Talvisota järkytti Astrid Lindgreniä – lähetti anopin villatakinkin Suomeen - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Talvisota järkytti Astrid Lindgreniä – lähetti anopin villatakinkin Suomeen

Astrid Lindgrenin pyykkikorissa säilyttämät päiväkirjat vuosilta 1939–45 kertovat suuresta huolesta ja sympatiasta Suomea kohtaan.

Astrid Lindgren tallensi päiväkirjoihinsa kuvauksia merten takaisista taisteluista ja hädästä.­

18.9.2016 13:01

Kesällä 1939 konttoristi Astrid Lindgren on 32-vuotias perheenäiti, joka ulkoiluttaa lapsiaan puistoissa ja kahvittelee ystävättäriensä kanssa. 1. syyskuuta 1939 syttyy toinen maailmansota, ja Lindgren aloittaa päiväkirjansa:

Eilen iltapäivällä istuin Elsa Gullanderin kanssa Vasaparkenissa, ja lapset juoksentelivat ympärillämme leikkimässä. Siinä me haukuimme leppoisaan sävyyn Hitleriä ja ajattelimme yksissä tuumin, ettei sotaa taida tullakaan – ja sitten tänään!

Näistä merkinnöistä alkaa tulevan lastenkirjailijan Sotapäiväkirjat 1939–1945 (WSOY), joka julkaistiin suomeksi tällä viikolla.

Lindgren ymmärsi sodan luonteen jo varhain. Hän kantoi erityishuolta pienen Suomen tilanteesta, taustalla pelko, että Suomi ei kestä ja Ruotsista tulee venäläisten ja saksalaisten yhteenoton näyttämö. Erityisesti talvisodan vaiheita Lindgren kuvaa päiväkirjoissaan tarkasti.

Nyt on ruvettu tappelemaan toden teolla, ja nyt on kyse meistä, ensi alkuun tosin Suomesta, mutta sieltä ei ole enää pitkä matka, hän kirjaa 14. lokakuuta 1939.

Reilua kuukautta myöhemmin naapurissa on jo helvetti irti.

Enää ei tekisi mieli elää! Venäläiset ovat tänään pommittaneet Helsinkiä ja useita muita paikkoja Suomessa. -- Miten tässä käy, millainen kohtalo meitä odottaa? Ja onnetonta Suomea?, hän pohtii 30. marraskuuta 1939.

Joulukuussa 1939 Ruotsi kokoaa voimiaan Suomen auttamiseksi. Myös Lindgrenien perhe osallistuu aktiivisesti.

Suomi panee Venäjälle kampoihin aivan ennennäkemättömällä tavalla. -- Täällä Ruotsissa ihmiset auttavat innokkaasti Suomea. Täällä on kerätty valtavia määriä vaatteita ja rahaa lähetettäväksi sinne. Itse kävin toissa päivänä vintillä ja haalin kokoon kaiken mitä suinkin pystyin, muun muassa Sturen (aviomies) ajurintakin ja äidin (anopin) kammottavan villatakin. Olkoonkin, että suomalaiset ovat kokeneet jo tarpeeksi kovia – ilman äidin villatakkiakin.

Terijoen nukkehallituksen Otto Ville Kuusista Lindgren haukkuu ”pikku kommunistinlurjukseksi” ja kirjoittaa, miten ”tämä pikku kullanmuru väittää, että he ovat vapauttamassa Suomen kansaa, joka kenkkuilee eikä suostu vapautettavaksi”.

Lindgrenin perhe Lars, Astrid, Karin ja Sture vuonna 1941 kotonaan Tukholman Vulcanusgatanilla.­

Sotasensuurin naiset Anne-Marie Fries, Astrid Lindgren ja Birgit Skogman kesällä 1945, kun toinen maailmansota ja työ kirjeiden tarkastajana päättyivät.­

18. helmikuuta 1940 Lindgren arvostelee kipakasti Ruotsin pääministerin Per Albin Hanssonin päätöstä olla lähettämättä sotilaallista apua Suomeen.

Selitys oli surkeaakin surkeampi. Loppujen lopuksi hän viittasi muutama kuukausi sitten lähetekeskustelussa antamaansa lausuntoon eli toisin sanoen Ruotsi aikoo pysyä puolueettomana kuolemaansa asti. Voi Luoja kun pitää kärsiä tällaista tuskaa eikä tiedä, mikä linja on oikea. -- On typerää uskoa, että Venäjä, jos se joskus nujertaa Suomen, pysähtyisi Tornionjoelle.

Rauhan tultua Lindgren joutuu myöntämään, että pilkattu Hanssonin hallitus olikin ollut kaukaa viisas. Arvostus Suomen ponnisteluja kohtaan on yhä suurempaa.

Uskon että niin kauan kuin elän, Suomen sota vuosina 1939–40 muistetaan kunnian talvena, jona kokonainen kansa taisteli voimiensa äärirajoilla säilyttääkseen vapautensa. -- Kaikkiin muistoihin liittyy jotain väkevää, jonka vuoksi niitä ei voi verrata mihinkään muuhun, eikä niitä tunteita, joita koimme tuona talvena, voi myöskään verrata mihinkään muuhun, Lindgren ylevöittää 30. marraskuuta 1940.

