Syyttäjä: Joukkomurhaaja Breivik jatkanut ideologiansa levittämistä vankeudessa – väylänä deitti-ilmoitukset - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Syyttäjä: Joukkomurhaaja Breivik jatkanut ideologiansa levittämistä vankeudessa – väylänä deitti-ilmoitukset

Joukkomurhaaja Anders Breivikin vankilaoloja puidaan oikeudessa.

Joukkomurhaaja Anders Breivikin vankilaoloja puidaan oikeudessa.

Julkaistu: 12.1.2017 17:42

Valtion syyttäjän mukaan joukkomurhaaja pyrkii levittämään ideologiaansa vankilasta käsin muun muassa deitti-ilmoitusten kautta.

Joukkomurhaaja Anders Behring Breivik kokee vankilaolojensa Norjassa parantuneen viime aikoina. Joulukuuhun 2015 asti vankila oli Breivikin mukaan helvetti, mutta nyt olot ovat melko hyvät, uutisoi NRK. Breivik murhasi 77 ihmistä kesällä 2011. Oikeudenkäynti järjestetään Skienin vankilassa, missä hän istuu tuomiotaan.

Breivikin vankilaoloja koskeva oikeudenkäynti alkoi toissa päivänä. Alempi oikeusaste päätti viime keväänä, että muun muassa Breivikin tiukka eristäminen rikkoo hänen ihmisoikeuksiaan. Norjan valtio valitti päätöksestä.

Breivik katsoo eristyksen vahingoittaneen itseään ja aiheuttaneen sen, että hänestä on tullut entistä radikaalimpi.

– En ole vahingoittunut vain vähän, vaan olen erittäin vahingoittunut.

Oikeudenkäynnissä on käyty tänään läpi erityisesti Breivikin kirjeenvaihtomahdollisuuksia. Hän kertoi kirjeiden valvonnan tiukentuneen vuonna 2012.

– Ennen sitä se oli melko vapaata, mutta sitten lähteville kirjeille tuli miltei totaalinen pysähdys, hän sanoi NRK:n mukaan.

Myös Breivikin asianajaja Öystein Storrvik arvosteli kirjeenvaihtoon kohdistuvaa tiukkaa valvontaa. Hän katsoi, että Breivikiltä on riistetty mahdollisuus yksityiselämään, koska monet hänen kirjoittamistaan tai hänelle tulleista kirjeistä pysähtyvät valvontaan.

Asianajaja katsoo uutistoimisto NTB:n mukaan, että pysäytettäviä kirjeitä ei erotella sisällön perusteella, vaan kyse on mustasta listasta, jolla osa kirjeitä saavista ja lähettävistä on.

Viranomaiset puolustavat eristämistä

Breivik sanoi NRK:n mukaan oikeudelle, että surmatöiden jälkeen hän joutui päivittäin jopa viisi kertaa alastomana ruumiintarkastuksiin. Joidenkin tarkastusten aikaan läsnä oli Breivikin mukaan myös naispuolisia viranomaisia, mikä oli Breivikistä erityisen loukkaavaa.

Hän kertoi myös, että ei voinut alkuaikoina käyttää vankilan kunto- tai opiskelutiloja, koska hänet tutkittiin joka kerta, kun hän liikkui sellien välillä.

Norjan viranomaiset ovat puolustaneet Breivikin eristämistä. Valtion mukaan se on ollut tarpeen, koska hän pyrki levittämään ideologiaansa vankilasta käsin muun muassa deitti-ilmoitusten avulla.

– Hän on saanut aktiivisen vaiheensa päätökseen ja nyt hän pyrkii toimimaan ideologina ja luomaan verkostoja kirjoittamalla. On valitettava syy uskoa, että hänen projektinsa etenee suunnitellusti, sanoi valtakunnansyyttäjä Fredrik Sejersted eilen oikeudessa.

Tuoreimmat osastosta