Reuters: Thaimaan kuningas Adulyadej ”epävakaassa tilassa” - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Reuters: Thaimaan kuningas Adulyadej ”epävakaassa tilassa”

Pidetty kuningas on esiintynyt edellisen kerran julkisesti tammikuussa.

Thaimaalaiset pelastustyöntekijät ruokatauolla kuningas Adulyadejia esittävän kuvan edustalla elokuussa.

10.10.2016 1:02

Thaimaan kuninkaan Bhumibol Adulyadejin terveydentila on epävakaa, kertoo uutistoimisto Reuters.

88-vuotias kuningas, maailman pisimpään yhtäjaksoisesti hallinnut monarkki, on saanut vaivoihinsa dialyysihoitoa. Hän on hoitojen jäljiltä kuitenkin epävakaassa tilassa, Thaimaan kuningashuoneen tiedotteessa kerrotaan. Tiedotteen mukaan kuninkaalle annettiin lauantaina dialyysihoitoa korkean verenpaineen vuoksi.

Edellisen kerran kuninkaan terveydentilasta tiedotettiin lokakuun ensimmäisenä päivänä. Tuolloin hänen kerrottiin toipuvan hengitystieinfektiosta.

Kuningasta on hoidettu kuluvan vuoden aikana Bangkokin Siriraj-sariaalassa. Hän esiintyi edellisen kerran julkisesti viime tammikuussa.

Kuningasperheen asioista tiedotetaan Thaimaassa hyvin niukasti. Kuningas on maassa erittäin pidetty ja kuningasperheen loukkaamisesta on olemassa erittäin tiukat lait.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?