Kumpi on pienempi paha, Clinton vai Trump?

Yhdysvaltojen keskilännen osavaltioissa Illinoisissa, Ohiossa ja Indianassa äänestäjät eivät innostu sen paremmin Hillary Clintonista kuin Donald Trumpistakaan. Monikulttuurisissa kaupungeissa kannatetaan demokraatteja, valkoisella ja vauraalla maaseudulla republikaaneja – vaalista toiseen ja ehdokkaasta riippumatta.

Pilvet roikkuvat Chicagon korkeimman pilvenpiirtäjän Willis Towerin puolivälissä. Yhdysvaltain kolmanneksi suurimmassa kaupungissa sataa tihuuttaa.

Keskusta huokuu vaurautta. Luksushotellit, -putiikit ja -ravintolat ovat täynnä ihmisiä. Keltaisiin liiveihin pukeutuneet työmiehet seisovat kadunkulmassa. He, kuten muutkin Illinoisin osavaltion asukkaat, valmistautuvat valitsemaan puolensa 8. marraskuuta pidettävissä presidentinvaaleissa – tai olemaan valitsematta.

 En halua äänestää kumpaakaan. Trump on hullu ja Clintonista on vaikea pitää.”

– Yritän olla seuraamatta vaaleja. Se kaikki paska tekee sairaaksi. En aio äänestää, viisikymppinen Joe Carpet tuhahtaa.

Ydinkeskustassa ihmisjoukko seuraa poliisisarjan kuvauksia. Heidän joukossaan ovat valkoinen keski-ikäinen kotiapulainen Sarah Kelly ja afroamerikkalainen Cornel Wright.

Chicagolaiset Cornel Wright ja Sarah Kelly antavat äänensä Clintonille.

– Nämä ovat elämäni kamalimmat vaalit. Hillary Clinton on valehtelija, joka pisti meidät vaaraan käyttämällä yksityistä internet-serveriä ja teeskenteli sitten, ettei se ollut iso asia. Donald Trumpilla ei ole mitään kokemusta politiikasta. Hän loukkaisi presidenttinä koko maailmaa, Kelly soimaa.

– Aion kirjoittaa vaalilippuun Bernie Sandersin nimen, vaikka se on hukkaääni.

Myöhemmin nainen tulee katumapäälle ja ilmoittaa äänestävänsä Clintonia. Myös Wright aikoo antaa äänensä Clintonille.

– Hänellä on kokemusta. Hän on jo asunut Valkoisessa talossa, mies perustelee.

– Donald Trump on narsistinen mies, jolla on pakonomainen tarve saada huomiota puoleensa. Hän on kuin ekaluokan kiusanhenki, joka ei ole ikinä kasvanut aikuiseksi, moittii psykiatrisessa sairaalassa työskentelevä Ben Merrill.

Merrillille tärkeitä asioita ovat mustien asema, aserajoitukset ja lainvalvonnan uudistus. Häntä huolestuttaa Clintonin haukkamaisuus, mutta hän aikoo silti äänestää tätä.

– Hillary kykenee yhteistyöhön toisten kanssa.

Chicagolainen asuntolainoittaja Linda Deroeck äänestää Hillarya.

ASUNTOLAINOITTAJA Linda Deroeck päivystää myytävänä olevassa huoneistossa, Michigan-järven rannalla sijaitsevan talon 16. kerroksessa.

– Hillary ei tuo asioita esiin oma-aloitteisesti. Hän julkisti meileistään osan, muttei kaikkia, Deroeck moittii.

Trumpia nainen pitää etevämpänä taloudessa, muttei luota tämän kykyihin ulkosuhteiden hoidossa. Clinton saa hänen äänensä.

– Trump saattaisi tulistua ja silloin olisimme sodassa. Hillarylla on niin paljon kokemusta, että sellaista ei pääsisi tapahtumaan.

Latinot ovat kokoontuneet katoksen alle grillijuhliin puistossa Oak Parkin alueella. Katolisen kirkon iltamessusta purkautuvat seurakuntalaiset ylittävät kadun. Kaupunginosassa asuva Liv Spillatro, 26, työskentelee yliopiston varainkerääjänä.

