Silja, Selja

Ulkomaat

Ydinkokeelle vahvistus: Pohjois-Korea kertoi saavuttaneensa pelottavan kyvyn

Julkaistu:

Pohjois-Korea
Pohjois-Korean uutistoimisto KCNA on vahvistanut maan tehneen ydinkokeen perjantaina.
Pohjois-Koreassa havaittiin varhain perjantaiaamuna Suomen aikaa voimakasta seismistä värähtelyä, jota epäiltiin räjähdykseksi. Nimetön sotilaslähde arveli eteläkorealaiselle uutistoimisto Yonhapille, että värähtely saattoi aiheuttaa jopa 10 kilotonnin ydinräjähdys.

KCNA vahvisti ydinkokeen vain tunteja räjähdyksen havaitsemisen jälkeen. Sen mukaan nyt tekemällään viidennellä ydinkokeella Pohjois-Korea onnistui vahvistamaan kykenevänsä asentamaan ydinkärjen sen kohteeseen kuljettamiseen tarvittavaan ohjukseen.

– Tämä ydinkoe vahvisti viimein rakenteen ja ominaisuudet ydinkärjelle, joka on standardoitu asennettavaksi strategisiin ballistisiin ohjuksiin, KCNA raportoi uutistoimisto AFP:n mukaan.

Pohjois-Korean mukaan koe nostaa maan ydinaseisiin liittyvän teknisen osaamisen uudelle tasolle.

Aiemmin tällä viikolla maa suoritti ohjuskokeen samaan aikaan, kun maailman johtajat tapasivat G20-kokouksessa kiinassa. Kaikkiaan Pohjois-Korea on tehnyt parikymmentä ohjuskoetta kuluvan vuoden aikana.

Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un väitti jo keväällä maan kehittäneen tarpeeksi pienen ydinkärjen ohjukseen asennettavaksi. Maa on myös väittänyt kehittäneensä pitkänmatkan ohjuksen, jolla se kykenee iskemään Yhdysvaltoihin saakka. Väitteitä on epäilty.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Sulkeutunut maa viettää tänään perustamisensa vuosipäivää. Pohjois-Korea on voimakkaiden pakotteiden kohteena vuonna 2006 alkaneiden ydinkokeidensa seurauksena.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    2. 2

      Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

    3. 3

      Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

    4. 4

      Sininen massa vyöryy yli koko Suomen – katso animaatiovideo syksyn ensimmäisen lumimyrskyn saapumisesta

    5. 5

      Aku Hirviniemi jäi ilman kutsua Linnan juhliin – julkaisi silti yhteiskuvan Sauli Niinistön kanssa: kommenttikenttä täyttyi kuittailuista

    6. 6

      Oletko nähnyt näitä naisia? Epäily: toinen auttoi pakkaamaan vanhuksen ostokset, sitten tapahtui varkaus

    7. 7

      Personal trainerin tölväisy ”tuhoutuneesta” kropasta hämmästytti kolmen lapsen äidin: ”Olen ihan sinut vartaloni kanssa”

    8. 8

      Virossa hallitus pui alkoholiveron korotuksen perumista – kyseessä pienempi korotus kuin heinäkuussa

    9. 9

      Äidin ja teinityttären bikinikuva hämmentää – 46-vuotiasta kaunotarta luullaan tyttärensä siskoksi: arvaatko kumpi on kumpi?

    10. 10

      Autoilijan niksi: Helppo lääke huurtuvaan tuulilasiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    2. 2

      Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

    3. 3

      Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

    4. 4

      Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

    5. 5

      2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

    6. 6

      Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

    7. 7

      Iso myräkkä tulossa: lunta jopa 30 senttiä

    8. 8

      Kansanedustaja Antti Lindtman, 35, ja Kaija Stormbom, 54, saivat vauvan – tyttö tuli!

    9. 9

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    10. 10

      6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    2. 2

      Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

    3. 3

      Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

    4. 4

      Sininen massa vyöryy yli koko Suomen – katso animaatiovideo syksyn ensimmäisen lumimyrskyn saapumisesta

    5. 5

      Aku Hirviniemi jäi ilman kutsua Linnan juhliin – julkaisi silti yhteiskuvan Sauli Niinistön kanssa: kommenttikenttä täyttyi kuittailuista

    6. Näytä lisää