Saksalainen syyttäjä on kertonut, että Berliinissä maanantai-iltana tapahtuneesta terrori-iskusta epäiltynä kiinni otettu mies on vapautettu. Asiasta kertovat muun muassa uutistoimisto AFP sekä saksalaislehti Bild.
– Tähän mennessä tehdyt oikeuslääketieteelliset kokeet eivät ole tuottaneet todisteita siitä, että epäilty olisi ollut rekan hytissä rikoksen tapahtuessa, syyttäjä kertoi tiedotteessaan.
Poliisi pidätti kuorma-auton kuljettajaksi epäilemänsä miehen maanantai-iltana. Tiergartenin puistossa tehdyssä pidätyksessä auttoi silminnäkijä, joka oli kertonut nähneensä miehen poistuvan kuorma-auton hytistä ja seurannut tätä ollen samanaikaisesti yhteydessä poliisiin.
Bild kertoi tiistaina, että pidätetty mies oli 23-vuotias pakistanilainen turvapaikanhakija, joka oli saapunut Saksaan noin vuosi sitten. Mies kuitenkin kiisti osuutensa terrori-iskuun.
Myöhemmin poliisi tiedotti, että ei ole varmaa, kuljettiko pakistanilaismies joulumarkkinoilla ihmisjoukkoon syöksynyttä kuorma-autoa. Poliisi on kehottanut berliiniläisiä valppauteen, sillä sen mukaan iskuun syyllistynyt ”vaarallinen rikollinen” on edelleen mahdollisesti vapaalla jalalla.
12 ihmistä sai surmansa ja noin 50 loukkaantui maanantai-iltana, kun kuorma-auto syöksyi väkijoukkoon suosituilla joulumarkkinoilla Berliinissä.