– Luultavasti äänestän Hillarya. Hänellä on paljon enemmän kokemusta ulkomaanasioiden hoitamisessa. En usko, että Trump tekisi Amerikasta suurta. Hän polttaa siltoja ja jakaa ihmisiä leireihin, Spillatro pohtii.

Liv Spillatro liputtaa Hillary Clintonin puolesta.

CHICAGO siis liputtaa Clintonin puolesta. Parisataa kilometriä suurkaupungista etelään, Sadoruksen maalaiskylässä, on toinen ääni kellossa. ”Hillary Clinton vankilaan”, tienposken kyltissä lukee. Ottaessani siitä kuvaa paikalle marssii varastoa pyörittävä John Dedrick, 71.

– Onko sinulla kyltistäni jotakin ongelmaa? mies tivaa uhkaavasti.

Kysyn, mitä Clinton on hänen mielestään tehnyt ansaitakseen linnatuomion.

– En ole varma. Hän on tehnyt haittaa niin pörssimarkkinoille kuin muuallekin, Dedrick pyörittelee.

John Dedrick passittaisi Hillary Clintonin vankilaan.

Lopulta mies myöntää, etteivät Clintonin tekemiset ehkä ihan täytä rikoksen tunnusmerkkejä. Kyltti on pikemminkin poliittinen kannanotto. Trumpin hän uskoo korjaavan Washingtonin sekasotkun.

– Hän on niistä kahdesta fiksumpi bisneksissä, ei poliitikko vaan liikemies. En ole kaikesta samaa mieltä, mutta hänellä on oikeus mielipiteisiinsä.

GOODMANNIEN maissitilalla on sadonkorjuuaika. John Goodmann, 71, valvoo sadon varastoimista suuriin siiloihin paineputkia pitkin. Vaaliteemoista häntä kiinnostavat verot ja ja farmeja koskevat säädökset. Hän ei ole kuullut niistä kummaltakaan ehdokkaalta. He eivät tänne vaivaudu, sillä Chicago vetää koko osavaltion demokraattivoittoiseksi.

– Mikki Hiiri olisi parempi kuin nämä vaihtoehdot. Aion luultavasti äänestää Trumpia. Tarvitsemme muutoksen nykytilanteeseen. En tosin tiedä, kykeneekö Trump muuttamaan asioita. Kongressi asioista päättää, ei presidentti, Goodmann ruotii.

Hän äänestää yleensä republikaaneja. Donald Trumpin suuri vaaliteema, 11 miljoonan luvattoman siirtolaisen karkottaminen ja muurin rakentaminen Meksikon rajalle, ei täällä voisi vähempää kiinnostaa.

– Jos he ovat maassa laittomasti, heidän pitäisi mennä takaisin kotiin. Niin monen ihmisen karkottaminen ei luultavasti ole edes mahdollista, mutta jos he ovat laittomia, he ovat laittomia.

Goodmann pyytää jättimäisen leikkuupuimurin kyytiin ja kertoo syyn välinpitämättömyyteensä: automatisoidulla tilalla ei tarvita siirtolaisia, vaan farmarit tekevät kaiken itse.

Clint Goodman kuvailee itseään konservatiiviksi, joka antaa äänensä Trumpille.

Tietokone piippaa ja monitori näyttää, että takalava on täynnä. Vierelle rientää traktori. Vilja siirtyy putkella puimurista traktorin lavalle. Ilmastoidussa hytissä istuu Goodmannin poika Clint, 40.

Clint olisi mieluiten äänestänyt sosiaalikonservatiivi Ted Cruzia, mutta tyytyy Trumpiin. Hillarysta hän ei pidä Clintonien skandaalien takia.

– Trumpilla on asioihin konservatiivisempi katsantokanta. Se on farmeille parempaa. Hän menee vähän yli äyräiden siirtolaisasiassa, mutta bisneksessä hän on hyvä, neljän lapsen isä tuumaa.

Republikaanipuolueen jäsenyys tulee tällä seudulla äidinmaidossa. Farmareilla ei ole aikaa paneutua vaaleihin: sadonkorjuuaikaan Clint painaa töitä 15 tuntia päivässä, seitsemän päivää viikossa.

Sam Smith aikoo äänestää Clintonia maailmanrauhan säilyttämiseksi.

Pihamaalle pelmahtaa pickupillaan Sam Smith, 29. Hän myy geneettisesti muunneltuja siemeniä maanviljelijöille.

