Puoli vuotta sitten Gola, 34, rakensi elämää Lahdessa, pakoilee nyt vainoa vuoristossa: ”Karkotus oli kuin kuolemantuomio” - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Puoli vuotta sitten Gola, 34, rakensi elämää Lahdessa, pakoilee nyt vainoa vuoristossa: ”Karkotus oli kuin kuolemantuomio”

Suomesta häädetty nuori irakilaismies pakoilee vainoa vuoristokylässä, ghanalainen maisterinainen sisustaa kotiaan suomalaisilla kalusteilla ja unelmoi tontista metsän laidalla.

Gola Jabbar asui ja työskenteli Lahdessa, kunnes maahanmuuttoviranomaiset karkottivat hänet takaisin Irakiin.

10.9.2016 11:21

Euroopasta karkotetaan joka vuosi noin 160 000 turvapaikanhakijaa. Valokuvaaja Katja Tähjä tapasi osan heistä.

Gola Jabbar, 34, piileskelee vuoristokylässä Pohjois-Irakissa. Kotiseudulleen hänellä ei ole paluuta: Jabbaria vainottiin, sillä hän jäi kiinni suhteesta eri heimoon kuuluvan naisen kanssa.

Vielä puoli vuotta sitten Jabbar rakensi itselleen uutta elämää Lahdessa. Hän asui siellä ystävänsä luona, työskenteli paikallisessa ravintolassa, suoritti harjoittelua vanhainkodissa ja opiskeli suomea kansanopistossa. Maahanmuuttovirastolta tuli kuitenkin Jabbarin turvapaikkahakemukseen kielteinen päätös. Kanta ei muuttunut, vaikka vanhainkodin muut työntekijät vastustivat sitä nimilistan turvin ja Jabbar anoi uutta oleskelulupaa vedoten kokopäiväiseen pestiinsä ravintolassa.

Eräänä päivänä poliisit pyysivät Jabbaria istumaan ja kertoivat, että käännytys alkaisi heti.

– En saanut sanaa suustani. Se oli kuin kuolemantuomio, Jabbar sanoo uudessa, lähtömaahansa palautetuista turvapaikanhakijoista kertovassa kirjassa Karkotetut (Kustantamo S&S).

Hän ihmettelee, miksi pohjoisirakilaisille ei myönnetä Suomesta juuri koskaan oleskelulupaa, vaikka hän itsekin on alueella hengenvaarassa.

– Pelkään joka hetki, että minut löydetään, hän kertoo kirjassa.

– Kuulostelen ääniä pihalta ja aamuyöllä olen jo varma, että kohta minut tapetaan.

Ensin karkotettu palautetaan lähtömaahansa. Sitten hän unohtuu ja häviää.

Se on tavallinen tarina – Euroopasta karkotetaan joka vuosi 160 000 ihmistä. Valtion vastuu karkotetusta turvapaikanhakijasta loppuu kohdemaan lentokentälle, ja sen jälkeen pakolaisten liikkeet jäävät usein hämärän peittoon.

Lana Rafik karkotettiin perheineen Irakiin Ruotsista. Hän yritti itsemurhaa kuultuaan päätöksestä. Perhe ei uskalla kertoa sukulaisilleenkaan paluustaan Irakiin, koska pelkäävät vainoajia.

Toimittaja Kaisa Viitanen ja valokuvaaja Katja Tähjä jäljittivät alkuperäiseen lähtömaahansa vasten tahtoaan palautettuja turvapaikanhakijoita ja kokosivat kirjan Karkotetut. Kaksikko selvitti ihmisten liikkeitä sen jälkeen, kun heidät on häädetty maasta. Toisinaan poistopäätöstä edeltää jopa puolentoista vuoden odottelu vankilamaisissa säilöönottokeskuksissa.

Viitasen ja Tähjän tapaamien ihmisten taustat ja tarinat ovat keskenään hyvin erilaisia; homouden vuoksi vainotusta ugandalaismiehestä serbiperheeseen, joka pakeni Kosovosta rauhattomuuksia ja etnistä vainoa. Kaikkia yhdistää se, että he vastustivat palautusta.

– Myös häpeä oli kaikkia yhdistävä tunne. Matka Eurooppaan on vaikea ja siihen uhrataan usein osa suvunkin omaisuudesta. On iso häpeä palata takaisin. Osa myös joutuisi kotonaan vaaraan, sanoo Tähjä.

– Eikä kukaan ole valmis elämään vuosia paperittomana Euroopassa, ellei kotiin palaaminen ole vielä huonompi vaihtoehto, hän muistuttaa.

