Brittinainen luopui arkipäivien yllättävistä kuluista: säästi vuodessa yli 26000 euroa! - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Brittinainen luopui arkipäivien yllättävistä kuluista: säästi vuodessa yli 26000 euroa!

Michelle McGagh ei käynyt vuoden aikana elokuvissa, matkoilla, ravintolassa syömässä tai shoppailemassa.

10.1.2017 13:47

Brittijournalisti Michelle McGagh oli vuoden ajan tuhlaamatta rahaa mihinkään tarpeettomaan. Hän säästi kokeilullaan yli 26 000 euroa.

McGaghin tarinaa on kertonut muun muassa The Telegraph ja The Guardian.

McGagh päätti ryhtyä päättömältä kuulostavaan kokeiluun havahduttuaan siihen, kuinka paljon häneltä kului rahaa pieniin päivittäisiin hankintoihin.

Naisen laskujen mukaan hänellä kului vuodessa 460 euroa pelkkiin kahvilasta haettuihin kahveihin.

Se on suunnilleen saman verran kuin ostaisi kioskilta kaksi euroa maksavan kahvin vuoden jokaisena työpäivänä. Parikin päivittäin hörpittyä take away -kahvia nostaa summan lähemmäs tonnia, erikoiskahveista puhumattakaan.

– En edes pidä kahvista kovin paljon, nainen sanoi The Telegraphille.

Ruokaan 40 euroa viikossa

Tutustuttuaan minimaaliseen elämäntyyliin McGagh valmistautui kokeiluunsa listaamalla välttämättömät menoerät ja tekemällä tarkan budjetin.

Hän päätti laittaa rahaa ainoastaan asuntolainan takaisinmaksuun, henkivakuutukseen, hyväntekeväisyysjärjestöiden lahjoituksiin sekä netti- ja puhelinlaskuihin.

Hygieniatarvikkeista hän salli itselleen deodorantin, hammastahnan, saippuan, shampoon ja siivoustarvikkeista pyykinpesuaineen.

Ruokaan sai käyttää enintään 40 euroa viikossa ja siitä oli riitettävä myös McGaghin miehelle.

– Mieheni oli huolissaan, onko kokeilu liian raju. Myös ystäväni olivat epäileväisiä.

Liikkumiseen nainen budjetoi tasan nolla euroa. Hän aikoi kulkea pyöräillen.

Sijaa ei jäänyt myöskään drinkeille, elokuville tai matkustamiselle.

Älä osta mitään -vuosi

McGagh aloitti säästökuurinsa 26.11.2015, jolloin vietettiin kansainvälistä Älä osta mitään -päivää.

Älä osta mitään -päivä on vastaisku Amerikasta lähtöisin olevalle shoppailupäivälle, Black Fridaylle.

Kokeilun suurimpana haasteena nainen piti sosiaalisten suhteiden kärsimistä erityisesti talvella, jolloin ystävät halusivat tavata vain ravintolan tai baarin lämmössä.

– Veden lipittäminen käy jossain kohti väsyttäväksi, kun on humalaisten ystäviensä ympäröimänä, nainen kertoi The Telegraphille.

Kevään tullen oli helpompaa. McGagh tapasi ystäviään puistoissa tai lähti miehensä kanssa pyöräretkelle.

– Silloin tajusin, että olin yrittänyt elää vanhaa elämääni ilmaiseksi. Sen sijaan minun piti löytää uudenlaisia tapoja viettää sosiaalista elämää, nainen kertoi.

Lyhentää lainaa säästöillä

McGagh juhlisti vuoden mittaista kokeiluaan tarjoamalla ystävilleen ja perheelleen tuopilliset lähipubissa.

Hän aikoo hankkia uusia tavaroita vanhojen käyttökelvottomien tilalle, mutta himoshoppaajaa hänestä ei omien sanojensa mukaan enää tule.

– Vuoden kokeilun jälkeen huomasin, että arvostan taloudellista turvallisuutta enemmän, kuin omaisuutta.

Nainen aikoo käyttää säästämänsä rahat asuntolainan lyhentämiseen.

I was too hungover to post this yesterday but here's me buying a round of drinks for my mates on Saturday night pic.twitter.com/PqzARconHS— Michelle McGagh (@mmcgagh) 28. marraskuuta 2016

– Olin liian kankkusessa julkaistakseni tätä eilen, mutta tässä minä tarjoan kierrosta ystävilleni lauantai-iltana, nainen twiittasi marraskuussa säästökuurinsa päätteeksi.

Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen tästä.

Michelle McGagh julkaisee tällä viikolla kokemuksistaan kirjan The No Spend Year: How I Spent Less and Lived More. Kirja julkaistaan Iso-Britanniassa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?