Silja, Selja

Ulkomaat

Venäjä esitteli hurjan suunnitelman Kuun valloittamiseksi – lähettää robotit rakentamaan kuukylää ihmisille

Julkaistu:

Avaruus
Venäjä suunnittelee Kuun päiväntasaajalle Poligon-robottikylää, jossa robotit rakentavat paikkoja miehitettyä lentoa varten. Suunnitelma pyritään toteuttamaan jopa alle kymmenessä vuodessa.
Venäläiset saattavat singahtaa jälleen kuuhun jopa kymmenen vuoden päästä nykyhetkestä.

Venäjän Tiedeakatemian alaisuudessa toimiva avaruustutkimuslaitos kehittää teknologiaa, joka mahdollistaa säännölliset retkikunnat Kuuhun sekä kuun pinnan tutkimisen, uutistoimisto Tass kertoo.

Kyseessä ei siis ole seuraava symbolinen ”ihmiskunnan suuri askel”, vaan pitkällä tähtäimellä Venäjällä on suunnitelmissa asuttaa Maan avaruusnaapuri.

AVARUUSTUTKIMUSLAITOKSELLA työskentelevä fysiikan tohtori Igor Mitrofanovin mukaan ihmisen paluuta Kuuhun valmistellaan vaiheittain.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Ensin Kuun kiertoradalle lähetetään Federatsia (Federaatio) -niminen miehitetty avaruusalus, joka laskeutuu Kuun napapiirille. Se toimii komentokeskuksena ja alustana Kuun pinnalle laskeutuville roboteille ja automaatiolaitteille.

Tässä vaiheessa napapiirilta etsitään muun muassa komeettojen tuomaa jäätä, joka on tärkeää sekä tutkimuksen että tulevan siirtokunnan menestymisen kannalta.

Yhdysvaltalaiset ovat tuoneet aiemmilta lennoilta kuulennoilta mineraalinäytteitä, mutta niiden tutkimista Mitrofanov ei pidä tarpeellisena. Näytteet kerättiin lähellä päiväntasaajaa, missä auringon voimakas säteily on haihduttanut jäätyneen veden jo miljoonia vuosia sitten.

TÄMÄN vaiheen jälkeen napapiirin alueelle, jossa esiintyy tarpeeksi jäätä, perustetaan roboottikylä. Kylän nimeksi tulee Poligon, eli testausalue.

Robotit eli kylän ”asukkaat” rakentavat sinne infrastruktuuria ihmistä varten.

Vasta tämän jälkeen Kuuhun lähetetään ihminen. Yhdysvaltalaisten astronauttien 1960-luvun kuukävelyillä keräämä kokemus ei Mitrofanovin mukaan hyödytä, sillä Venäjä valmistelee suhteellisen pitkää oleskelujaksoa.

Ensimmäisen venäläisretkikunnan on tarkoitus viettää Poligonissa kaksi viikkoa — resurssien salliessa sellainen harppaus olisi Mitrofanovin mukaan mahdollista tehdä jo 7–10 vuodessa.

MITROFANOV visioi, että Kuun asema kansainvälisessä yhteisössä on sama kuin antarktisilla alueilla — eli se on ei kenenkään maata. Sitä, miten tämä yhteistyö kuuperällä käytännössä toteutuu ja mitkä maat otetaan hankkeeseen mukaan, professori ei täsmennä.

Professori Mitrofanovin suunnitelmia kyseenalaistaa kuitenkin Venäjän avaruustutkimusalan tämänhetkinen tilanne.

Resurssien puutteessa Venäjä vetäytyy tällä hetkellä muun muassa kansainvälisistä avaruusohjelmista, eikä pysty ylläpitämään omia saavutuksiaan alalla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    2. 2

      Katso kartta: Lapin meteoriitti putosi Vätsärin erämaahan – jopa kymmeniä kiloja kappaleita maastossa

    3. 3

      Nämä ammattilaiset revitään nyt käsistä – katso oman alueesi tilanne

    4. 4

      Entinen NHL-kiekkoilija elää muistinsa menettäneenä kadulla – isän viestit kertovat karusta kohtalosta: ”Hän puhuu itsemurhasta”

    5. 5

      Kituutatko itsesi lihavaksi? 5 tehokasta tapaa aktivoida aineenvaihduntaa

    6. 6

      Perustuslakivaliokunta lausui alkoholilaista: Alkoholin nettimyynnin kieltämiselle ei ole perusteita

    7. 7

      Nuori pyöräilijä kuoli kolarissa kuorma-auton kanssa Viialassa

    8. 8

      Aikuista miestä ei tuomittu 10-vuotiaan raiskauksesta, koska tytön ei katsottu vastustelleen – rikosoikeuden professori kritisoi

    9. 9

      ”Bosnian teurastaja” Mladicille elinkautinen kansanmurhasta

    10. 10

      Ei tuomiota raiskauksesta, sillä 10-vuotiaan uhrin ei katsottu vastustelleen – lakialoitteen tehnyt kansanedustaja tyrmistyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    2. 2

      Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

    3. 3

      Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

    4. 4

      Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

    5. 5

      Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

    6. 6

      6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

    7. 7

      2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

    8. 8

      Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

    9. 9

      Iso myräkkä tulossa: lunta jopa 30 senttiä

    10. 10

      Kansanedustaja Antti Lindtman, 35, ja Kaija Stormbom, 54, saivat vauvan – tyttö tuli!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    2. 2

      Katso kartta: Lapin meteoriitti putosi Vätsärin erämaahan – jopa kymmeniä kiloja kappaleita maastossa

    3. 3

      Nämä ammattilaiset revitään nyt käsistä – katso oman alueesi tilanne

    4. 4

      Entinen NHL-kiekkoilija elää muistinsa menettäneenä kadulla – isän viestit kertovat karusta kohtalosta: ”Hän puhuu itsemurhasta”

    5. 5

      Kituutatko itsesi lihavaksi? 5 tehokasta tapaa aktivoida aineenvaihduntaa

    6. Näytä lisää