Christiana Ancheampong opiskeli maisteriksi Helsingin yliopistossa. Hänen neljä lastaan ovat syntyneet Suomessa.

Ghanassa Viitanen ja Tähjä tapasivat Helsingin yliopistosta valtiotieteiden maisteriksi valmistuneen Christiana Acheampongin, joka kokee Suomessa muuttuneensa ”sisältä valkoiseksi”. Hän on sisustanut nykyisen olohuoneensa Suomi-Soffan alesohvalla ja Etolan lelukoreilla.

Acheampongin mukana karkotettiin hänen neljä lastaan. Perusteena oli, ettei perheellä ollut tarpeeksi rahaa: oleskeluun perheeltä olisi vaadittu yhteensä yli 16 000 euron vuosituloja.

– Suomen maahanmuuttoviranomaisten mielestä lapsillani ei ole Suomeen mitään siteitä. Niin he kirjoittivat päätöksessään. Eivätkö synnyinmaa, koko elämä Suomessa, suomen kieli ja kulttuuri muka ole siteitä? Acheampong kysyy kirjassa.

Acheampong valitti päätöksestä ja yritti saada viranomaiset lykkäämään karkotusta.

Hän koetti hankkia keikkatyötä siivoojana ja jatkoi arjen pyörittämistä Helsingin Käpylässä kertomatta karkotuspäätöksestä kenellekään. Ilman oleskelulupaa töitä oli kuitenkin vaikea saada.

Seuraavat kuukaudet olivat toivon ja uhkien ristitulta: ulkomaalaispoliisi oli jo poistamassa perhettä Suomesta, kun lapsen koulun vanhempainyhdistys puuttui peliin ja auttoi Acheampongia ottamaan yhteyttä viranomaisiin, jotta hän saisi tarvittavat lausunnot siitä, kuinka haitallista karkottaminen olisi varsinkin hänen 8-vuotiaalle lapselleen.

Acheampongin maisterintutkinto oli hyväksyntää vaille valmis, mutta hän ei saanut jäädä Suomeen odottamaan tutkintolautakunnan virallista päätöstä.

Merajin, 4, ja Raminin, 8, vanhemmat pakenivat Afganistanista Kreikkaan, jotta lapsilla olisi parempi tulevaisuus. He toivovat pääsevänsä Norjaan tai Ruotsiin. Katja Tähjä kuvasi perheen Istanbulissa.

Lopulta valtion lähtöavustus ratkaisi asian niin, että Acheampong palasi Ghanaan. Hän laski, että paluu on helpompi tuhansien eurojen turvin kuin pennittömänä, mikä olisi saattanut olla edessä, jos hän pakoilisi Suomessa viranomaisia palautukselta välttyäkseen.

– Ja niin minä tunsin itseni surkimukseksi ja petin käpyläläisten luottamuksen, hän kertoo kirjassa.

Käpylässä hän sai naapureiltaan tukea ja apua maahanmuuttoviranomaisten kanssa toimimiseen.

Ghanassa lapset ovat sairastelleet ja ikävä Suomeen nakertanut arkea. Maisterinpaperit ovat kuitenkin tulleet postissa ja ympäristöministeriö kutsunut Acheampongin työhaastatteluun.

– Ehkä vielä ostan tontin Accran ulkopuolelta metsän laidasta ja rakennutan oman talon. -- Tilaan sinne Vallila Interiorsin metsänvihreät verhot, hän unelmoi.

Karkotetut-kirja kertoo 14 esimerkkiä pakolaisuudesta Euroopassa.

Karkotetut-kirja on Katja Tähjän mukaan kannanotto Euroopan epäinhimilliseen ja kalliiseen palautuspolitiikkaan. Joidenkin laskelmien mukaan palautuksiin on 2000-luvun ensimmäisinä 14 vuonna käytetty 11,3 miljardia euroa.

– Kukaan ole kunnolla edes laskenut palautusten kustannuksia. Suomessakin ihminen voidaan laittaa säilöön pitkäksi ajaksi ja lopulta hänet saatetaan usean poliisin voimin alkuperäiseen kotimaahansa. Voi miettiä, paljonko sekin maksaa.

Ratkaisuna Tähjä peräänkuuluttaa turvallisia ja laillisia pääsyreittejä Eurooppaan.

– Turvapaikkapolitiikkaa on kiristetty vuodesta 2000, ja mitä on tapahtunut? Viime vuonna pakolaisia tuli enemmän kuin koskaan. On ihmisen perusluonne etsiä turvallisempaa elämää: koulutusta, terveydenhuoltoa ja töitä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?