Silja, Selja

Ulkomaat

Trump keksi keinon ”puolueellisen” median kiertämiseksi – käynnisti oman TV-shown pilvenpiirtäjästään

Julkaistu:

Valtamediaa voimakkaasti arvostelleen Donald Trumpin kampanja on alkanut lähettää omaa päivittäistä ohjelmaansa sosiaalisessa mediassa.
Facebookin Live-toiminnon kautta lähetettävää ohjelmaa on tarkoitus esittää marraskuun 8. päivä pidettäviin vaaleihin saakka joka ilta ennen Trumpin yleensä seitsemän maissa alkavia kampanjapuheita. Trumpin New Yorkissa sijaitsevasta pilvenpiirtäjästä lähetettävässä, Trump Tower Liveksi nimetyssä ohjelmassa kampanjan työntekijät haastattelevat vieraita, joihin ensimmäisessä jaksossa kuului muun muassa Trumpin kampanjapäällikkö Kellyanne Conway.

– Tämä on yritys kurkottaa teidän suuntaanne. Teidän ei tarvitse kuulla asioita median suodattamana ja sävyttämänä, vaan voitte kuulla ne suoraan meiltä, toinen ohjelman juontajista, Trumpin neuvonantaja Cliff Sims sanoi maanantai-illan lähetyksessä.

Ylläolevalla videolla ote Trumpin kampanjan Facebookissa maanantaina esittämästä ensimmäisestä videolähetyksestä.

Taustalla on Trumpin voimakas hyökkäys valtamediaa kohtaan, jota ehdokas on syyttänyt puolueelliseksi ja salaliitosta vastustajansa, demokraattien Hillary Clintonin kanssa. Trumpin mukaan amerikkalaismedia on jättänyt Clintonin taustalla olevat epäselvyydet vähälle huomiolle ja samalla hyökännyt häntä itseään vastaan muun muassa naisten kourimisella kehumisesta syntyneellä kohulla.

– Media ei ole pelkästään minua vastaan. He vastustavat sitä, mitä me edustamme, Trump sanoi hurraaville kannattajilleen St Augustinessa Floridassa järjestetyssä kampanjatilaisuudessaan maanantai-iltana uutistoimisto AFP:n mukaan.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Oma tv-kanava vaalien jälkeen?

Useat amerikkalaislehdet ovat paikallisen tavan mukaan ottaneet vaalien alla kantaa parempana pitämänsä presidenttiehdokkaan puolesta. Tänä vuonna Clinton on kerännyt myös useiden republikaanien äänenkannattajina pidettyjen lehtien tuen, kun Trump taas on saanut itselleen vain harvoja tukijoita. Koskettelupuheiden lisäksi Trumpia pidetään laajalti heikkona ehdokkaana presidentin tehtävään muun muassa muukalaisvihamielisten puheiden ja ohuen ulkopoliittisen osaamisen vuoksi.

Viime aikoina Trumpin on myös arveltu olevan aloittamassa vaalien jälkeen omaa Trump TV -kanavaansa. Maanantain Facebook-lähetyksessä kiistettiin, että nyt aloitetuilla lähetyksillä olisi mitään tekemistä mahdollisen tv-kanavahankkeen kanssa.

CNN:n mukaan Trumpin ensimmäinen lähetys keräsi ensimmäisen puolen tunnin aikana 40 000–60 000 katsojaa, joka on korkea luku Facebookin suoralle lähetykselle mutta vaatimaton verrattuna amerikkalaisten tv-kanavien katsojalukuihin. Kaikkiaan lähetys oli tiistaihin mennessä kerännyt yli 1,4 miljoonaa katselukertaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    2. 2

      Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

    3. 3

      Sininen massa vyöryy yli koko Suomen – katso animaatiovideo syksyn ensimmäisen lumimyrskyn saapumisesta

    4. 4

      Oletko nähnyt näitä naisia? Epäily: toinen auttoi pakkaamaan vanhuksen ostokset, sitten tapahtui varkaus

    5. 5

      Äidin ja teinityttären bikinikuva hämmentää – 46-vuotiasta kaunotarta luullaan tyttärensä siskoksi: arvaatko kumpi on kumpi?

    6. 6

      Nämä ammattilaiset revitään nyt käsistä – katso oman alueesi tilanne

    7. 7

      Aku Hirviniemi jäi ilman kutsua linnan juhliin – julkaisi silti yhteiskuvan Sauli Niinistön kanssa: kommenttikenttä täyttyi kuittailuista

    8. 8

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    9. 9

      Elvedin todisti ensimmäisenä Ratko Mladicin joukkojen karmeista teoista: ”Ei ole epäilystäkään, he kaikki kuolivat”

    10. 10

      2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    2. 2

      Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

    3. 3

      Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

    4. 4

      Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

    5. 5

      2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

    6. 6

      Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

    7. 7

      Iso myräkkä tulossa: lunta jopa 30 senttiä

    8. 8

      6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

    9. 9

      Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

    10. 10

      Kansanedustaja Antti Lindtman, 35, ja Kaija Stormbom, 54, saivat vauvan – tyttö tuli!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    2. 2

      Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

    3. 3

      Sininen massa vyöryy yli koko Suomen – katso animaatiovideo syksyn ensimmäisen lumimyrskyn saapumisesta

    4. 4

      Oletko nähnyt näitä naisia? Epäily: toinen auttoi pakkaamaan vanhuksen ostokset, sitten tapahtui varkaus

    5. 5

      Äidin ja teinityttären bikinikuva hämmentää – 46-vuotiasta kaunotarta luullaan tyttärensä siskoksi: arvaatko kumpi on kumpi?

    6. Näytä lisää