– En halua äänestää kumpaakaan. Trump on hullu ja Clintonista on vaikea pitää. Äänestäisin normaalisti republikaania, sillä yleinen mielipide maaseudulla on, että mitä vähemmän valtiovaltaa, sitä parempi. Mutta ilmeisesti minun on äänestettävä Hillarya maailmanrauhan takia, Sam päättää.

Siemenkauppias David Smith kannattaa Trumpia tämän bisnestaustan takia.

Sam työskentelee isälleen David Smithille, 57.

– Näissä vaaleissa on valittava pienempi paha. Useimmat keskilännen farmarit ovat republikaaneja. He eivät ole tyytyväisiä Trumpiin, mutta pitävät hänen bisnestaustastaan. Olen kallistumassa Trumpin puoleen, David puntaroi.

Mutta Trumphan on sanonut hulluja asioita.

– Joo, hän on hullu, mutta Hillary on vielä suurempi juonittelija. Ihmiset kuolivat salaperäisesti Clintonien ympäriltä. He ovat epärehellisiä. Sitä paitsi Hillary johti jo maata kahdeksan vuotta, kun Bill oli presidenttinä. Hän ei tarvitse enää toista tilaisuutta.

Vicki ja Joe Goodmann liputtavat Trumpin puolesta.

NAAPURISSA asuvat John Goodmannin veli Joe ja tämän vaimo Vicky. Joe, 73, on eläkkeelle jäänyt farmari, joka ajaa vielä rekkaa.

– Ääni demokraatille on ääni sille, että enemmän rahaa lähetetään Washingtoniin tai Chicagoon sosiaaliohjelmiin ja aselakeja tiukennetaan, hän avaa.

Joe ja Vicky aikovat äänestää Trumpia. Hekin mainitsevat termin pienempi paha. Kumpikin on äänestänyt republikaaneja kaikissa muissa vaaleissa paitsi niissä, joissa Barack Obama oli ehdolla ensimmäistä kertaa. Joe haluaa vähemmän byrokratiaa ja perintöveron pois. Vaimolle sosiaaliset kysymykset ovat päällimmäisiä.

– Vastustan aborttia. Hillary puolustaa naisen mahdollisuutta aborttiin, ja se on jokaisen oma valinta. Mutta tämä on minun mielipiteeni, Vicky, 70, ilmoittaa.

Joe Goodmannille aseet ovat kaikki kaikessa. Niitä löytyy kellarista tusinoittain.

Joe johdattaa kellariin, jossa hän valmistaa itse patruunoita. Kassakaapissa on tusinoittain aseita: pistooleja, haulikoita, puoliautomaattisia rynnäkkökiväärejä ja historiallisia musketteja. Mies esittelee niiden hienouksia yksi kerrallaan. Seinällä olevissa valokuvissa Joen alle kymmenvuotiaat lapsenlapset käsittelevät aseita isoisänsä opastuksella.

Aseet ovat Joelle intohimo, kuin sauna suomalaisille.

– En kannata minkäänlaisia aserajoituksia, koska poliitikot eivät keksi mitään, mikä olisi järkevää, Joe painottaa.

Middletownissa asuva eläkeläinen W.A. Peterson luonnehtii Trumpia slummien vuokraisännäksi.

MATKA jatkuu Ohioon, 46 000 asukkaan Middletowniin. Ruostevyöhykkeen kaupungin motto on Kirkas menneisyys, kirkkaampi tulevaisuus.

Hyväpalkkaiset teollisuuden työpaikat ovat karanneet täältä ulkomaille. Alue oli tunnettu paperi-, tupakka- ja terästeollisuudestaan.

– Terästeollisuutta on yhä, joskin se työllistää puolet siitä mitä ennen. Vuoden 2008 laskusuhdanne satutti meitä. Teollisuuden alihankkijoita meni konkurssiin. Mutta nyt talouden parantuessa he ovat ylittäneet lamaa edeltävät työllisyysluvut, paikallisen kauppakamarin presidentti Rick Pearce kuvailee.

Middletownin työttömyysaste on vain neljä ja puoli prosenttia ja täällä on työvoimapula. Tarjolla tosin on vain minimipalkkatöitä. Pääraitilla Central Avenuella liikehuoneistot kumisevat tyhjyyttään. Poikkeuksena on kirjakauppa, jonka Brandon Soale, 31, avasi kaksi vuotta sitten.

