30 vuotta sitten kuollut diktaattori haudattiin Filippiineillä – nakujuoksu protestoi juhlallisuuksia - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

30 vuotta sitten kuollut diktaattori haudattiin Filippiineillä – nakujuoksu protestoi juhlallisuuksia

Filippiinejä rautaisella otteella hallinnut Ferdinand Marcos haudattiin Manilan sankarihautausmaalle perjantaina.

Alastomat yliopisto-opiskelijat vastustivat entisen diktaattorin Ferdinand Marcosin hautaamista kansalliselle hautausmaalle Manilassa perjantaina.­

25.11.2016 15:11

Filippiineillä haudattiin perjantaina lähes 30 vuotta sitten kuollut entinen diktaattori Ferdinand Marcos. Reutersin mukaan Marcos haudattiin pääkaupunki Manilassa sijaitsevalle kansalliselle hautausmaalle sotilaallisin menoin.

Marcosin arkku kuljetettiin haudattavaksi näyttävässä kulkueessa.­

Ihmisoikeusrikkomuksista sekä korruptiosta syytetty Marcos hallitsi Filippiinejä 20 vuoden ajan. Hän joutui syrjäytetyksi vuonna 1986 tapahtuneessa vallankumouksessa. Diktaattori kuoli kolme vuotta myöhemmin ollessaan maanpaossa Havaijilla.

Manilan keskustassa järjestetyssä mielenosoituksessa poltettiin Ferdinand Marcosia esittävä nukke.­

Marcosin palsamoitu ruumis lennätettiin takaisin Filippiineille vuonna 1993, mistä lähtien se on ollut esillä hänen lapsuudenkodissaan.

Dilimanin yliopistolla juoksenneltiin alasti Marcosia vastaan.­

AFP:n mukaan ainakin 3 000 mielenosoittajaa marssi perjantaina Manilan keskustassa sijaitsevaan puistoon. Mielenosoittajat vaativat presidentti Rodrigo Dutertea sekä maan korkeinta oikeutta poistamaan Marcosin ruumiin hautausmaalta.

– Hänen hautaamisensa tänne ei loukkaa vain uhrien oikeuksia, vaan myös koko oikeuden ideaa itsessään, kertoi protestiin osallistunut lakimies Ephraim Cortez AFP:lle.

Alastonjuoksu sai alkunsa vuonna 1970, kun opiskelijat vastustivat Marcosin päätöstä kieltää itseään kritisoiva elokuva.­

Reutersin mukaan mielenosoittajien joukossa oli myös kymmeniä yliopisto-opiskelijoita, jotka juoksivat alasti läpi kampuksen vastustaakseen Marcosin hautaamista kansallissankareiden viimeisenä leposijana pidetylle hautausmaalle.

– Tämä juoksu kuvastaa vihaisuuttamme sitä kohtaan, mitä pidämme Marcosien yrityksenä kirjoittaa historiaa uudelleen ja puhdistaa suvun nimi, kertoi Alpha Phi Omega -veljeskunnan puhemiehenä toiminut Toby Roca Reutersille.

”Ei sankari”, luki mielenosoittajien mukanaan kantamissa leikkivasaroissa. Taustalla Ferdinand Marcosin kuva.­

Alastonjuoksu on vuotuinen perinne, jolla yritetään kerätä huomiota erilaisille epäkohdille. Se sai alkunsa vuonna 1970, kun Marcos kielsi itseään kritisoineen elokuvan esittämisen ja opiskelijat osoittivat tämän vuoksi mieltään.

Hautajaisiin osallistui myös ex-diktaattorin leski Imelda Marcos, joka muistetaan maailmalla paitsi poliittisena vaikuttajana, myös kalliin makunsa vuoksi. Nainen tunnettiin aikoinaan erityisesti 2700 parin kenkäkokoelmastaan.­

Filippiinien edelliset hallitukset ovat estäneet ex-diktaattorin hautaamisen Manilaan, sillä niitä ovat johtaneet tämän vastustajat. Myös kansalaisten Marcosia kohtaan tuntemien antipatioiden on uskottu olevan yksi syy siihen, miksi diktaattoria ei ole tähän mennessä haudattu.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?