15 vuotta WTC-turmasta – Heather oli valmis uhraamaan henkensä pysäyttääkseen 9/11-terroristikoneen: ”Me törmäisimme koneeseen”

rac

Julkaistu:

Hävittäjälentäjä Heather ”Lucky” Penneyn henki säästyi, kun koneen matkustajat kääntyivät taistoon terroristeja vastaan.
Hävittäjälentäjä luutnantti Heather ”Lucky” Penney oli aivan normaalisti kokoontunut käskynjakoon 11. syyskuuta vuonna 2001, kun joku kertoi järkyttävän uutisen. New Yorkin World Trade Centeriin oli iskeytynyt lentokone.

Kun toiseenkin torniin paiskautui lentokone, oli selvää, että kyseessä ei ollut vain karmea erehdys. Yhdysvallat oli kaaoksessa ja Penney sai karmaisevan käskyn. Pääkaupunki Washingtonin suuntaan lentänyt terroristien kaappaama United Airlinesin lento 93 piti pysäyttää keinolla millä hyvänsä.


Käskyssä oli yksi pieni ongelma. Yhtäkään aseistettua hävittäjää ei ollut valmiudessa. The Washington Post kertoo, että ainoa keino olisi ollut lentää F-16-hävittäjä matkustajakonetta päin.

– Me emme ampuisi sitä alas. Me törmäisimme koneeseen. Olisin käytännössä kamikaze-lentäjä, Penney muistelee lehdelle 15 vuoden takaisia tapahtumia.

Aseistamiseen ei ollut aikaa

Hävittäjälentäjä John Penneyn tytär oli tuolloin vasta-alkaja. Hän nousi hävittäjään esimiehensä eversti Marc Sassevillen kanssa. Sasseville meni ohjaamoon ja Penney piti perää. He olivat ensimmäiset lentäjät, jotka nousivat ilmaan iskujen jälkeen. Kone oli saatava ilmaan, eikä aseistamiseen ollut aikaa.

Kaksikko näki matkalla Pentagonin, mihin kolmas kone oli osunut. Sasseville on muistellut Washington Postille pohtineensa matkalla, mihin kohti Boeing 757-matkustajakonetta hän täräyttäisi hävittäjän.


– Jos osuu pelkästään moottoriin, kone voi yhä liitää ja sen voisi ohjata kohteeseen. Ajattelin ohjaamoa tai siipeä.

Sasseville ja Penney pohtivat myös, ehtisivätkö he laukaista heittoistuimensa hetkeä ennen törmäystä. Penney kertoo lehdelle olleensa huolissaan siitä, että he eivät osuisi koneeseen, jos he yrittäisivät pelastautua.

Saattoivat presidentin koneen

Pohdinta oli kuitenkin tarpeetonta, sillä kaapatun lennon matkustajat olivat nousseet terroristeja vastaan. Kone syöksyi maahan Pennsylvanian Shanksvillen lähellä.

– Todelliset sankarit ovat lento 93:en matkustajat, jotka olivat valmiita uhraamaan itsensä. Olin vain vahingossa todistamassa historiaa, majuriksi ja F-35-hävittäjäohjelman johtajaksi ylennyt Penney sanoo Washington Postille.

 


Hän ja Sasseville jatkoivat lentämistä koko päivän. He muun muassa saattoivat Yhdysvaltain presidentin lentokoneen Air Force Onen maahan.

Nykyään Yhdysvalloissa on vähintään kaksi aseistettua hävittäjää täydessä toimintavalmiudessa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt