Satu, Luukas

Ulkomaat

YK:n turvallisuusneuvosto kokoontuu Pohjois-Korean ohjuskokeen takia

Julkaistu:

Etelä-Korean tiedottajan mukaan Pohjois-Korean ohjuskoe rikkoo suoraan YK:n turvallisuusneuvoston päätöksiä.
YK:n turvallisuusneuvosto kokoontuu tiistaina Pohjois-Korean maanantaina tekemän ohjuskokeen takia. Koollekutsumista vaativat Yhdysvallat ja Japani. New Yorkissa kokoontuvan neuvoston tarkoituksena on pohtia vastaustaan Pohjois-Korean viimeisimmille ohjuskokeille.

Etelä-Korean mukaan Pohjois-Korea laukaisi maanantaina itärannikoltaan kolme ballistista ohjusta Japaninmerelle. Laukaisu ajoittui samaan aikaan kun G20-maiden johtajat ovat koolla Kiinassa. Etelä-Korean mukaan kyseessä olivat mahdollisesti Rodong-ohjukset, joiden kantama on noin 1 000 kilometriä.

Etelä-Korean tiedottajan mukaan Pohjois-Korean ohjuskoe rikkoo suoraan YK:n turvallisuusneuvoston päätöksiä ja koe oli suunnattu mahtailevaksi eleeksi näyttää kyvyt ydinaseiden ja ohjuksien suhteen G20-kokouksen aikana.

Pohjois-Korean valtiollisen KCNA-uutistoimiston mukaan maan johtaja Kim Jong-un on painottanut tarvetta jatkaa maan ydinasevahvuuden rakentamista. Uutistoimiston mukaan Kim oli painottanut maanantaisen ohjuskokeen jälkeen ”ihmeenomaisten saavutuksien jatkamista ydinasevahvuuden tueksi”. Kim oli myös ilmaissut tyytyväisyyttä ohjuskokeen jälkeen kuvaillen laukaisuja onnistuneeksi.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Pohjois-Korea on tänä vuonna tehnyt useita ohjuskokeita. YK:n nykyinen päätöslauselma kieltää Pohjois-Korealta kaikki ballististen ohjusten testaukset. Viime kuussa YK:n turvallisuusneuvosto tuomitsi testilaukaukset kovin sanoin ja ilmoitti ryhtyvänsä vastatoimiin, muttei määritellyt mahdollisia toimenpiteitään tarkemmin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Olympiavoittaja rikkoi hiljaisuuden 27 vuoden jälkeen – kertoi joutuneensa 15-vuotiaana lajilegendan raiskaamaksi

    2. 2

      Kommentti: Hallitus on hädässä – Sipilä on jo kysynyt Sdp:tä kokoomuksen tilalle

    3. 3

      Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

    4. 4

      TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

    5. 5

      Keskustan kansanedustaja aloitti sanasodan kokoomusta vastaan: ”Neuvottelut ovat pelkkää farssia”

    6. 6

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? Khloé Kardashianin lemmekäs kuva hämmentää faneja

    7. 7

      Kolmea Suomen kansalaista syytetään terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmistelusta

    8. 8

      Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

    9. 9

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    10. 10

      SUORA LÄHETYS: Presidentti Sauli Niinistö vierailee Karstulassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    2. 2

      Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

    3. 3

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    4. 4

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    5. 5

      Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

    6. 6

      Nainen jäi oman autonsa alle ja kuoli – yritti pysäyttää mäessä valuvan ajoneuvon Sipoossa

    7. 7

      Helsinkiläinen Diana, 43, on geneettisesti sekä mies että nainen – päivittäin viestejä innostuneilta miehiltä

    8. 8

      Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

    9. 9

      Windowsin jättipäivitys tulee tällä viikolla: Näin suojaudut

    10. 10

      Säilytätkö sinäkin maitopurkin jääkaapin ovessa? Se voi olla virhe – näin täytät jääkaapin oikein

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    4. 4

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    5. 5

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    6. 6

      Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    10. 10

      Niklas Herlin on kuollut

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Olympiavoittaja rikkoi hiljaisuuden 27 vuoden jälkeen – kertoi joutuneensa 15-vuotiaana lajilegendan raiskaamaksi

    2. 2

      Kommentti: Hallitus on hädässä – Sipilä on jo kysynyt Sdp:tä kokoomuksen tilalle

    3. 3

      Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

    4. 4

      TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

    5. 5

      Keskustan kansanedustaja aloitti sanasodan kokoomusta vastaan: ”Neuvottelut ovat pelkkää farssia”

    6. Näytä lisää