Video Aleppon raunioista pelastetusta pikkupojasta pysäyttää – katse kertoo kaiken sodan kauhuista - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Video Aleppon raunioista pelastetusta pikkupojasta pysäyttää – katse kertoo kaiken sodan kauhuista

Tuhoisan ilmaiskun jälkeen raunioista Syyrian Aleppossa pelastetusta pikkupojasta tuli symboli sille, mitä sodan keskelle jäänyt siviiliväestö joutuu kokemaan.

18.8.2016 9:54 | Päivitetty 18.8.2016 11:59

Sodasta kertovat uutiset muuttuvat usein ajan myötä pelkiksi kertomuksiksi siitä, mitä paikkoja on pommitettu ja kuinka monta ihmistä on kuollut ja loukkaantunut. Näin myös Syyriassa, jossa jo vuosien ajan jatkuneet veriset taistelut ovat vaatineet jo satojentuhansien siviilien hengen.

Joskus kuitenkin yksittäinen kuva saattaa tuoda sodan kauhut lähelle ja muistuttaa kärsimyksistä, joita taistelujen keskellä koetaan päivittäin. Tällaiseksi symboliksi on noussut pikkupoika, josta otetut kuvat ja video ovat koskettaneet ihmisiä ympäri maailmaa.

Syrian Observatory for Human Rights -kansalaisjärjestön mukaan kolme ihmistä kuoli ja 12 haavoittui keskiviikkona Aleppon itäosassa sijaitsevaan, kapinallisten hallussaan pitämään Qaterchin asuinalueelle tehdyssä ilmaiskussa. Sosiaalisessa mediassa on iskun jälkeen levinnyt laajasti video pikkupojasta, joka amerikkalaiskanava CNN:n mukaan pelastettiin iskun jälkeen rakennuksen raunioista.

Pelastustyöntekijä nostaa videolla pelastetun pikkupojan ambulanssiin.­

Lehtitietojen mukaan poika on 5-vuotias Omran Daqneesh, joka loukkaantui joko Venäjän tai Syyrian hallituksen tekemässä ilmaiskussa. Videolla pelastustyöntekijä kantaa pojan ambulanssiin, jonne tämä jää istumaan. Pojan sarjakuvahahmolla kuvitettu paita on ja hiukset ovat pölyn peittämät ja osa hänen kasvoistaan kauttaaltaan veressä.

Videolla esiintyvän pojan katse on eleetön ja olemus rauhallinen.­

Mieleenpainuvin on pojan lasittunut katse ja rauhallisuus, vaikka hänen ympäriltään kuuluu huutoja ja melua pelastustöiden jatkuessa. Poika pyyhkäisee otsaansa ja katsoo siitä käteensä tarttuvaa verta.

Koskettava video levinnyt sosiaalisessa mediassa laajasti. Se kuvausajankohtaa ei ole pystytty varmistamaan.­

CNN:n mukaan videon latasi alun perin verkkoon paikallinen aktivistiryhmä, eikä sen kuvausajankohtaa tai aitoutta olla pystytty vahvistamaan.

His name is Omar Daqneesh and he is 5. Here he is after treatment by some extraordinarily brave doctors in #Aleppo. pic.twitter.com/7WT4oMqExK— Raf Sanchez (@rafsanchez) 17. elokuuta 2016

Taistelut Venäjän tukemien Syyrian hallituksen joukkojen ja kapinallisten välillä ovat viimeisen kuukauden aikana kiihtyneet Aleppossa. YK:n mukaan miljoonia alueella asuvia ihmisiä uhkaa humanitaarinen katastrofi.

Kaikkiaan vuonna 2011 alkaneessa Syyrian sodassa arvellaan kuolleen yli 290 000 ihmistä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?