IS Arizonassa: Vaalitaistelu aiheuttaa kyräilyä USA:n sydänmailla – ”Kyllä, äänestän Trumpia” - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

IS Arizonassa: Vaalitaistelu aiheuttaa kyräilyä USA:n sydänmailla – ”Kyllä, äänestän Trumpia”

Perinteisesti republikaaneja äänestäneessä Arizonassa kyräillään. Siirtolaisvastaisen, asemyönteisen Donald Trumpin kannatus on laajaa, mutta Hillary Clinton on onnistunut tasoittamaan tilanteen.

19.10.2016 5:19

Demokraattien Hillary Clinton saattaa voittaa Yhdysvaltain presidentinvaalit Arizonan osavaltiossa. Jos näin käy, on tulos historiallinen. Arizona on perinteisesti vahvaa republikaanien aluetta. Republikaanien konservatiivinen politiikka ajaa muun muassa aseiden vapaata kauppaa ja kantoa sekä meksikolaissiirtolaisten lähettämistä takaisin rajan taakse. Tämä vetoaa arizonalaisäänestäjiin. Vain kerran osavaltion lähihistorian aikana presidentinvaalit on voittanut demokraatti. Silloin ehdokas oli Bill Clinton ja vuosi 1996.

Tilanne osavaltiossa on kyräilevä Donald Trumpin seksipuhevideon ja ahdistelusyytösten takia. Republikaanien ehdokas johtaa edelleen Arizonan mielipidekyselyissä, mutta keskimäärin vain yhdellä prosenttiyksiköllä.

– Uskon, ettei monikaan republikaani suostu puhumaan, sanoo eläkkeellä oleva mies Scottsdalen Safeway-ruokakaupan edessä.

Hän ei halua paljastaa nimeään eikä kertoa taustaansa, eikä hän anna kuvata itseään.

– Donald Trumpin seksuaalinen häirintä -video on monelle republikaanille liikaa. Ja he pitävät nyt matalaa profiilia, mies jatkaa tupakan karheuttamalla äänellä.

– Että äänestänkö silti Donald Trumpia? hän kysyy henkosten välissä.

– Minulla on vain kaksi vaihtoehtoa. Äänestän Trumpia tai sitten jätän kokonaan äänestämättä.

Yllä olevalla videolla entinen Miss Arizona kertoo kuinka Trump tunkeutui missikisojen pukuhuoneeseen.

Trumpin kannattajat rukoilivat ennen vaalitilaisuuden alkua Arizonan Prescott Valleyssa.

Miehen ennustus paljastuu oikeaksi. Moni arizonalainen republikaani kieltäytyy haastattelusta videoskandaalin ollessa kuumimmillaan.

Ja moni uskoo vahvasti, että Trumpista on tulossa lisää vastaavanlaisia paljastuksia.

– Sanon vain, että tuli mitä tuli, me emme pidä ollenkaan Hillarystä. Olemme republikaaneja ja äänestämme republikaania, sanoo puhelimella tavoitettu scottsdalelaisen MacDonald Ranch -hevostilan omistaja Robert Richardson. Hän lopettaa puhelun lyhyeen.

Donald Trumpilla on vakaa kannatus Arizonassa, koska siirtolais- ja asekysymykset kiinnostavat äänestäjiä.

”Näinkö naisia kohdellaan?”

Mitä lähemmäs vajaan neljän viikon päässä olevaa äänestyspäivää tullaan, sitä kireämmäksi ilmapiiri on kansalaisten parissa muuttunut. Osa äänestäjistä on asettunut taka-asemiin odottamaan ja katsomaan, miten myrkyllinen vaalikampanjointi Trumpin ja Clintonin välillä etenee. Edessä on vielä yksi kansallinen televisioväittely ennen marraskuun kahdeksatta – itse vaalipäivää.

– Menossa on hyvin poikkeuksellinen vaalikausi, sanoo scottsdalelainen opettaja Julie Cieniawski, 53. Hänkin pidättelee silmin nähden ärtymystään Trumpin skandaalin vuoksi.

– Olen kotoisin Minnesotasta pikkukaupungista ja olen ensimmäinen, joka on perheessäni hankkinut korkeakoulututkinnon, hän sanoo.

– Ja näinkö naisia edelleen kohdellaan?

Opettaja Julie Cieniawski on huolissaan kunnallisen koulun asemasta.

Hänen mielestään lasikatto on viimein murtumassa. Hän uskoo ehdokkaansa Hillary Clintonin voittavan.

Cieniawskin mielestä kaikkien kansalaisten mahdollisuus ja oikeus koulunkäyntiin ja opiskeluun on ainoa tie tasa-arvoiseen yhteiskuntaan.

