liikevaralla varustettua tykkiä.

S-Tankin tykki oli kiinteä ja sitä tähdättiin koko vaunua kääntämällä. Vaikka tämä kuulostaa oudolta ja vaikealtakin, oli panssarin ohjaus- ja tähtäysjärjestelmä erittäin tarkka. Muun muassa Norjassa, Britanniassa ja Yhdysvalloissa suoritetuissa testeissä ruotsalaisvaunun havaittiin pystyvän avaamaan tulen maalin havaittuaan nopeammin ja tarkemmin kuin länsimaiset tornilliset taistelupanssarit.

Vaunu pärjäsi hyvin myös Ruotsissa tehdyissä vertailuissa, joissa S-Tank kisaili muun muassa neuvostotankki T-72:n kanssa. Vaunun 105-millimetrinen rihlattu tykki oli luonnollisesti Boforsin omaa käsialaa, joten Stridsvagn 103 oli useimmilta tärkeimmiltä järjestelmiltään kotimaista tuotantoa.

Potentiaalistaan huolimatta Stridsvagn 103:sta ei ole käytetty koskaan taistelukentällä, mikä on hyvä uutinen suomalaisillekin. Vaunun oletettu pääkäyttö kun olisi ollut Ruotsin Lapissa Suomen ja Norjan läpi edenneitä neuvostojoukkoja vastaan. Hyvä liikkuvuus maastossa, omien tuliasemien kaivaminen, nopeat siirtymiset ja kyky ylittää vesistöjä olikin tärkeitä ominaisuuksia nimenomaan pohjoisen sodankäynnin kannalta.

Kylmän sodan panssarivaunuksi se sai siis viettää palvelusaikansa varsin rauhanomaisesti kotimaassa. Vaunuja ei sen enempää myyty ulkomaille kuin käytetty rauhanturvatehtävissäkään.


Stridsvagn 103:n suunnittelu alkoi vuonna 1956 ja ensimmäiset prototyypit valmistuivat 1961. Kaikkiaan ruotsalaista vaihtoehtoa valmistettiin yhteensä 290 kappaletta, ja se oli Ruotsin puolustusvoimien käytössä vuodesta aina vuoteen 1997 saakka.

1990-luvulla harkittiin vaunun käyttöiän jatkoa modernisoinnilla, mutta tästä luovuttiin. Tänään Ruotsin panssarinyrkki koostuu Suomen tapaan saksalaisista Leopard 2 -taistelupanssareista. (Katso video alla.)


Stridsvagn 103 on jäänyt kylmän sodan ja taistelupanssarien historiaan omaperäisenä kummajaisena, joka alleviivaa osaltaan ruotsalaisen insinööritaidon rohkeutta ja maanpuolustustahdon päättäväisyyttä.

Muutamia Stridsvagn 103 -panssareita on esillä ruotsalaisissa museoissa. Tämän artikkelin vaunu on kuvattu Arsenalen-panssarimuseossa Strängnäsissä, joka sijaitsee vajaan tunnin ajomatkan päässä Tukholmasta. Museossa järjestetään vuosittain useita erilaisia tapahtumia, joissa sekä S-Tankin että muita museon vaunuja voi katsella liikkeessä.

Katso alla olevalta videolta, miten Ruotsin armeijan nykyään harjoittelee Gotlannissa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt