Visa

Ulkomaat

Kohutusta lapsimissin murhasta 20 vuotta – JonBenét Ramseyn veli kertoo hymyillen tapahtumista Dr. Philille

Julkaistu:

Mysteerinä pysyneeseen murhatapaukseen yritetään tuoda valaistusta kolmessa eri tv-dokumentissa.
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 20 vuotta Yhdysvaltoja suuresti järkyttäneestä rikoksesta, jonka seurauksena 5-vuotias lapsimissi JonBenét Ramsey löydettiin murhattuna kotitalonsa kellarista Coloradon Boulderissa.

Edelleen mysteerinä pysynyt tapaus on noussut jälleen otsikoihin, sillä siihen liittyen tekeillä on ollut peräti kolme dokumenttia, joissa tapauksen yksityiskohtiin pureudutaan.

Maanantaina Yhdysvalloissa esitetään ensimmäinen osa tunnetun tv-psykologin Philip McGraw’n eli Dr. Philin työstämästä dokumentista, jossa JonBenétin veli Burke Ramsey puhuu sisarensa murhasta ensimmäistä kertaa julkisesti.

Burke Ramsey oli 9-vuotias sisarensa murhan aikaan, mutta nuoresta iästään huolimatta häntä on vanhempiensa John ja Patsy Ramseyn ohella epäilty tekijäksi. Vuonna 1999 valamiehistö äänesti vanhempien asettamisesta syytteeseen, mutta syytteitä ei tästä huolimatta nostettu. Vuonna 2008 perheenjäsenet todettiin osattomiksi murhaan DNA-todisteiden perusteella.

Yhdysvalloissa esitettävä aamu-tv-ohjelma Today on julkaissut Dr. Philin ohjelmasta ennakkovideon, jossa näytetään pätkiä Dr. Philin ja Burke Ramseyn välisestä keskustelusta. Tämän jutun lopusta löytyvällä videolla nykyään 29-vuotias Ramsey kertoo, kuinka hän muistaa hetken, jolloin hänen sisarensa kuolema kävi ilmi.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Ensimmäinen asia, jonka muistan, on se, kuinka äitini ryntäsi huoneeseeni hätääntyneenä ja huusi ”Voi luoja! Voi luoja! Voi luoja!” Seuraavaksi muistan, että huoneeseeni tuli poliisi, jolla oli kädessään taskulamppu, Ramsey kertoo Dr. Philille.

Todayn toimittaja kysyi ohjelmassa Dr. Phililtä, minkälaiselta Burke Ramsey vaikuttaa henkilönä. Dr. Phil kertoo kiinnittäneensä huomiota siihen, kuinka mies hymyilee puhuessaan niinkin järkyttävistä asioista kuin sisarensa murhan yksityiskohdat.

– Hän on elänyt 20 vuoden ajan poissa näkyviltä. Vaikutelmani on, että hän on sosiaalisesti kömpelö, McGraw kuvailee Ramseyta.

Todayn mukaan McGraw tulee kysymään ohjelmassaan Ramseylta myös suoraan, että murhasiko hän sisarensa tai että uskooko hän vanhemmillaan olleen jotakin tekemistä tämän kuoleman kanssa.

Jos videoupotus ei näy oikein, voit katsoa videon myös suoraan Todayn verkkosivuilta.

IS kertoi elokuussa myös CBS:n työstämästä kuusituntisesta dokumentista, jonka tavoitteena on selvittää, mitä JonBenétille tapahtui. Lue asiasta lisää täältä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    2. 2

      Heikki Lampela erotettiin asianajajista

    3. 3

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    4. 4

      Tuhansia turvapaikanhakijoita halutaan palauttaa Suomeen muista EU-maista

    5. 5

      Salkkarit-tähti haki avioeroa 14 vuoden liiton jälkeen – avautuu nyt syistä: ”Emme halunneet enää omistaa toisiamme”

    6. 6

      Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

    7. 7

      18 eri firmaa rahtaa alkoholia kuninkaanlinnaan – Tanskan hovin ruokatilaukset pöyristyttävät: ”Aivan järjetöntä”

    8. 8

      Ollin harvinaisesta Ladasta on tarjottu kymppitonneja – ”tuollaisella hinnalla en siitä luovu”

    9. 9

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    10. 10

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    3. 3

      Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

    4. 4

      Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

    5. 5

      Reijo Jylhän keskustelua herättänyt päätös tuli Johanna Matintalolle sokkina – ”On kurja olo, miten tässä on toimittu”

    6. 6

      Maria Lund vietiin ambulanssilla sairaalaan kesken teatterinäytöksen

    7. 7

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

    8. 8

      Naismatkustaja teki valituksen Air Asian lentoemäntien asuista Malesian hallitukselle: ”Näin hänen alushousunsa, kammottavaa”

    9. 9

      Kehonkielen asiantuntija huomasi silmiinpistävän yksityiskohdan herttuatar Catherinen ja Meghan Marklen kuvissa – onko syy selfieissä?

    10. 10

      Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    7. 7

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    9. 9

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    10. 10

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    2. 2

      Heikki Lampela erotettiin asianajajista

    3. 3

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    4. 4

      Tuhansia turvapaikanhakijoita halutaan palauttaa Suomeen muista EU-maista

    5. 5

      Salkkarit-tähti haki avioeroa 14 vuoden liiton jälkeen – avautuu nyt syistä: ”Emme halunneet enää omistaa toisiamme”

    6. Näytä lisää