Entinen jääkiekkoilija ja nykyinen urheiluagentti Markus Lehto, 54, on asunut Chicagossa viimeiset kuusi vuotta. Suomen ja Yhdysvaltojen välillä hän on sukkuloinut vuosikymmeniä. Lehto edustaa paria tusinaa jääkiekkoilijaa, joista monet ovat suomalaisia. Hän neuvottelee sopimuksia NHL:n kanssa ja on välillä isähahmo nuorille urheilijoille.
– Amerikkalaiset kollegani ovat vahvasti republikaaneja, Lehto sanoo sateisena syysaamuna työpaikallaan kaupungin keskustassa. Maskuliinisesti sisustetun toimiston seinillä on pelipaitoja.
– He valittavat, ettei Donald Trumpilla ole mitään mahdollisuuksia voittaa, koska hän lataa idioottimaisuuksia. Itse olen neutraali. Välillä aina kiusoittelen ja kysyn, haluatteko ihan oikeasti, että Trumpista tulee presidentti. Kaikki ulkomaalaiset heitetään sen jälkeen menemään. Eli mekin lähdemme tästä saman tien, Lehto ilkkuu.
Hillary Clintonista urheiluagentilla ei ole paljon parempaa sanottavaa.
– Tietäen Clintonien taustat, ja miten siellä on rahaa saatu omaan kassaan, en kauheasti ota kantaa näihin, hän tokaisee.
Markus Lehto neuvottelee pelaajasopimuksia NHL:n kanssa. Toimisto on Chicagossa.
Urheilumies ei itse saa äänestää, koska ei ole USA:n kansalainen. Hänestä amerikkalainen vaalikamppailu on pinnallista.
– Se perustuu mielikuvien myyntiin. Trump on ollut hyvä vaikuttamaan median kautta kenttään ja saamaan näin suosiota.
Agenttia huolestuttaa maailmanpoliittinen tilanne. Kiina pullistelee muskeleitaan Kiinanmerellä ja Putin Venäjällä. Lehto on diilien kingi. Kuinka hyvin toinen diilien tekijä Trump soveltuisi hänen mielestään supervallan päämieheksi?
– Politiikka varmaan on aika pitkälle lehmänkauppojen, diilien tai kompromissien tekemistä. Joissain asioissa ei varmaan voida tehdä mitään diilejä. USA on ollut se ankkuri, johon voi luottaa. Tätä olen näille kavereillekin sanonut. On pelottava skenaario, mitä USA tulee olemaan vaalien jälkeen. Kumpikaan ehdokas ei mielestäni ole sellainen, että voisi kärrynpyörää heitellä.
Trumpin seksistisiä puheita ja väitettyä naisten hyväksikäyttöä hän ei suoraan kommentoi.
– Vaalikamppailussa on epäterveitä piirteitä, jotka eivät ole kunniaksi demokratialle. Ihmiset eivät sen perusteella pysty tekemään kovin asia-argumentoitua päätöstä siitä, kumpi olisi parempi johtamaan valtiota. Valitettavaa, huolestuttavaa ja pelottavaa, Lehto tiivistää.
Kiinteistönvälittäjä Helena Koivisto esittelee asuntoa Michigan-järven rannalla.
KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄ Helena Koivistolla on asuntonäyttö Chicagon pohjoispuolella, Michigan-järven rannalla. Vuonna 1927 rakennetun asuintalon aulassa päivystää ovimies ja talon 16. kerroksesta avautuu huikea näkymä järvelle ja kaupunkiin. Koivisto esittelee lukaalin miesparille. Hän on Suomen ja Yhdysvaltojen kaksoiskansalainen ja saa äänestää vaaleissa.
– Inhoan koko vaaleja, koska niissä käytetään hirveästi rahaa negatiiviseen mainontaan. Sitä voisi käyttää hyödylliseenkin tarkoitukseen, kiinteistönvälittäjä valittaa.