– Mietin pitkään kaupan avaamista, koska täällä on niin monta tyhjää liikehuoneistoa. Mutta täällä on kaksi collegea ja paljon läpikulkuliikennettä, Soale kertoo.

Hän kuvailee aluetta konservatiiviseksi.

– Kirkot vastustavat homoliittoja ja aborttia ja kannustavat äänestämään republikaaneja. Monille nämä ovat tärkeimpiä vaaliaiheita. Ammattiliittoihin kuuluvat tehdastyöläiset äänestävät demokraatteja.

tiskaaja Jennifer Stellman ja kirjakaupan pitäjä Brandon Soale Middletowin keskustassa.

SOALELLE talous on tärkein asia. Hän on libertaari. Aatteen mukaan mitä vähemmän valtiovaltaa, sitä parempi.

– Kannatan Gary Johnsonia. Kaikki sanovat, että hukkaat äänesi, jos annat sen hänelle. Siksi tulen ehkä äänestämään Trumpia.

Kauppaan astuu kolmikymppinen Jennifer Stellman. Nainen työskentelee tiskaajana ravintolassa ja osa-aikaisesti pelastusarmeijassa. Hän tienaa minimipalkaa, kahdeksan dollaria ja 15 senttiä tunnilta.

– En seuraa politiikkaa enkä aio äänestää. En välitä kummastakaan ehdokkaasta, eronnut kahden lapsen äiti ilmoittaa.

Misty ja Mark Kaestner Middletownissa.

Usein juuri köyhimmät jättävät äänestämättä. Kadulla vastaan kävelee viisikymppinen aviopari, Misty ja Mark Kaestner. Mies työskentelee teollisessa siivousfirmassa.

– Olen aina halunnut, että maata johtaisi liikemies, koska poliitikot eivät vakuuta. Mutta sitten Trump tuli ja pelästytti minut. Hän on kavala. Hänessä ei ole mitään, mikä saisi minut äänestämään häntä, Mark torjuu.

Vaimo on samaa mieltä:

– Hillary on hyvin ammattimainen ja uskon, että hän saa paljon aikaan. Trump saattaisi painaa ydinnappia millä hetkellä tahansa.

maalausalan yrittäjä John Barden raivostui Trumpin kommentista, jonka mukaan jälkitraumaattisista oireista kärsivät sotilaat ovat alalle epäkelpoja.

Kaupungissa on näkyvissä pientä elpymistä: pääkadun länsipäähän on avattu kauppoja ja ravintoloita. Yhtä rakennusta maalaa John Barden, 54. Ilmavoimien veteraani omistaa sotaveteraaneja työllistävän Veteran Painting -maalausfirman. Hänen äänensä menee Clintonille.

– En usko ihmisiin, jotka jatkuvasti pilkkaavat muita. Trump parjasi post-traumaattisesta oireyhtymästä kärsiviä veteraaneja. Se kolahti minuun raskaasti. Miten voit olla ylipäällikköni, jos pilkkaat minua? Barden kysyy.

Middletown osoittautuu yllättävän demokraattiseksi. Se ei enteile hyvää Trumpille. Valkoiseen taloon päästäkseen hänen olisi ehdottomasti voitettava vaa’ankieli-osavaltio Ohio.

rakennusalan projektijohtaja Tim Warner pickup –autonsa vieressä Fort Waynessa, Indianassa.

VIIMEINEN etappi on erittäin republikaanisen Indianan osavaltion Fort Wayne, 260 tuhannen asukkaan maaseutukaupunki preerian keskellä. Kunnostettavaa taloa on katsastamassa rakennusalan projektijohtaja Tim Warner, 38. Hän on kuuden lapsen isä, jonka vaimo pitää hiussalonkia. Konservatiivisiin arvoihin kasvatettu mies saa uutisensa oikeistolaiselta Fox-kanavalta.

– Aion äänestää Trumpia. Hän tulee politiikan ulkopuolelta, ehkä hän tarjoaisi kaipaamaamme muutosta, hän sanoo ja lisää:

– Uskon, että Amerikka menee eteenpäin riippumatta siitä, kumpi voittaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?