– Republikaanit ja Trump etunenässä ovat karkottamassa laittomat siirtolaiset takaisin Meksikoon. Lapsi, joka on tuotu tänne vanhempien mukana, on täysin syytön tilanteeseen. Hänellä on oikeus käydä koulua kuin kuka lapsi tahansa. Eikö ole yhteiskunnan edun mukaista kouluttaa kaikki lapset taustasta tai ihonväristä riippumatta? Cieniawski kysyy.

Hän kertoo ajattelevansa aivan päinvastoin kuin Trump.

– Kun yhteiskunta huolehtii ja auttaa sen alimpana olevia eteenpäin, kaikki hyötyvät. Ei niin kuin Trump, joka uskoo, että kaikki hyvä lähtee ylhäältä tukemalla jo hyvinvoivia, varakkaita ihmisiä tai yrityksiä antamalla näille verohelpotuksia.

Cieniawski on antanut opettamistyölle lähes puolet elämästään, 25 vuotta, kunnallisessa koululaitoksessa.

– Esivaaleissa äänestin Bernie Sandersia, yleisvaaleissa äänestän Hillary Clintonia.

Clintonin liberaalius ärsyttää Arizonassa monia, mutta siitä huolimatta osavaltion kisa on tiukka.

Hän perustelee ensivalintaansa Sandersia sillä, että ”hänessä puhalsivat monet aidot uudistuksen tuulet.” Molemmat demokraattiehdokkaat ajavat opettajien asiaa muun muassa kiinnittämällä huomiota opettajien palkkaukseen ja luokkaryhmien kokoon. Demokraatit pyrkivät myös vahvistamaan kunnallisen koulun asemaa lisäämällä sen verovaroin kerättyä julkista rahoitusta ja palkkaamalla päteviä opettajia.

– Monissa osavaltioissa republikaanit lopettaisivat kunnallisen koululaitoksen kokonaan ja ajavat kansalaisten verojen vähentämistä. Kunnallisen koulun asemaa ollaan jo murtamassa. Scottsdalen kunta maksaa 10 000 dollaria yhdestä lapsesta yksityiselle koululle. Tämäkin raha voitaisiin käyttää opettajien palkkaamiseen kunnallisella puolella.

Cieniawski on ottanut opettajien aseman parantamisen työkseen. Hän opettaa tällä hetkellä vain kaksi tuntia päivässä. Loput tunnit hän työskentelee Scottsdalen opettajien etua ajavan ammattiliikkeen puheenjohtajana.

– Lähes 60 prosenttia opettajista tekee toista työtä elääkseen. Moni opettaja ei haluaisi puhua tästä julkisesti. He häpeävät asiaa. Eli paljon on tehtävää.

– Eikö presidentin pidä jättää lapsille ja tuleville sukupolville perinnöksi parempi maailma? Trump ajaa vain omia bisnesetujaan ja hänen ajatusmaailmaansa hallitsee voittojen saavuttaminen hinnalla millä hyvänsä. Sellainen ehdokas ei voi olla hyvä presidentti.

Hillary epäilyttää

Suomalainen Tuija Pearson, 50, on ollut Yhdysvaltain kansalainen vuodesta 1998 lähtien. Nämä ovat hänen viidennet presidentinvaalinsa. Hän kertoo äänestävänsä Hillary Clintonia, niin kuin teki vuonna 2008 demokraattien esivaaleissa.

– Silloin päätökseeni vaikutti se, että Hillary oli onnistunut oikein hyvin New Yorkin osavaltion senaattorina.

Tuija Pearsonin mielestä Hillary Clinton salailee liikaa asioita.

Vuoden 2012 presidentinvaaleissa hän äänesti republikaani Mitt Romneyta eikä demokraatti Barack Obamaa.

– Silloin oli mielessä monia kysymyksiä Clintonin onnistumisesta (Obaman) ulkoministerinä, Pearson perustelee leirin vaihtoa.

Edelleenkin Pearson hieman epäilee Clintonia.

– Hillary salailee mielestäni liikaa asioita. On sähköpostiskandaalia ja keuhkokuume, josta ei kerrottu heti kansalle.

Tuija Pearsonilla on kotonaan Cave Creekissä toimisto. Sieltä käsin hän tekee etätyötä Fidelity National Information Services -yrityksen palveluksessa projektipäällikkönä. Hänen kaksi lastaan ovat jo muuttaneet pois kotoa.

– Olen vähän kyllästynyt vaaliväittelyihin. Mielestäni niissä pitäisi keskustella oikeista asioista, kuten maan velkaantumisesta. Tai siitä, mistä sitten saadaan rahat maanteiden ja siltojen kunnostamiseen, hän huomauttaa.

Hillary Clintonin kannattajat ehdokkaan vaalitilaisuudessa Arizonassa esivaalien aikaan viime maaliskuussa.

Hän toivoo Clintonin jatkavan universaalin terveydenhuoltovakuutuksen viemistä eteenpäin.

– Siinä otettiin askel oikeaan suuntaan, mutta silti sairauskustannukset vain nousevat joka vuosi.