Osa Koiviston työtovereista on Trumpin kannattajia.
– Monet heistä eivät voi hyväksyä edes eurooppalaisten perusoikeuksina pitämiä valtion koulutusta tai terveydenhoitoa.
Yksi vaaliteemoista on juuri sairausvakuutusuudistus. Obamacare teki sairausvakuutuksen ottamisen pakolliseksi. Sen ansiosta 20 miljoonaa amerikkalaista, joilla ei aikaisemmin ollut vakuutusta, on nyt sen piirissä. Trump haluaisi kumota lain, Clinton parantaa sitä. Koivisto maksaa sairausvakuutuksestaan 500 dollaria kuussa.
– Vakuutusten hinnat ovat nousseet, mutta Obamacare on myös auttanut ihmisiä.
Helena Koivisto on Suomen ja Yhdysvaltojen kaksoiskansalainen ja saa äänestää vaaleissa.
Helena on katsonut vaaliväittelyt eikä ole innostunut kummastakaan ehdokkaasta.
– Ihmiset eivät ole tyytyväisiä nykytilanteeseen. Yleissivistys ei ole minullakaan huippuluokkaa, mutta Trumpin puheilla ei ole mitään pohjaa. En tiedä, onko mitään ihmisryhmää, jota hän ei olisi loukannut. Hänen valintansa voisi aiheuttaa vaikka maailmansodan. On aivan järkyttävää, mitä hän päästää suustaan, Koivisto kauhistelee.
Hän aikoo käyttää ääntään.
– Se on oikeus ja velvollisuus. Äänestän Hillarya. Hän on joutunut tekemään paljon enemmän töitä päästäkseen sinne missä on, kuin jos olisi mies. Hänen joka askeltaan ja lausettaan kritisoidaan. Koskaan ei voi miellyttää kaikkia. Hän on älykäs ja hänellä on kokemusta, kiinteistönvälittäjä kehuu.
Trumpin naisten kourimisuutiset eivät Koivistoa yllätä.
– Aina kun luulen, että nyt ei Trump enää voi vajota alemmas, hän sanoo jotain vielä järkyttävämpää. Saa nähdä, mitä hänestä vielä kuullaan.
BEN WHEELER, 25, on Chicagon Suomalais-Amerikkalaisen Kauppakamarin presidentti ja kova Suomi-fani. Hänen äitinsä suku Karttuset ovat Kuopion seudulta, ja isä on amerikkalainen. Wheeler opiskeli uskontoa ja oli yliopistossa republikaaniklubin johtaja. Nykyään hän työskentelee partiolaisissa. Pulppuava nuori mies ei ujostele kertoa poliittisia mielipiteitään.
– Maamme taloustilanteen takia tarvitsemme bisneksiin suuntautuneen presidentin, Trumpin kannattaja uskoo.
Wheeleriä harmittaa yritysten ulkoistaminen. Esimerkiksi ilmastointilaitevalmistaja Carrier siirsi tuotantonsa Indianasta Meksikoon halvemman työvoiman perässä. Hänestä se johtuu Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimuksesta, Naftasta.
”Tarvitsemme bisneksiin suuntautuneen presidentin.
Trumpin linjausten mukaisesti Ben kannattaa kauppasopimusten neuvottelemista uusiksi ja verojen leikkaamista.
– Pienyritykset voisivat sijoittaa yritykseensä ja palkata lisää henkilökuntaa, Ben perustelee.
Hän pitää myös ehdokkaansa aikeesta rakentaa muuri Meksikon rajalle ja karkottaa maan 11 miljoonaa luvatonta siirtolaista.
– Amerikassa on löyhä siirtolaislaki. Yhdysvalloissa syntyvät lapset saavat automaattisesti kansalaisuuden. Se on huono laki, koska kansalaisuuden saavat myös laittomien siirtolaisten lapset, Wheeler purnaa.