 Uskon että niin kauan kuin elän, Suomen sota vuosina 1939–40 muistetaan kunnian talvena, jona kokonainen kansa taisteli voimiensa äärirajoilla säilyttääkseen vapautensa.”

TALVISODAN jälkeen Astrid Lindgrenin huomio siirtyy kaukaisempiin kärsimyksiin. Kun maailmanpalo laajenee, päiväkirjaan tallentuu kuvauksia merten takaisista taisteluista ja hädästä.

Syyskuussa 1940 Lindgren siirtyy töihin tiedustelupalvelun kirjesensuuriin sotilas- ja siviilipostin tarkastajaksi. Auki höyrytetyt kirjeet paljastavat Lindgrenille todellisuuden, josta harva tuohon aikaan tiesi. Ahdistavat yksityiskohdat vyöryvät myös päiväkirjan sivuille, kun Lindgren saa tietää keskitysleireistä ja juutalaisten kohtelusta.

Luin eilen tanskalaisen juutalaiskirjeen. Kirjoittaja mainitsi nimeltä henkilön, jolta Gestapo on kiskonut kynnet irti, jotta hän paljastaisi laittomaan toimintaan osallistuneet toverinsa. Tämän kidutuksen aikana hän oli muun muassa antanut ilmi kirjeen kirjoittajan, jonka oli sen vuoksi paettava Ruotsiin. Lisäksi hän mainitsi nimeltä useita 80-vuotiaita juutalaisnaisia, jotka saksalaiset olivat Puolaan suoritettavan kuljetuksen aikana tuupanneet laivan lastiruumaan, jotta he ruhjoutuisivat kuoliaaksi pudotessaan. -- Lisäksi kirjeen kirjoittaja mainitsi, että 11-vuotiaita tanskanjuutalaisia oli viety Saksan bordelleihin, Lindgren kirjaa syksyllä 1943.

”Mietin, miltä oheiset kolme ukkoa odottavat uudelta vuodelta. Hitler (oik.) ainakin näyttää siltä kuin hänellä olisi takanaan useampiakin unettomia öitä, Churchill (alh. vas.) näyttää surulliselta ja huolestuneelta; ainoastaan Roosevelt vaikuttaa amerikkalaisen toiveikkaalta,” Astrid Lindgren kirjasi päiväkirjaansa uudenvuodenpäivänä 1942.­

Läpi sotavuosien Lindgren tuntee suunnatonta tuskaa ja kiitollisuutta siitä, miten etuoikeutettuja ruotsalaiset runnellussa Euroopassa ovat. Ruoka on Ruotsissakin kortilla, mutta kun Lindgren kirjoittaa nälänhätää kärsivistä Euroopan kansoista, hän listaa, miten heillä syötiin taas ”kunnon pyttipannua, savuankeriasta ja kakkua”. Pelastakaa Lapset kampanjoi Euroopan lasten auttamiseksi, samaan aikaan Karin-tytär lihoo.

Gunnar (veli) on matkustanut Suomeen organisoimaan meiltä Ruotsista annettavaa maatalousapua, mutta mitä auttaa lähettää työntekijöitä, jos ei ole mitään mitä kylvää. Voi suomalaisparkoja – täällä ovat kadut täynnä suomalaisia invalideja, joista osa ei näytä yhtään Lassea (poika) vanhemmilta, hyppimässä yhdellä jalalla tai ilman toista kättä..., Lindgren kirjoittaa 12. toukokuuta 1942.

KEVÄÄLLÄ 1944 Lindgren seuraa Suomen epätoivoisia rauhanneuvotteluja ja tapailee paperille Peppi Pitkätossua, potee loukkaantunutta jalkaansa sekä käy ”henkilökohtaista sotaa” miehensä kanssa. Pepistä on tarinoitu lapsille iltaisin jo vuosia. Karin saa Pepin käsikirjoituksen kansiossa 10-vuotislahjaksi keskellä sotakesää 1944.

Lindgrenin ”törkyhomma” sotasensuurissa päättyy rauhan tultua. Päiväkirjaa kirjoittavasta sihteeristä on kasvanut tuleva menestyskirjailija, kun Peppi Pitkätossu ilmestyy syksyllä, kuuden pitkän sotavuoden päätteeksi.

Oliko Lindrenillä sotalapsi Suomesta?

ASTRID LINDGREN kirjoittaa Sotapäiväkirjoissa lyhyesti kohtaamisestaan pienen suomalaisen Rauno Virtasen kanssa.

Pienen suomalaispojan olisi pitänyt saapua tänään lentokoneella Turusta meidän luoksemme, mutta häntä ei ole kuulunut. Ehkä hän tulee ensi yönä, Lindgren kirjaa nahkavihkoonsa 12. maaliskuuta 1940.

Talvisotaan saadaan rauha seuraavana päivänä. Lindgren mainitsee tuolloin uudelleen pojan, joka vaikuttaa olleen perheessä vain läpikulkumatkalla:

Rauno Virtanen oli täällä tänään. Hän tuli viime yönä lentokoneella Turusta. Näin hänet istumassa itkua pidätellen; se oli tuskallisinta mitä olin aikoihin nähnyt. Tämä on hyvin vaikea päivä tämä 13. maaliskuuta 1940.

Kursivoidut lainaukset teoksesta Astrid Lindgren: Sotapäiväkirjat 1939–1945 (WSOY).

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?