Ulkomaat

Venäjä julistaa kymmenen tunnin humanitaarisen tulitauon Aleppoon

Julkaistu:

Venäjän presidentti Vladimir Putin on määrännyt kymmenen tunnin yksipuolisen tulitauon Aleppoon perjantaina, kertoo Venäjän puolustusministeriö.
Kyse on puolustusministeriön mukaan humanitaarisesta tulitauosta.

Venäjän mukaan Syyrian hallinto on hyväksynyt tulitauon. Kapinalliset ovat yrittäneet viime päivinä murtaa Itä-Aleppon pitkään jatkunutta piiritystä, mutta eivät ole onnistuneet siinä.

Venäjän tukema Syyrian hallinto on tappanut Aleppossa satoja siivilejä ja pommittanut muun muassa kaupungin sairaaloita. Myös Venäjä on pommittanut kaupunkia.
Tuoreimmat
  1. Juuri nyt
  2. Suomalaiset töllöttivät televisiota lähes 3 tuntia vuorokaudessa – vuoden katsotuinta ohjelmaa seurasi keskimäärin yli 2,4 miljoonaa ihmistä
    Kotimaa
  3. Taksinkuljettajaa epäillään seksuaalisesta ahdistelusta – naisasiakas kertoo IL:lle: ”Yritti suudella väkisin”
    Kotimaa
  4. Tunti sitten
  5. Teollisuushalli syttyi Laukaassa, paikalla luvatta ollut mies pelastettiin
    Kotimaa
  6. Lauri Markkasen Chicago Bulls katkaisi vihdoin tappiokierteensä – Cleveland kaatui 104–88
    NBA
  7. Otepään onnistuminen antoi elonmerkkejä Johanna Matintalolle: ”Perjantain ainoa tavoite on napata mitali”
    Maastohiihto
  8. Tiistaiaamusta on tulossa todella kylmä, –30 asteen raja rikkoutui etelässä jo maanantai-iltana
    Kotimaa
  9. 2 tuntia sitten
  10. Janni Hussi paljastaa totuuden Joel Harkimon kanssa tehdystä matkasta – kauan odotetusta lemmenlomasta tuli yksi iso pettymys
    Viihde
  11. Pellosta löytyi 1300-luvulla kuollut mies ja miekka, jossa luki ”Benedictus” – Nyt Janakkalan miekka­miehen perimästä selvisi uutta tietoa
    Tiede
  12. Antti Rinne jäi sairauslomalle sepelvaltimon tukoksen vuoksi – lääkäri kertoo nyt vaarallisesta kansantaudista, joka voi viedä hengen varoittamatta
    Kotimaa
  13. Bachelorette-Jenny ruotii menneitä – ei enää ryhdy suhteeseen vain läheisyyden kaipuusta: ”Sitä saa myös seksistä ja sunnuntaipoikaystävistä”
    Viihde
  14. Näytä lisää