Tämän perustuslain kohdan ansiosta Ben Wheeler tosin sai itsekin Yhdysvaltojen kansalaisuuden.
– Mutta vanhempani eivät syyllistyneetkään rikokseen, hän näpäyttää.
Hillary Clintonista suomalais-amerikkalainen mies ei perusta.
– Hillary on ollut harhaanjohtava. Hän on ollut vallassa 30 vuotta. Miksi hän toimii vasta nyt?
Donald Trumpin ”pukuhuonepuheet” ja häntä seksuaalisesta ahdistelusta syyttävät naiset eivät Trumpin tukijaa hetkauta.
– Ei, olen kiinnostuneempi Hillaryn ja Billin teoista.
Elaine ja Matti Aaltonen ovat äänestäneet ennemminkin ”pienempää pahaa”. Tällä kertaa se on heidän mielestään Hillary Clinton.
SEITSEMÄNKYMPPISET Elaine ja Matti Aaltonen pyörittävät 90 hehtaarin maissitilaa Sadoruksen kylässä, pari sataa kilometriä Chicagosta etelään. Elaine matkusti 50 vuotta sitten Suomeen opiskelemaan ja tapasi siellä Matin. He menivät naimisiin ja asettuivat keskilänteen.
Matti teki uransa tietokoneinsinöörinä ja Elaine kotitalousopettajana. Eläköidyttyään he ostivat tämän farmin. Matti esittelee ylpeänä uutta viljasiiloa, johon maissisato korjataan. Juuri nyt on sadonkorjuuaika. Työstä huolehtivat Elainen sukulaiset.
Tämä on republikaanista aluetta. Politiikasta ei puhuta naapureiden kanssa.
– Vanhat kundit McDonald’silla joka aamu kahvilla juttelevat. Mä en ole viitsinyt lähteä sinne, Matti murjaisee.
Pariskunta ei kuulu kumpaankaan puolueeseen.
– Olen aina koettanut äänestää parasta ehdokasta. Äänestin Obamaa kaksi kertaa, sitä ennen kahdesti Bushia, Elaine tilittää.
Matti Aaltonen pyörittää 90 hehtaarin maissitilaa.
Vain Obamasta hän oli aidosti innoissaan, muuten hän on äänestänyt toista ehdokasta vastaan. Näin on taas.
– Pienemmän pahan valinnassa ei ole mitään uutta ainakaan minulle, Elaine naurahtaa.
Tällä kertaa se pienempi paha on Hillary. Matti on samoilla linjoilla.
– Trump pitäisi lähettää vaikka Marsiin. En ota kummankaan puolta ennen kuin ajattelen asiat loppuun asti. Hillarya melko varmaan äänestän, kun Trumpia en voi.
Elaine huokaa turhautuneena vieressä.
– Mielestäni Trump on painajainen. Hän ei ole järkiperäinen. Hän päästelee sammakoita suustaan ja väittää myöhemmin, ettei tarkoittanut, mitä sanoi. Paljon siitä mitä hän sanoo ei ole totta, minkä faktantarkastajat ovat todistaneet.
Clinton ei ole hänelle unelmaehdokas.
– Haluaisin nähdä naisen Valkoisessa talossa, mutta Hillaryn arvot huolestuttavat. Billin kuvernööriajalta asti Clintonit ovat testanneet eettisyyden rajoja. Viimeisin esimerkki ovat sähköpostit. Minä en olisi tiennyt servereistä, mutta Hillaryn olisi pitänyt tietää, Elaine moittii.
Pari aikoo äänestää kylällä vaalipäivänä ja mennä sitten ravintolaan vaalilounaalle.
Pirjo-Riitta ja Kalle Lyytinen aikovat äänestää Hillary Clintonia.
