Tällaista tuhoa maanjäristys teki Italiassa – kuvat ja video: Tuhosi kirkkoja ja luostareita - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Tällaista tuhoa maanjäristys teki Italiassa – kuvat ja video: Tuhosi kirkkoja ja luostareita

Keski-Italiassa sunnuntaiaamuna riehunut maanjäristys on tuhonnut alueella useita rakennuksia, muun muassa historiallisia kirkkoja.

30.10.2016 11:50 | Päivitetty 30.10.2016 12:08

KESKI-ITALIAAN iski voimakas maanjäristys sunnuntaiaamuna kello 7.40 paikallista aikaa.

Yhdysvaltain geologisen palvelun (USGS) mukaan maanjäristys tapahtui 68 kilometriä Perugiasta kaakkoon. Perugia on Umbrian alueen pääkaupunki.

Maanjäristyksen magnitudi oli USGS:n mukaan 6,6 Richterin asteikolla eli voimakas.

Alueen asukkaat ryntäsivät aamuvarhaisella kodeistaan kaduille ja toreille, ja pelastajat evakuoivat rakennukset tyhjilleen. Luonnonvoima teki selvää useista rakennuksista Umbrian alueen kaupungeissa ja kylissä. Norcian kaupungissa tuhoutui munkkiluostari ja nunnia evakuoitiin kirkosta, jonka torni sortui.

MAANJÄRISTYKSET ovat koetelleet aluetta aiemminkin. Keskiviikkona Perugian itäpuolella tuhansien ihmisten koti tuhoutui 6,4 magnitudin maanjäristyksen vuoksi. Elokuussa taas lähes 300 ihmistä kuoli alueella tapahtuneessa järistyksessä, jonka voimakkuus oli 6,2 Richterin asteikolla.

– Tämän aamun järistys on osunut niihin muutamiin rakennuksiin, jotka vielä olivat jäljellä. Meidän on aloitettava kaikki alusta, sanoi läpeensä tuhoutuneen Arquata del Tronton kaupungin apulaisjohtaja Michele Franchi Italian valtakunnalliselle televisioyhtiölle Raille.

Luonnonvoimien vaikutukset tuntuivat Roomassa saakka. Rooma sijaitsee noin 160 kilometriä Perugiasta etelään. Rooman metro suljettiin sunnuntaina aamupäivällä.

Toistaiseksi julkisuuteen ei ole tullut tietoa henkilövahingoista.

Norcian kaupungissa tuhoutui munkkiluostari:

#Norcia #Italy #Earthquake our wake up call this morning 10/30/16 pic.twitter.com/lhdV2b3k8J— Steve Amann (@StvAma) 30. lokakuuta 2016

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Arquata del Tronton kaupunki tuhoutui pahoin jo elokuussa tapahtuneessa maanjäristyksessä ja vahingoittui nyt lisää:

Italy #earthquake: 'It's all destroyed. Arquata del Tronto no longer exists' https://t.co/AIEsA6oheb pic.twitter.com/gXnTRMaRpr— The Telegraph (@Telegraph) 30. lokakuuta 2016

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Norciassa tuhoutuivat niin munkkiluostari kuin kirkko:

Italy #earthquake: strong 6.6 magnitude quake hits centre of the country near Norcia https://t.co/AIEsA6oheb pic.twitter.com/vpoyGflwKE— The Telegraph (@Telegraph) 30. lokakuuta 2016

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Basilica of St. Benedict is destroyed by Central Italy #earthquake. #norcia pic.twitter.com/GIgDzvsCBP— Cameron Sinclair (@casinclair) 30. lokakuuta 2016

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Palopelastajat evakuoivat nunnia kirkosta Norciassa:

Nuns rescued in #Norcia after the strong #earthquake of this morning in Central Italy #ItalyEarthquake pic.twitter.com/ZTKpIey2Gf— ROBERTO ZICHITTELLA (@ROBZIK) 30. lokakuuta 2016

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?