Koko maailmaa järkyttänyt kuva napalmin polttamasta tytöstä nousi taas tapetille – näin hän elää tänä päivänä

Facebook ilmoitti perjantaina, että se sallii sittenkin ikonisen Vietnamin sotaan liittyvän valokuvan.

Uutistoimisto AP:n valokuvaaja Nick Ut otti yhden Vietnamin sodan muistettavimmista valokuvista.

| Päivitetty

Norjassa nousi perjantaina kohu, kun Facebook poisti pääministeri Erna Solbergin päivityksen, jossa oli tunnettu kuva napalmin polttamasta alastomasta pikkutytöstä Vietnamin sodassa.

Solbergin mukaan Facebook toimi väärin sensuroidessaan tunnettuja sotakuvia niiden sisältämän alastomuuden takia.

Ilta-Sanomat kertoi aiemmin tänä kesänä tarinan tunnetun kuvan takaa.

Tarinaan liittyy suomalainen plastiikkakirurgi Aarno Rintala(1926–2014), joka pelasti tytön.

”Pahaa tekee ajatella näitä kärsimyksiä”

Kesäkuun 8. päivänä 1972 Etelä-Vietnamin ilmavoimien kone lähestyi Trang Bangin kylää. Pohjois-Vietnamin joukkojen hyökkäyksen kohteeksi joutuneeseen etelävietnamilaiskylään oli määrätty napalmipommitus.

Yhdeksänvuotias kyläläinen Phan Thi Kim Phuc liittyi niiden siviilien ja etelävietnamilaisten sotilaiden joukkoon, joka pyrki turvaan etelän joukkojen asemiin. Lentäjä luuli joukkoa kuitenkin vihollissotilaiksi ja pudotti napalmipomminsa.

Norjan suurilevikkisin sanomalehti Aftenposten syytti Facebookia sananvapauden rajoittamisesta, kun Facebook ei antanut julkaista ikonista sotakuvaa.

Phan Thi Kim Phucin revittyä napalmin sytyttämät vaatteet päältään hän juoksi alastomana tietä pitkin pakoon. Silloin paikalla ollut uutistoimisto AP:n valokuvaaja Nick Ut otti yhden Vietnamin sodan muistettavimmista valokuvista. Kuvan otettuaan vietnamilaissyntyinen valokuvaaja toimitti vammoja saaneet lapset sairaalaan Saigoniin, nykyiseen Ho Chi Minhiin.

Phan Thi Kim Phuc oli menettänyt pommituksessa kaksi serkkuaan ja saanut itse pahoja palovammoja. Tytön kehosta puolet oli kolmannen asteen palovammojen peitossa, eikä hänen uskottu selviävän.

Kim Phucin pelastukseksi osoittautui Vietnamiin kolmeksi kuukaudeksi lähtenyt suomalainen plastiikkakirurgi Aarno Rintala(1926–2014), joka teki tytölle ensimmäiset ihonsiirtoleikkaukset yhdysvaltalaisessa Barsky-sairaalassa.

Rintala kertoi itse työstään Vietnamissa Ilta-Sanomissa 9. kesäkuuta 1972.

– Työtä on yllin kyllin, pahaa tekee ajatella näitä kärsimyksiä, Rintala kertoi tuntemuksistaan Saigonissa.

Pariskunta loikkasi Kanadaan

Phan Thi Kim Phuc kuitenkin selvisi palovammoistaan ja pääsi pois sairaalasta 14 kuukauden ja 17 leikkauksen jälkeen.

Sodanjälkeinen Vietnamin kommunistihallinto käytti kovia kokenutta tyttöä propagandatarkoituksiinsa ja lähetti hänet jatkuvan valvonnan alaisena kotikyläänsä ”sodan kansallisena symbolina”.

Vuonna 1986 Phan Thi Kim Phuc pääsi opiskelemaan Kuubaan, missä hän tapasi tulevan niin ikään vietnamilaisen aviomiehensä. Vuonna 1992 ollessaan palaamassa häämatkaltaan Moskovasta Kuubaan pari loikkasi Kanadaan, kun heitä kuljettanut lentokone teki tankkausta varten välilaskun Newfoundlandissa.

He asuvat edelleen Kanadassa, missä Kim Phuc on muun muassa perustanut nimeään kantavan säätiön.

Phan Thi Kim Phuc kuvattuna vuonna 2012.

Nixon epäili kuvaa väärennökseksi

Yhdysvaltain tuolloinen presidentti Richard Nixon oli tuoreeltaan epäillyt kansliapäällikölleen Bob Haldemanille kuuluisan kuvan aitoutta, kun se oli julkaistu yhdysvaltalaisissa sanomalehdissä. Tämä selvisi, kun Nixonin virassa ollessaan nauhoittamat keskustelut tulivat aikoinaan julki.

Ilman kiistoja ei Nick Utin sittemmin Pulitzer-palkitun kuvan julkaiseminenkaan sujunut. Uutistoimisto AP:ssa oli Utin mukaan käyty kova sisäinen vääntö siitä, voidaanko kuvapalvelun asiakkaille lähettää kuva alastomasta tytöstä.

Lähde: Kim Foundation

Päivitys kello 0.25: Lisätty Nixonin reaktiota käsittelevä kappale.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?