Pearsonin perhe maksaa 440 dollaria kuukaudessa sairausvakuutusta. Silti neljän hengen omavastuu sairauskuluista on 5 500 dollaria, tai 2 750 dollaria yhdeltä hengeltä.

– Terveydenhoitouudistus ei mielestäni myöskään pannut lääkefirmoja kuriin. Lääkkeiden hinnat nousevat koko ajan, koska firmoilla on niin vahvat lobbarit Washingtonissa.

”Trump paljastaa puolueen viat”

Michael Savoien ravintola Blue Adobe on monien paikallisten suosiossa meksikolaisvaikutteisen ruokalistan vuoksi. Ravintola on lähes joka ilta täynnä ruokailevia perheitä ja pariskuntia.

– Lamako? Se ei koskettanut minun bisnestäni ollenkaan. Päinvastoin. Viimeiset kahdeksan vuotta ovat olleet rahallisesti elämäni parhaat, sanoo yli nelikymppinen Savoie.

Michael Savoie on pesunkestävä republikaani.

Savoein perheeseen kuuluvat vaimo ja kolme tytärtä. Kaksi vanhinta lasta on muuttanut jo pois kotoa. Savoeilla on korkeakoulututkinto poliittisesta historiasta. Ravintolan omistajaksi hän sanoo päätyneensä puolileikillään sosiaalisen luonteensa vuoksi. Ennen omaa ravintolaa hän toimi ravintola-alan konsulttina.

Savoie on pesunkestävä republikaani. Hänkin on joutunut viime aikoina hillitsemään Blue Adoben baaritiskillä käytäviä kiihkeitä poliittisia keskusteluja.

– Sanotaan näin, että pidän Berniestä ihmisenä ja persoonana, Hillaryn vahvasta poliittisesta ja ammatillisesta kokemuksesta ja Donaldin politiikasta, hän luettelee.

– Mutta, kyllä, äänestän Trumpia.

Tai hän sanoo ennemminkin äänestävänsä republikaanipuoluetta. Sen vuoksi hänen on äänestettävä puolueen ehdokasta.

Hän myöntää, että hänellä niin kuin monella muullakin republikaanikannattajalla on ristiriitaiset ajatukset Trumpista.

Toisaalta Trumpin kaltaista ehdokasta on tarvittu. Hänelle on ollut tilaus.

– Trump paljastaa jotakin, mikä puolueessa ei toimi, mikä siinä on pielessä. Katso nyt ympärillesi. Kansalaiset eivät luota poliitikkoihin eivätkä puolueisiin enää. Siitähän Trumpin suosio kertoo.

– Trumpista tiedän aina, mitä hän ajattelee ja mitä asiaa hän tukee, Savoie vakuuttaa.

Motto: pidä huoli omista asioistasi

Savoie sanoo Trumpin ansiota olevan myös sen, että niin monet aiemmin politiikan ulkopuolelle jättäytyneet ihmiset ovat tulleet aktiivisesti siihen mukaan.

– Minulla on 30 työntekijää tässä yrityksessä. Nyt minun ei tarvitse ottaa heille sairausvakuutusta, koska raja on 50 työntekijää. Haluaisin ja voisin avata toisen ravintolan, mutta kannattaako se lopulta minulle tulevien työntekijöiden sairausvakuutuskulujen vuoksi?

– Katsos, minun maailmankuvaani kuvaa lause mind your own business, pidä huoli omista asioistasi. Ja tällä tarkoitan, etten halua yhteiskunnan sanelevan, miten hoidan yritystäni tai perhettäni.

Donald Trumpin kannatus on kaikista skandaaleista huolimatta laajaa Arizonassa. Tukijat jahtasivat mielenosoittajia ulos vaalitilaisuudesta Prescott Valleyssa.

Aborttioikeuden kieltämisessä Savoien käsitys poikkeaa täysin hänen puolueestaan.

– Ei kai yhteiskunta voi sanella sitä, mitä päätöksiä nainen tekee omasta kehostaan!

Entä miten Savoie selittää vielä kotona asuvalle 14-vuotiaalle Olivia-tyttärelleen sen, miten Trump puhuu tai käsittelee naisia?

Nyt Savoie on hetken hiljaa eikä pysty vastaamaan kysymykseen. Lopuksi hän sanoo, että on olemassa vielä 20 prosentin mahdollisuus, ettei hän äänestä marraskuun kahdeksantena ollenkaan.

Sitten Savoei tekee paljastuksen.

– Jos totta puhun, voihan olla tälle maalle helpotus, että Hillary lopulta valitaan maan presidentiksi.

– En usko, että Hillary Clinton on valehtelija ja paha ihminen ollenkaan, niin kuin republikaanit väittävät.

Mikäli grafiikka ei näy laitteellasi, voit katsoa sen tästä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?