Kiina vaatii Washingtonia kieltämään Taiwanin presidentin välipysähdyksen Yhdysvalloissa - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Kiina vaatii Washingtonia kieltämään Taiwanin presidentin välipysähdyksen Yhdysvalloissa

Lehtitietojen mukaan Keski-Amerikkaan matkaava Taiwanin presidentti olisi aikeissa tavata Donald Trumpin New Yorkissa ennen Trumpin virkaanastujaisia.

Yhdsyvaltojen ja Kiinan suhteet ovat kiristyneet, kun Donald Trump puhui ensin puhelimessa Taiwanin presidentin kanssa ja arvosteli sitten Kiinaa Twitterissä. Nyt Kiina on vaatinut Yhdysvaltoja kieltämään Taiwanin presidentin välipysähdyksen maassa.­

7.12.2016 9:37

Kiinan ulkoministeriö on uutistoimisto AFP:n mukaan vaatinut Washingtonia estämään Taiwanin presidenttiä pysähtymästä Yhdysvalloissa. Kiinalaiset ovat saaneet tietoja siitä, että presidentti Tsai Ing-wen aikoisi tavata tulevan presidentin Donald Trumpin New Yorkissa ennen Keski-Amerikkaan suuntautuvaa matkaansa.

– Tsain todellinen tarkoitus on itsestäänselvä, Kiinan ulkoministeriöstä sanottiin AFP:lle keskiviikkona.

– Toivomme, että Amerikka noudattaa yhden Kiinan politiikan periaatetta, eikä salli hänen kulkea Yhdysvaltojen kautta.

Taiwanilla on diplomaattisuhteet vain 23 maan kanssa, ja saaren johtaja on vieraillut säännöllisesti tapaamassa liittolaisiaan Keski-Amerikassa ja Karibialla tehden välipysähdyksen Yhdysvalloissa. Tsaille matka olisi toinen. Hän matkasi aiemmin tänä vuonna Panamaan ja Paraguayhin Miamin ja Los Angelesin kautta.

Lehtitietojen mukaan Tsain olisi tarkoitus matkata Yhdysvaltojen kautta Keski-Amerikkaan ennen kuin Trump astuu valtaan tammikuun 20. päivänä. Taiwanin presidentin kanslia ei kuitenkaan vahvistanut uutistoimistolle, pitävätkö tiedot paikkansa.

Soppa alkoi puhelusta

Yhdysvaltain ulkoministeriön tiedottaja sanoi puolestaan AFP:n mukaan maanantaina Tsain vierailusta kysyttäessä, että pysähdys Yhdysvalloissa on pitkäaikainen käytäntö ja totesi lisäksi, että tavallisesti Yhdysvallat on mahdollistanut Taiwanin johtajien kulkemisen maan kautta.

Trumpin ja Tsain viime viikolla käymä puhelinkeskustelu on kiristänyt Yhdysvaltojen ja Kiinan välejä, sillä Yhdysvallat on noudattanut ”yhden Kiinan -politiikkaa” sen jälkeen, kun presidentti Richard Nixon vieraili kommunistisessa Kiinassa tapaamassa valtionpäämiestä Mao Zedongia vuonna 1972. Hän totesi tuolloin Yhdysvaltojen tunnustavan vain yhden Kiinan, joka on Kiinan kansantasavalta.

Nixonia Gerald Fordin jälkeen presidenttinä seurannut Jimmy Carter vahvisti asian julistamalla Pekingin hallituksen Kiinan ainoaksi hallitukseksi.

Kiina toimitti Yhdysvaltojen ulkoministeriölle lauantaina virallisen valituksen puhelinkeskustelusta, jota on pidetty molemmin puolin ennalta suunniteltuna, vaikka Trump vakuutteli Tsain soittaneen hänelle vain onnitellakseen häntä.

Trump antoi täyslaidallisen myös Twitterissä

Kiina pitää Taiwania kapinoivana maakuntanaan, ja Pekingistä on varoitettu Washingtonia myös antamasta ”virheellistä signaalia” Taiwanin itsenäisyyttä ajaville voimille.

Trump hämmensi pakkaa entisestään sunnuntaina julkaisemalla twiittejä, joissa hän syytti Kiinaa valuuttakeinottelusta, yhdysvaltalaisten tuotteiden kovasta verotuksesta ja nosti esille myös Kiinan ”massiivisen” sotilaallisen läsnäolon Etelä-Kiinan merellä.

Kiinan ulkoministeriö vähätteli toimittajien kysymyksiä vielä maanantaina, mutta tiistaina valtion media oli hyökkäsi Trumpia vastaan kuvailemalla häntä diplomaattinen alokkaaksi. Keskiviikkona valtion media puolestaan kehotti asiantuntijahaastatteluilla höystettynä katsomaan ja odottamaan, kunnes Trump astuu virkaan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?