Syyrian kapinalliset hyökkäsivät Länsi-Aleppoon – Venäjä kiistää syyllisyytensä liki 30 tappaneeseen kouluiskuun - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Syyrian kapinalliset hyökkäsivät Länsi-Aleppoon – Venäjä kiistää syyllisyytensä liki 30 tappaneeseen kouluiskuun

Julkaistu: 28.10.2016 13:25

Kapinalliset ovat aloittaneet yrityksensä murtaa Aleppon saarto. Syrian Observatory for Human Rights -järjestö arvioi, että hyökkäyksissä on kuollut ainakin 15 siviiliä.

Venäjä on kiistänyt osallistuneensa Syyriassa keskiviikkona kouluun tehtyyn ilmaiskuun. Venäjän ulkoministeriön edustajan mukaan Venäjä vaatii iskujen tutkimisen aloittamista heti.

YK:n lastenjärjestö Unicefin mukaan kouluun tehdyssä ilmaiskussa kuoli 22 lasta ja kuusi opettajaa. Iskut tehtiin kapinallisten hallinnassa olevassa Idlibin maakunnassa eilen. Paikka sijaitsee noin 50 kilometrin päässä Aleppon kaupungista.

Yllä olevalla videolla näkyy ilmaiskun aiheuttamia tuhoja Idlibissä keskiviikkoisen ilmaiskun jälkeen.

Länsimaat ja ihmisoikeuksia valvovat ryhmät ovat syyttäneet Syyrian hallitusta ja Venäjää siitä, että niiden hävittäjät tekevät ilmaiskuja Syyriassa myös siviilikohteisiin.

KRITIIKKIÄ ovat saaneet erityisesti Itä-Aleppon kapinallisalueille kohdistetut ilmaiskut, jotka ovat tappaneet satoja siviilejä.

Uutistoimisto AFP kertoi perjantaina, että Bashar al-Assadin johtamaa Syyrian hallitusta vastustavat kapinalliset ovat aloittaneet hyökkäyksen hallituksen hallinnoimille alueille Aleppon länsiosiin.

Syrian Observatory for Human Rights -järjestö arvioi, että kapinallisten hyökkäyksessä on kuollut ainakin 15 siviiliä. Lisäksi ainakin 100 on loukkaantunut.

Järjestön mukaan kapinalliset ampuivat kymmeniä raketteja hallituksen joukkoja kohti Aleppossa ja Latakian maakunnassa perjantaina valmistellessaan yritystä murtaa Aleppon kaupungin piiritys.

UUTISTOIMISTO Reutersin mukaan myös Länsi-Aleppossa sattui torstaina kouluun kohdistunut isku.

Reuters kertoo, että Syyrian valtion uutistoimiston SANAn mukaan kapinallisten pommitukset kohdistuivat kahteen kaupunginosaan, ja että Shahaban alueella sijaitsevassa koulussa olisi kuollut kolme lasta. Lisäksi haavoittuneita oli kymmeniä. Myös toinen isku tappoi SANAn mukaan kolme henkilöä ja se kohdistui Hamdaniyaan.

Syrian Observatory for Human Rights puolestaan raportoi kuuden alle 16-vuotiaan saaneen surmansa iskuissa. Järjestön mukaan heidän joukossaan olisi ollut myös yksi vauva.

Syyrian sisällissodan aikana on kuollut yli 300 000 ihmistä ja yli puolet Syyrian väestöstä on joutunut jättämään kotinsa.