Visa

Ulkomaat

Pohjois-Korea testasi sukellusveneestä laukaistavaa ohjusta

Julkaistu:

Pohjois-Korea
Ohjus laukaistiin Etelä-Korean viranomaisten mukaan varhain keskiviikkoaamuna Sinpon vesillä.
Pohjois-Korea on on testannut jälleen sukellusveneestä laukaistavaa ballistista ohjusta itärannikollaan.

Asiasta kertoi eteläkorealainen uutistoimisto Yonhap puolenyön jälkeen Suomen aikaa. Etelä-Korean viranomaisten mukaan ohjus laukaistiin Sinpon vesillä Etelä-Hamgyŏngin maakunnassa ja se lensi noin 500 kilometrin matkan.

Laukaisu tapahtui Etelä-Korean ja Yhdysvaltojen sotaharjoitusten aikana. Kaksi viikkoa kestävät harjoitukset käynnistyivät maanantaina.

Etelä-Korea aikoo kutsua maan turvallisuusneuvoston koolle heti aamulla. Kokouksessa puidaan Pohjois-Korean ohjuskoetta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Pohjois-Korea on sulkeutunut entisestään tammikuussa tekemänsä neljännen ydinkokeensa jälkeen. Helmikuussa maa puolestaan laukaisi pitkän kantaman raketin, minkä jälkeen YK päätti pakotteiden tiukentamisesta.

Pohjois-Korea on laukaissut useita erilaisia ohjuksia tämän vuoden aikana. Aiemmin tässä kuussa yksi laskeutui Japanin aluevesille tai lähelle sitä.

Lähde: Reuters

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    2. 2

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    3. 3

      Heikki Lampela erotettiin asianajajista

    4. 4

      Salkkarit-tähti haki avioeroa 14 vuoden liiton jälkeen – avautuu nyt syistä: ”Emme halunneet enää omistaa toisiamme”

    5. 5

      Tuhansia turvapaikanhakijoita halutaan palauttaa Suomeen muista EU-maista

    6. 6

      18 eri firmaa rahtaa alkoholia kuninkaanlinnaan – Tanskan hovin ruokatilaukset pöyristyttävät: ”Aivan järjetöntä”

    7. 7

      Mayon-tulivuori antoi vaaranmerkin: Valtava sienipilvi pimensi Auringon Filippiineillä

    8. 8

      Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

    9. 9

      Asianajajaliitosta erotettu Heikki Lampela voi toistaiseksi jatkaa tehtävissään

    10. 10

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    3. 3

      Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

    4. 4

      Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

    5. 5

      Reijo Jylhän keskustelua herättänyt päätös tuli Johanna Matintalolle sokkina – ”On kurja olo, miten tässä on toimittu”

    6. 6

      Maria Lund vietiin ambulanssilla sairaalaan kesken teatterinäytöksen

    7. 7

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

    8. 8

      Naismatkustaja teki valituksen Air Asian lentoemäntien asuista Malesian hallitukselle: ”Näin hänen alushousunsa, kammottavaa”

    9. 9

      Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

    10. 10

      Kehonkielen asiantuntija huomasi silmiinpistävän yksityiskohdan herttuatar Catherinen ja Meghan Marklen kuvissa – onko syy selfieissä?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    7. 7

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    9. 9

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    10. 10

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    2. 2

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    3. 3

      Heikki Lampela erotettiin asianajajista

    4. 4

      Salkkarit-tähti haki avioeroa 14 vuoden liiton jälkeen – avautuu nyt syistä: ”Emme halunneet enää omistaa toisiamme”

    5. 5

      Tuhansia turvapaikanhakijoita halutaan palauttaa Suomeen muista EU-maista

    6. Näytä lisää