Ulkomaat

Metsän kauhea salaisuus paljastui vasta 59 vuotta myöhemmin – suomalaisten ruumiit jäivät Sandarmohiin

Julkaistu:

– Paikalliset ihmiset kyllä tiesivät, että metsässä oli tapahtunut jotain kauheaa, mutta heidät oli peloteltu niin pahoin, että kukaan heistä ei puhunut, Memorial-järjestön Pietarin-arkiston työntekijä sanoo.
Otto Koivulehto – näin lukee käsin kirjoitetussa muistolaatassa puunrungossa Sandarmohin metsässä Venäjän Karjalassa. Venäjäksi kirjoitetussa kyltissä teksti on osin poispyyhkiytynyt ja merkittyinä ovat vain syntymä- ja kuolinvuodet: 1894–1938.

Kukaan ei tiedä, missä kohtaa Koivulehdon ruumis tarkalleen makaa: kyseessä on arviolta 5000 teloitetun leirivangin joukkohauta. Erillisiä hautakuoppia metsässä on noin 150. Joissakin arvioissa puhutaan jopa 7000 haudatusta.

Oikeastaan Sandarmoh ei ole edes hauta, vaan teloituspaikka. Vangit tuotiin valmiiksi kaivetun kuopan laidalle elävinä ja surmattiin sitten niskalaukauksella.

 

Paikalliset ihmiset kyllä tiesivät, että metsässä oli tapahtunut jotain kauheaa, mutta heidät oli peloteltu niin pahoin, että kukaan heistä ei puhunut.

Kuva Koivulehdon muistolaatasta on Memorial-järjestön ylläpitämässä virtuaalisessa leirimuseossa, joka toimii internetissä osoitteessa gulagmuseum.org.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Arviolta 800 suomalaistaustaista uhria

Koivulehto on yksi arviolta 800 suomalaistaustaisesta Stalinin uhrista, jotka lepäävät Sandarmohissa. Osa heistä oli Neuvostoliiton alueella asuneita inkerinsuomalaisia, mutta moni oli Suomesta tai Yhdysvalloista Neuvostoliittoon suurin toivein lähtenyt paremman elämän etsijä.


Koivulehdosta löytyy tieto, että hän oli syntynyt Kuopiossa, mutta 1930-luvulla hän asui jo Kontupohjan Jamkan kylässä ja työskenteli sahurina. Hänet vangittiin 1937 ja ammuttiin tammikuussa 1938 – syyttömänä, kuten kaikki muutkin poliittisen joukkoterrorin uhrit.

Vuonna 1957 hänen maineensa palautettiin Neuvostoliiton korkeimman oikeuden päätöksellä, kun maa alkoi vihdoin käydä läpi Stalinin veristä perintöä.

Vastaus löytyi KGB:n arkistoista

Sandarmohin teloituspaikan sijainti paljastui Memorialin tutkijoille vasta 1997, kun he yrittivät selvittää, minne katosivat niin sanotun Solovetskin etapin vangit.

Tiedettiin, että 1111 Solovetskin luostarisaarella vangittuna istunutta sivistyneistön edustajaa komennettiin laivaan ja kuljetettiin Vienan Kremiin lokakuussa 1937. Sitten heidän jälkensä katosivat. Osa sukulaisista elätteli yhä toiveita ihmepelastumisesta.

Lopulta sinnikäs KGB:n arkistojen tutkiminen palkittiin ja Sandarmohin joukkohauta pystyttiin paikallistamaan Venäjän Karjalaan Medvezhogorskin eli Karhumäen lähelle.

Nykyisin paikalla on muistolehto, jonne on pystytetty muistolaattoja ja -ristejä useita eri kansallisuuksia edustaville uhreille. Joka vuosi metsään ilmestyy uusia muistelupaikkoja, kun sukulaiset käyvät kiinnittämässä puihin läheistensä kuvia.

Memorial-järjestön Pietarin-arkistossa työskentelevän Tatjana Morgatshevan mukaan oli lähellä, että paikan sijaintia ei olisi koskaan saatu selville.

– Paikalliset ihmiset kyllä tiesivät, että metsässä oli tapahtunut jotain kauheaa, mutta heidät oli peloteltu niin pahoin, että kukaan heistä ei puhunut, hän sanoo.

Morgatshevan mukaan Venäjällä on lukuisia joukkohautoja, joiden sijaintia ei tiedetä. Yksi tunnetuimmista joukkohaudoista on Pietarin lähellä Levashovossa, jossa lepää kymmeniätuhansia vainojen uhreja.

Matvejevista tuli superteloittaja

Sandarmohissa niin sanottujen NKVD:n superteloittajien joukkoon nousi kapteeni Mihail Matvejev. Hänen vastuullaan oli Solovetskista tuotujen 1111 leirivangin ampuminen.

Memorial-järjestön mukaan Matvejev komennettiin paikalle Leningradista ja hän suhtautui työhönsä intohimoisesti. Yhdessä päivässä hän teloitti 200–250 vankia.


Matvejev aloitti urakkansa Sandarmohissa 27.10.1937, mutta sitten veritöissä seurasi neljän päivän tauko. Ensimmäisenä teloituspäivänä muutama vanki pääsi siteistään kuljetuksen aikana, sillä jollakulla oli ollut veitsi. Matvejevin kerrotaan masentuneen takaiskusta ja alkaneen juopotella.

Karkurit saatiin pian kiinni, ja pääpyöveli kehitti uuden kuljetusmetodin. Ennen Sandarmohiin tuontia vangit riisuttiin, heille tehtiin ruumiintarkastus ja kädet ja jalat sidottiin. Ennen kuorma-autoon lastaamista heitä lyötiin päähän niin, että he menettivät tajunsa mutteivät vielä henkeään.

Sandarmohissa vangit joko heitettiin hautakuoppaan tai komennettiin itse asettumaan valmiiksi kasvot maata päin, jonka jälkeen Matvejev ampui heitä niskaan.

Joulukuussa 1937 Matvejev palkittiin ”pyyteettömästä työstä taistelussa vastavallankumouksellisia vastaan”. Kiitokseksi hän sai arvolahjan: levysoittimen ja levyjä.
  • Katso alla olevalta videolta, millaista oli elämä Josif Stalinin Neuvostoliitossa.


Vuonna 1939 Matvejev joutui hetkeksi epäsuosioon. Hänet tuomittiin ”epäinhimillisten teloitusmenetelmien” käytöstä kolmeksi vuodeksi vankeuteen, mutta hänet vapautettiin ennenaikaisesti.

Toisen maailmansodan aikana Matvejev toimi vankilanjohtajana ja sai Leninin mitalin. Loppuelämänsä hän eli Leningradissa alkoholisoituneena ja kuoli 1971.

Matvejevin teloittamien vankien tarkkaa määrää ei tiedetä, mutta Stalinilla oli muutamia häntäkin ahkerampia pyöveleitä. Esimerkiksi Vasili Blohinin kerrotaan ampuneen noin 20 000 vankia, kun taas Pjotr Maggo teloitti noin 10000.

Juttu on julkaistu Ilta-Sanomien Stalin-erikoislehdessä maaliskuussa 2013.