OHIO on vaa’ankieliosavaltio, jonka eteläosa on republikaanista ja pohjoisosa demokraattista aluetta. Pohjoinen Cleveland on hiipuva ruostevyöhykkeen teollisuuskaupunki, jonka asukkaista puolet on mustia. 1900-luvun alussa sitä hallitsivat Rockefellerien kaltaiset mahtisuvut. Loistosta on jäljellä hulppeita kartanoita, huippuluokan sinfoniaorkesteri ja yliopisto.
Jyväskylästä kotoisin olevat kuusikymppiset Pirjo-Riitta ja Kalle Lyytinen asuvat kunnostamassaan satavuotiaassa talossa Shaker Heightsin viehättävässä kaupunginosassa. Kalle on taloustieteiden professori Case Western Reserve Universityssä ja entinen kätilö Pirjo-Riitta tekee vapaaehtoistyötä köyhien odottavien äitien parissa.
– Aikaisemmin olisin sanonut, että nämä amerikkalaiset ovat ihan hulluja. Mutta nyt kun Suomessakin on oikeistopopulismi nostanut päätään, niin eihän tämä enää niin hirveältä tunnu, Pirjo-Riitta hymähtää.
Täkäläisiä vaaleissa kiinnostavat verotus, koulut ja kaupungin palauttaminen entiseen loistoonsa.
Ex-kätilö Pirjo-Riitta Lyytinen tekee vapaaehtoistyötä köyhien odottavien äitien parissa.
Lyytiset ovat kaksoiskansalaisia ja aikovat äänestää Clintonia. Väitteet Trumpin harrastamasta naisten seksuaalisesta häirinnästä eivät näytä muuttaneen paikallisten mielipiteitä.
– Suurin osa amerikkalaisista ystävistämme ja kollegoistamme on kauhuissaan ja he toteavat, että amerikkalainen politiikka on saavuttanut uuden aallonpohjan. Trumpin peruskannattajiin taas syytökset eivät näytä vaikuttavan, Kalle huomioi.
– En ole hämmästynyt Trumpin kohdalla mistään. Amerikkalaisittainkin hän vaikuttaa häiriintyneeltä persoonallisuudelta. Jos kuulisin esimerkiksi jostain suomalaispoliitikosta tällaista, se voisi loukata minua naisena enemmän, Pirjo-Riitta pohtii.
Matias Savolainen ymmärtää, mihin Donald Trumpin suosio keskilännessä perustuu.
INDIANA on vankasti republikaanien leirissä. Kiinteistösijoittaja Matias Savolainen, 40, on tarkastamassa juuri ostamaansa taloa osavaltion pohjoisosassa, Fort Waynen kaupungissa. Savolainen liikekumppaneineen omistaa keskilännessä noin 500 taloa.
– Täällä kaksi asiaa tulee hyvin nopeasti ihmisissä vastaan: yhdessä kädessä on Raamattu ja toisessa pyssy. Täkäläisten mielestä ne kuuluvat luonnollisesti yhteen. Ne edustavat uskoa ja vapautta. Suomalaisesta se tuntuu hassulta, Savolainen pohtii.
Hän ymmärtää, miksi täkäläiset kannattavat Trumpia.
– Clinton puhuttelee koulutettuja ihmisiä, jotka ovat hyvissä työpaikoissa ja mieleltään samanlaisia kuin Yhdysvaltojen rannikkojen ihmiset – avoimia, eteenpäin pyrkiviä, Suomeen verrattuna samanlaisia kuin ehkä Helsingissä. Täällä ilmapiiri on toisenlainen. Trump löysi porukan, jolle kukaan muu ei ollut tehnyt markkinointipuhetta.
Kiinteistökeisari ei ole USA:n kansalainen eikä siten saa äänestää.
– Suomalaisin silmin olen syvästi huolissani Trumpin seuraamusvaikutuksista Euroopan stabiliteettiin.
Savolainen taipuu Clintonin puolelle. Bisnesten kannalta vaalitulos on hänelle yhdentekevä. Vaikutusten hän arvelee tulevan hitaasti, voittipa kumpi ehdokas tahansa.