Kommentti: Naiset ratkaisevat presidentinvaalit – seksipuheet sinetöimässä Trumpin kohtalon - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Naiset ratkaisevat presidentinvaalit – seksipuheet sinetöimässä Trumpin kohtalon

Jos naiset niin päättävät, on Hillary Clinton Yhdysvaltain seuraava presidentti, kirjoittaa Ilta-Sanomien ulkomaan uutisten tuottaja Jari Alenius.

13.10.2016 16:22

Yhdysvalloissa naiset äänestävät yleensä miehiä aktiivisemmin. Vuoden 2012 vaaleissa äänestäjistä 53 prosenttia oli naisia. Tuolloin enemmistö naisista tuki Barack Obamaa.

Tänä vuonna naiset äänestävät Yhdysvalloille ensimmäisen naispresidentin, Hillary Clintonin.

Siltä tilanne ainakin tällä hetkellä näyttää. Donald Trumpin naisiin kohdistamat loukkaukset ja ahdisteluväitteet ovat sinetöimässä hänen häviönsä. Trumpin kannatusluvut naisten keskuudessa ovat olleet selvästi Clintonia jäljessä ja ero vain kasvaa.

Viime tiistaina julkaistu Atlantic-lehden ja PRRI-laitoksen mittaus näytti jopa murskaavia lukuja. Clinton johti siinä Trumpia 33 prosenttiyksiköllä luvuin 61–28 naisäänestäjien keskuudessa. Arvostettu vaaliennustesivusto FiveThirtyEight julkaisi omiin malleihinsa perustuvat tilannetta hyvin kuvaavat luvut. Mikäli vain naiset saisivat äänestää Yhdysvaltain vaaleissa, Clinton voittaisi Trumpin valitsijamieskisassa 458–80. Eli vain kaikista vahvimpien republikaaniosavaltioiden naiset tukisivat Trumpia.

Clintonin murskaluvut naisten keskuudessa eivät siis perustu vain yhteen kyselyyn vaan kokonaiseen datavuoreen – eikä edellisen vaaliväittelyn ja Trumpin tuoreimpien naisskandaalien vaikutus vielä edes täysin näy niissä.

Peli näyttää selvältä, mennään kotiin, nämä vaalit olivat tässä.

Vai olivatko?

Clintonilla oma naisongelma

Niin ironista kuin se onkin, on myös edelleen mahdollista, että naiset ratkaisevat VOITON Donald Trumpille.

Tämä perustuu siihen, että myös Hillary Clintonilla on naisongelma. Hän ei yksinkertaisesti innosta nuoria äänestäjiä samalla tavoin kuin Obama. Tämä koskee myös nuoria naisäänestäjiä.

Ja tähän perustuu Donald Trumpin pirullisen nerokas vaalitaktiikka nostaa esiin Bill Clintonin vanhoja ahdistelusyytöksiä ja hänen vaimonsa väitettyä osuutta niiden peittelyssä.

Nuorten naisten seksuaalinen ahdistelu esimerkiksi korkeakoulujen kampuksilla on ollut iso puheenaihe Yhdysvalloissa viime vuosina. Mikäli Trump onnistuu kylvämään nuorten korkeasti koulutettujen naisten sisimpään epäilyksen Hillary Clintonin kaksinaamaisuudesta, nämä saattavat jäädä vaalipäivänä kotiin tai äänestää vihreiden presidenttiehdokasta Jill Steinia. Kireässä vaalitilanteessa tärkeitä osavaltioita voisi ropista Trumpille.

Voittaakseen Clintonin täytyy paitsi vakuuttaa nuoret naiset myös saada heidät liikkeelle. Hänen valtava kampanjakoneistonsa tekee tässä hartiavoimin töitä, monien nuorten amerikkalaisnaisten roolimalli Michelle Obama kiertää vaa’ankieliosavaltioita puhumassa Clintonin puolesta, ja jopa Chelsea Clinton, pienen poikavauvan äiti, on liki puolipäiväinen kampanjatyöntekijä.

Mikäli grafiikka ei näy laitteellasi, voit katsoa sen tästä.

Viimeinen lasikatto

Jos naiset niin päättävät, on Hillary Clinton Yhdysvaltain seuraava presidentti. Jos miehet saisivat päättää, hän ei yltäisi lähellekään voittoa.

Sama Atlanticin/PRRI:n tutkimus osoitti, että miehet valitsisivat Trumpin presidentiksi luvuin 48–37, siis peräti 11 prosenttiyksikön erolla. FiveThirtyEightin mukaan Trump voittaisi valitsijamieskisan tällä hetkellä luvuin 350–188, jos vain miehet saisivat äänestää.

Noin isoa eroa ei selitä pelkästään valkoisen työläismiehen turhautuminen elämäänsä. Siinä on mukana myös amerikkalaisessa yhteiskunnassa yhä syvällä piilevää ennakkoluuloa naisia kohtaan. Erityisesti vahvaa naista kohtaan. Kukaan ei taatusti suostu sitä julkisesti myöntämään, mutta luvut puhuvat puolestaan.

On jo korkea aika, että Hillary Clinton rikkoo viimeisen lasikaton.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?