Toni, Anton

Ulkomaat

Donald Trump piti voitonpuheen kannattajilleen

Julkaistu: , Päivitetty:

Yhdysvaltojen uusi presidentti on republikaanien Donald Trump. Hän on pitänyt voitonpuheen kannattajilleen New Yorkissa.

PUHEESSAAN Donald Trump sanoi Hillary Clintonin soittaneen hänelle ja onnitelleen voitosta. Trump kehui samassa yhteydessä Clintonin kokemusta ja kiitti häntä.

Trump mainitsi puheensa aluksi, että hän haluaa olla koko kansan presidentti. Hän nosti esiin oman bisneskokemuksensa, josta hän arvelee olevansa hyötyä maan johtamisessa.

Trump nosti heti esiin infrastruktuurin parantamisen ja rakentamisen tulevaisuudessa. Hän sivusi myös USA:n kansainvälistä asemaa sanomalla, että USA etsii toisista maista kumppanuutta, ei konflikteja eikä vihamielisyyksiä.

TRUMP varmisti viimeisimmät voittonsa Arizonasta ja Wisconsinista, selviää uutiskanava CNN:n ennusteesta. Tappio oli nöyryyttävä Clintonille, koska Wisconsinia oli pidetty enemmän demokraattien kuin republikaanien osavaltiona.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Trump näyttää voittaneen useissa tärkeimmissä vaa'ankieliosavaltioissa, kuten Floridassa, Ohiossa ja Pennsylvaniassa.

Trumpin asemasta tulee vahva, koska myös kongressissa valta näyttää pysyvän republikaaneilla. Tulosennusteiden mukaan republikaanit ovat pitämässä myös senaatin otteessaan. Republikaanien voitto edustajainhuoneessa oli odotettu, mutta kilpailua senaatista pidettiin tiukempana. Kongressissa on tosin useita Trumpiin kriittisesti suhtautuvia republikaaneja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    2. 2

      Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

    3. 3

      ”Ystäväni tytär näytti mieheni rasvaiset tekstiviestit” – 6 eronnutta suomalaisnaista kertoo, mikä oli viimeinen niitti suhteessa

    4. 4

      Kommentti: Syyttömät pannaan kärsimään – AKT uhkaa pysäyttää Suomen viennin kolmenkymmenen satamatyöläisen takia

    5. 5

      Ilmatieteen laitoksen animaatio näyttää: Lunta vyöryy Suomeen Puolasta asti – varoitus autoilijoille torstaiaamuksi

    6. 6

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    7. 7

      Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

    8. 8

      1,5 vuoden koulutus ja mediaanipalkka 6116 e/kk – lennonjohtajan koulutukseen taas haku päällä

    9. 9

      Vakava puukotustilanne koulussa Vaasassa – oppilasta lyötiin puukolla olkapäähän

    10. 10

      Törkeän rikoksen valmistelusta syytetty poika vältti katsomasta äitiään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

    2. 2

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    3. 3

      Ruotsista vyöryvä myräkkä iskee kohta Suomeen – katso kartalta minne lunta luvataan eniten

    4. 4

      Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

    5. 5

      Dokumentti: Venäjällä halutaan Valamon aarteet takaisin ”hinnalla millä hyvänsä” – näin Putin vastasi

    6. 6

      Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

    7. 7

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    8. 8

      Petri, 30, painoi yli 130 kiloa – teki uudenvuodenkrapulassa päätöksen muutoksesta ja on nyt SM-tason juoksija

    9. 9

      Tämä testi todisti Trumpin sopivuuden presidentiksi – kokeile paljonko itse saisit!

    10. 10

      Mira oli juuri viemässä koiraa ulos, kun hän kohtasi ovella järkyttävän näyn – ”Kotka oli iskenyt Tupsu-kissaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    3. 3

      10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi hävittää kodistaan heti

    4. 4

      Tyttö pakeni 13-vuotiaana pahamaineisesta Jumalan lapset -seksikultista – hirvittävät yksityiskohdat paljastuivat tv:ssä

    5. 5

      Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

    6. 6

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    7. 7

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    8. 8

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    2. 2

      Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

    3. 3

      ”Ystäväni tytär näytti mieheni rasvaiset tekstiviestit” – 6 eronnutta suomalaisnaista kertoo, mikä oli viimeinen niitti suhteessa

    4. 4

      Kommentti: Syyttömät pannaan kärsimään – AKT uhkaa pysäyttää Suomen viennin kolmenkymmenen satamatyöläisen takia

    5. 5

      Ilmatieteen laitoksen animaatio näyttää: Lunta vyöryy Suomeen Puolasta asti – varoitus autoilijoille torstaiaamuksi

    6. Näytä lisää